Juhannus

Juhannusaatto ja juhannuspäivä - Suomen lipun päivä. Vuoteen 1954 asti juhannuspäivä oli aina 24. päivänä kesäkuuta. Sen jälkeen juhannusta on vietetty kesäkuun 20. ja 26. päivän väliin sattuvana kesäpäivän seisauksen jälkeisenä lauantaina.

Juhannus 1954 oli siinä suhteessa historiallinen, että sitä vietettiin viimeistä kertaa kiinteästi kesäkuun 24. päivänä. Vuodesta 1955 juhannus muuttui liikkuvaksi juhlaksi, joka osuu aina lauantaiksi sillä viikolla joka alkaa kesäkuun 20. pnä ja päättyy kesäkuun 26. pnä. Näin varmistetaan juhannuksen seuduksi joka vuodeksi kaksi perättäistä pyhäpäivää.

Juhannuksenvieton pääpaino on juhannusaatossa, jolle päivälle on vuodesta 1890 alkaen sovitettu Aaton nimipäivä (23.6.), tosin ruotsalaisen Adolfin vastineena eikä aatto-sanasta johtuvana. Mutta vuodesta 1955 alkaen juhannuspäivää on Suomessa vietetty työmarkkinajärjestöjen aloitteesta kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina ja juhannusaattoa tätä lauantaita edeltävänä perjantaina, joten Jussit ja Aatot eivät enää useinkaan pääse viettämään nimipäiviään juhannuksena.

Suomen lippua juhlitaan liputtamalla Suomen lipun päivänä, joka myös on sama 20. päivän ja 26. päivän välinen lauantai ja juhannuspäivä. (Asetus liputuksesta Suomen lipulla, annettu Helsingissä 26. päivänä toukokuuta 1978). Tarkkaan ottaen Suomen lipun päivän liputus alkaa juhannusaattona kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21. (Asetus liputuksesta Suomen lipulla annetun asetuksen muuttamisesta, annettu Helsingissä 22. päivänä maaliskuuta 1996).

1920-luvulla alettiin vastaitsenäistyneessä maassamme kiinnittää huomiota kansallislipun käyttöön ja suunnitella liputuspäiviä. Vuonna 1926 järjestettiin sen ajan julkkiksille kiertokysely sopivimmasta Suomen lipun juhlapäivästä, joka ei saisi olla poliittisesti värittynyt. Kirjailija Maila Talvion ehdotus juhannuspäivästä voitti. Viralliseksi liputuspäiväksi juhannus tuli vuonna 1934.

Kuvassa alla Sarkavesi Mäntyharjulla.

SUOMEN LIPPU

Liputuspäivät. Virallisten liputuspäivien lisäksi on kymmenen vakiintunutta liputuspäivää. On syytä huomioida varsinaisten liputuspäivien ohessa, että liputtaa Suomen lipulla on jokaisella oikeus muulloinkin ja silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Suomen lippu nostetaan klo 8 ja lasketaan auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään klo 21. Poikkeukset tähän perussääntöön: Suomen lipun päivä: liputus alkaa juhannusaattona kello 18 ja päättyy vasta juhannuspäivänä kello 21. Itsenäisyyspäivä ja vaalipäivät, jolloin vaalitoimitus päättyy auringonlaskun jälkeen: liputus päättyy kello 20. Nämä ajat sitovat ainoastaan valtion ja kuntien viranomaisia, mutta niiden noudattaminen kuuluu hyvään liputustapaan.

Siniristilippu. Lippumme on saanut virallisen vahvistuksensa kansallislipuksemme 28. toukokuuta 1918 ja tämä päätös julkistettiin seuraavana päivänä. Tätä ennen 5. tammikuuta 1918 alkaen oli Suomen lippuna toiminut Suomen senaatin puna-keltainen lippu, jossa punaisella pohjalla oli keltainen leijona. Puna-keltainen lippu liittyi väreiltään Neuvosto-Venäjään ja siksi päädyttiin värien vaihtamiseen sinivalkoisiksi. Siniristilippua olivat aiemmin käyttäneet Suomessa autonomian aikana lähinnä pursiseurat. Käyttötarkoituksensa mukaisesti lipustamme on olemassa kolme erilaista tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen Siniristilippu, valtiolippu sekä kielekkeinen valtiolippu. Tämän lisäksi ovat vielä erikoisliput.

