Pieniä kaunokaisia
Filth in the Beautyn kasvatus on hyvin pienimuotoista. Pentueita tulee ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Pennut syntyvät hyvin tarkkaan valituista ja terveista vanhemmista. Kasvatusrotuna on vain ja ainoastaan bordercollie, pyrin laajentamaan virtuaali bortsujen sukua. Pyrin kasvattamaan hyvien käyttöominaisuuksien omaavia koiria. Kuitenkin jokaisella koiralla käydään kerran pari näyttelyissä, jotta koiran myös ulkomuodolliset ominaisuudet olisivat miellyttävät. Kriteerinäni minulla on H, kuitenkin täysin käyttölinjaisen koiran kanssa teen poikkeuksen, jolloin näyttely tulos ei ole välttämätön.
Mahdollisen näyttely tuloksen lisäksi, vanhemmilla on oltava
suomen palveluskoiravalio ja päässyt hyväksytysti pelastuskoirakokeiden peson läpi, joka takaa, että koiralla on hyvät käyttöominaisuudet, myös
paimennus valion arvo on oltava, jotta vanhemmalla näkyisi, että sillä on tosiaan paimentaminen verissään. Kuitenkaan en noin häppösien tuloksien omaavaa vanhempaa käytä, ellei sillä ole noiden lisäksi
joku muukin valion arvo tai neljä ykköspalkintoa tokosta.
Ennen nartun astuttamista, käyn vanhempien terveydelliset asiat läpi. On tarkeää, että molemmilla vanhemmilla on hyvät hermot, rodunomainen luonne ja ulkomuoto ja ennen kaikkea vapaita kaikista perinnöllisistä sairauksista. Molemmat vanhemmat ovat aina rekisteröityjä vFCIhin. Myös kaikki rokotukset, silmäpeilaukset ja lonkkakuvaukset ovat hoidettuja, joten voi olla varmoja siitä, ettei jälkeläisillä pitäisi olla terveydellisiä haittoja.
Jos sinua kiinnostaa pieni beecee pentu, harkitse tarkkaan, onko sinulla varmasti aikaa koiralle, joka kaipaa paljon huomiota ja aivojumppaa. Pyrin etsimään jokaiselle pennulle ehdottomasti pysyvän ja aktiivisen kodin, jossa se saa elää antoisaa ja pitkää elämää. En vaadi alituista kisaamista niska limassa, mutta muutama kisa silloin tällöin olisi toivottavaa. Valitse muutama päälaji missä kisaatte ja kokeilkaa ihmeessä muitakin lajeja. Jos kyseessä on sijoituskoira, minä enemmän kuin mielelläni autan kisauksessa. Jos olet kiinnostunut näyttelyistä, niin se on suurta plussaa. Monipuolinen kisaaminen ja harrastaminen on toivottavaa, mutta älä ota stressiä mistään, omaa tahtia aivan kaikessa rauhassa. Jos koen, että täytät kaikki myyntiehdot, niin sinulle ilman muuta luovutetaan yksi vipeltäjä.
Myyntiehdot
- Pyrit tarjoamaan pitkäaikaisen kodin, etkä ota pentue hetken mielijohteesta.
- Ostajalla täytyy olla valmis kenneli, ellen tunne häntä ennestään.
- Olet velvollinen ilmoittamaan minulle kasvattini kuulumisia silloin tällöin.
- Koiran sivulla täytyy näkyä
linkitettynä kuka sen on kasvattanut ja mielellään myös vanhemmat.
- Jos sinusta ei kuulu mitään, minulla on oikeus ottaa koira pois.
- Jos jostain syystä et pysty enää huolehtimaan koirasta, ilmoita siitä minulle. Minä otan sen itselleni takaisin tai myyn sen itse eteen päin.
- Kun harkitset koiran jalostamista, ilmoitat siitä ensin minulle.
- Kun koira on siirtymässä sateenkaari sillalle, ilmoitat siitä minulle.
Sijoituskoira hakusessa
Mikäli sinua kiinnostaisi velmu sijoituskoira itsellesi, ota rohkeasti yhteyttä minuun, joko sähköpostilla, tai
Karvaturrit -foorumin kautta
(nimmerk. Rebecca) niin voidaan katsella, lähtisikö sinulle pieni FBläinen.