Suomen lipun kuvaus. Lippulaki määrittelee Suomen lipun abstraktisesti, joten Suomen lippu voi olla muutakin kuin konkreettinen sinivalkoinen kangaslippu. Jokainen kuvio, joka täyttää Suomen lipun mittasuhteista ja väreistä annetut määräykset, vaikkapa painettuna tarrana, on Suomen lippu. Kankaisena Suomen lippu on suorakaiteen muotoinen "vaate". Se on korkeudeltaan 11 ja pituudeltaan 18 mittayksikköä. Lipun värisävyt määrittelee valtioneuvosto. Käytettävän Suomen lipun on oltava mittasuhteiltaan ja väreiltään oikea. Suomen lippuun ei saa lisätä mitään kuvioita eikä pitää kaupan lippuja, jotka selkeästi poikkeavat väreiltään ja mittasuhteiltaan säännösten mukaisesta lipusta.

Lippua käytettävä kunnioittavasti. Liputuskulttuuri Suomessa on sallivaa. Joitakin sääntöjä ja ohjeita on kuitenkin olemassa. Lipun käytössä noudatetaan lippua kunnioittavia hyviä tapoja. Suomen lipusta annetussa laissa säädetään myös, että lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä, luvattomasta paikaltaan ottamisesta ja virheellisen lipun kauppaamisesta tuomitaan sakkorangaistukseen. Vaurioitunutta lippua voi yrittää korjata, mutta tällöin sitä saa käyttää vain sillä edellytyksellä, ettei korjausjälki näy liputettaessa. Nykyliput ovat materiaaliltaan tekokuitua (polyesteriä), joten ne kestävät hyvin maamme ajoittain ankariakin säävaihteluita. Kuitenkin kaupunki-ilma kaikkine epäpuhtauksineen nopeasti likaa lipun, ellei sitä pestä riittävän usein. Pesu- ja silitysohjeet ovat yleensä lipun mukana. Suomen lippu kuivataan aina sisätiloissa.

Kun Suomen lippu on aikansa palvellut - esimerkiksi sen valkoinen osa kellertynyt ja sininen haalistunut tai sitä ei voi enää huoltaa siistiksi, tulee se hävittää kansallislipun arvon mukaisella tavalla. Lipun voi hävittää polttamalla tai leikkaamalla se pieniksi palasiksi ja poistamalla palat muutamassa erässä normaalin talousjätteen mukana. Tärkeintä on, ettei lippua voi palasista tunnistaa. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen. Käytöstä poistetulle Suomen lipulle ei saa keksiä uusia käyttötarkoituksia, sillä kansallislippu on isänmaallisten tuntojemme juhlava tulkki. Suomalaiset ovat aina suhtautuneet hartaan kunnioittavasti lippuunsa, ja tämän tavan soisi säilyvän.

Kuvissa alla Väisälänmäki.

	Kansallislippu. Suomen kansallislippu on siniristilippu, jossa valkoisella pohjalla on merensininen risti. Lipun muoto on pohjoismainen ja risti viittaa symbolisesti kristinuskoon. Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat: - korkeus 11 mittayksikköä - pituus 18 - ristin sakaran leveys 3 - kenttien korkeus 4 - tangonpuoleisten kenttien pituus 5 - ulompien kenttien pituus 10 mittayksikköä. Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10. Lipun korkeuden tulee olla noin kuudesosa salon pituudesta.
	Valtiolippu. Valtiolippu on joko suorakaiteen muotoinen tai kolmikielekkeinen. Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä). Suorakaiteinen valtiolippu on tarkoitettu valtion viranomaisille (mm. eduskunta, valtioneuvosto, eräät tuomioistuimet, lääninhallitukset, diplomaattiset edustustot ulkomailla ja valtion korkeakoulut) ja valtion aluksille (mm. jäänmurtajat).
	Kielekkeinen valtiolippu. Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Kielekkeiden syvyys on 5 mittayksikköä. Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5. Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset. Kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin aiemmin myös nimitystä sotalippu.
	Erikoisliput. Huvialuksessa voidaan käyttää erityistä lippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti (leveys 3/5 mittayksikköä) ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen tunnus. Huvialuksissa käytettävästä lipusta säädetään asetuksessa 292/1983. Tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu sinikeltainen vapaudenristi. Puolustusministeri käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu kaksi ruskeaa kivääriä ristikkäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle. Puolustusvoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu ristikkäin ruskea-keltainen marsalkansauva, sinikeltainen miekka ja keltainen tykinputki. Merivoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu sininen ankkuri ristikkäin asettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Suomen lipun historiaa. Varhemmin Suomen tunnusvärit olivat punakeltaiset. Nimittäin, kun Suomi vuonna 1581 sai suuriruhtinaanmaan arvon (Ruotsin alaisuudessa) ja oman leijonavaakunan, ryhdyttiin täällä käyttämään punakeltaisia värejä kansallisväreinä. Usein lipuissa oli kuvattuna punaisella pohjalla kultainen jalopeura, joka tallasi käpälillään itämaista käyräsapelia. Virallinen Suomen lippu on syntynyt vasta itsenäisyytemme jälkeen, mutta ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848. Samana päivänä sai ensiesityksensä myös Maamme-laulu. Tähän ylioppilaiden järjestämään juhlaan oli valmistettu lippu valkoisesta silkkikankaasta ja lipun keskelle oli kuvattu laakerilehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna.

Varsinaisesti laajempi keskustelu oman lipun tarpeellisuudesta maassamme virisi 1860-luvulla. Mukana keskusteluissa omine lippuehdotuksineen oli myös Zachris Topelius, jonka suunnittelemassa ja ehdottamassa lipussa olisi ollut valkoisella pohjalla kolme sinistä raitaa vinottain ja keskimmäisen raidan keskellä oli viisisakarainen tähti.

Ehdottoman välttämättömäksi oman kansallislipun saaminen kävi heti Suomen itsenäistyessä. Itsenäisen aikamme ensimmäisinä kuukausina käytettiin edelleenkin punakeltaista vaakunalippua, mutta pian sisällissodan jälkeen valittiin Suomen lipuksi sinivalkoinen ristilippu. Nykyisen lippumme suunnittelivat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. He toimivat tällöin sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijoina. Nykyisin käytössä olevan valtiolipun vaakuna sekä tasavallan presidentin lipussa oleva Vapaudenristi ovat Olof Erikssonin käsialaa. Suomen lipun esikuvina toimivat Venäjän laivastosta periytyvät lipun lisäksi myös muiden pohjoismaiden ristiliput: näistä vanhin ja alkuperäisin on Dannebrog, 1200-luvulta peräisin oleva Tanskan lippu (joka palautuu johanniittaritarien tunnukseen). Tanskan lipun pohjalta on sommiteltu 1600-luvulla Ruotsin lippu, joka on Suomen lipun välitön esikuva, sekä myöhemmin Norjan lippu. Ristikuvio on ollut suosittu lipputunnus myös monissa muissa maissa, muun muassa Kreikassa ja Englannissa.

Aikanaan nykyinen lippumme aikaansai ennen hyväksyntäänsä vilkasta keskustelua eduskunnassa, mutta kun lippumme sai virallisen vahvistuksensa eduskunnalta 28.5.1918 niin jo saman päivän iltana kohosi uusi Suomen lippu liehumaan eduskuntatalon salkoon. Ensimmäisen vajaan parin vuoden ajan lipun ristissä, sen keskustassa oli Suomen punainen vaakuna, mutta se poistettiin lipusta valtioneuvoston päätöksellä 12.2.1920.

Suomen lippua ja vaakunaa koskevat säädökset. Laki Suomen lipusta 380/1978. Asetus liputuksesta Suomen lipulla 383/1978. Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä 827/1993. Laki Suomen vaakunasta 381/1978.

Kansanpuvut ja kansallispuvut. Kansantanhut - kuva yllä - ovat osa suomalaista suvea ja juhannuksenkin perinnettä. Erilaisissa merkittävissä juhlissa on pukeuduttu perinteisesti kansallispukuihin, jotka ovat lippumme tapaan osa kansallista symboliikkaamme ja kansallisen itsetunnon ilmausta.

Kansallispuvut perustuvat kansanpukuihin. Kansanpuvuksi nimitettiin rahvaan 1700-1800-luvulla käyttämää pukupartta. Suomalainen kansanpuku on dokumentoitu maalauksiin, piirroksiin, erilaisiin kansanelämän kuvauksiin, perukirjoihin ja museoiden kokoelmiin. Kansallisromantiikan myötä syntyivät kansallispuvut. Suomalaisuutta haluttiin korostaa palauttamalla kansanomaiset pukumallit kaiken kansan käyttöön eurooppalaisen ja pohjoismaisen mallin mukaisesti.

Ensimmäiset kansallispuvut syntyivät kansanomaisia juhlapukuja esikuvina käyttäen 1885. Suomen suurruhtinas, keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat virallisella vierailulla Suomessa. Suomalaiset naisjärjestöt lahjoittivat tuolloin keisarinnalle keuruulaisvalmisteisen soutuveneen Lappeenrannassa 5.8. Sen soutivat juhlapaikalle kansallispukuihin puetut nuoret naiset, joiden puvut edustivat eri maakuntia. Puvut oli valmistanut Suomen Käsityön Ystävät. Vierailu ja kansallispukuisten soutajattarien esiintyminen herätti laajalti huomiota. Kansallispuku oli tullut julkisuuteen. Kyseistä päivää voi hyvästä syystä kutsua kansallispuvun syntymäpäiväksi. Maassamme on satoja kansallispukumalleja

Lähteet:

Juhannusaatto. Suomalainen kansansävelmä, sanat Maija Konttinen.
Keskikesän juhla juhannus oli pakanallisena aikana Ukon juhla
Seurasaarisäätiön juhannussivut
SKS Juhannus
Juhannus Ahvenanmaalla
Ilmatieteen laitos
Leena Holst: Kansanpuku ja kansallispuku
Suomen lipun historia
Wikipedia: Suomen lippu
Sisäasiainministeriö: Suomen lippu ja vaakuna
Suomalaisuuden liitto

Sivujen yläreunassa logossa maisemakuva Rovaniemi Media.

Kuva Suomen lipusta Janne Nord.
Kuva tanhuajasta Jukka Suvilehto Rovaniemi Media
Kaksi maisemakuvaa sivulla Väisälänmäeltä, jonka tarkempi esittely juhannussivuilla toisaalla. Kuvat Public domain.
Toiseksi ykin kuva Sarkavesi Mäntyharjulla - kuva Public domain.

Kuva sivun alareunassa Copyright Olli Alopaeus

Lipun nosto ja lasku. Suomen, kuin myös muidenkin maiden lippujen nostamisen salkoon on tapahduttava hillityn arvokkaasti. Lippu ei saa missään vaiheessa koskettaa maata. Lippu nostetaan salon huipulle tasaisin, rauhallisin vedoin. Lippunarut kiristetään tiukalle, voidaan halutessa kiertää muutaman kerran salon ympärille ja kiinnitetään huolellisesti hakaan. Varsinkin tuulisella säällä on helpointa, jos lippua nostamassa on kaksi henkilöä, jolloin toinen voi pidellä lippua ja toinen keskittyä naruihin.

Lipun laskeminen tapahtuu yhtä arvokkaasti kuin nostaminenkin. Lippu viedään sisätiloihin sininen väri päälle taitettuna, narut ja liittimet vapaina. Näin lippu on seuraavalla kerralla heti valmiina käyttöön. Jos ilma on ollut kostea, on lippu kuitenkin syytä kuivata sisätiloissa ennen talteen panoa. Lipun voi varastoida säilytyspussissaan esimerkiksi vaatekaappiin tai -huoneeseen.

www.tunturisusi.com