|
|
Bukanieerit
Karibian meren tietynlaisen taustan omaavista merirosvoista ja rikollisista käytettiin nimitystä bukanieeri.
Bukanieerien aikakausi alkoi vuoden 1630 tienoilla,
jolloin he saivat Tortugan pysyvästi hallintaansa - ja se kesti aina Karibian merirosvokauden
päättymiseen, noin vuoteen 1730.
Ihan alkuperäisimmät bukanieerit olivat taustaltaan metsästäjiä, häränpyytäjiä -
jotka villikarjahärkien huvetessa löysivät itselleen uuden, tuottoisamman
työn merirosvouksesta.
Bukanieerien alkutaival - merirosvolaivasto syntyy
Kun viljelijät ja metsästäjät Hispaniolassa ja sen lähisaarilla
havaitsivat, miten helppoa espanjalaisten ryöstäminen oli, he jättivät
siinä paikassa metsästyksen ja puurtamisen pelloilla ja aloittivat
pyrkimykset päästä laivan omistajiksi. Sillä laivaa tarvittiin
espanjalaisten jahtaamiseen. Ensi töikseen he onnistuivat Gabo d'Alvarezin luona
ryöstämään joitakin espanjalaisia, nahka- ja tupakkalastissa olevia
parkkeja, jotka olivat matkalla Havannaan. Nämä saaliinsa he kiirehtivät
vaihtamaan rahaksi Tortugalle, jossa halukkaita ostajia edullisin hinnoin
oli kaiken aikaa satamaan saapuvissa kauppiaissa. Jossakin välissä
he möivät maaosuutensa ja näin saamillaan varoilla he saattoivat ostaa
lisää ruutia, lyijyä ja välttämättömiä varastoja. Tämän jälkeen he
lähtivät jälleen merelle ja suuntasivat kurssinsa Uuden Espanjan lahteen
sekä Gampechan lahteen, missä espanjalaiset laivat kävivät vilkasta
kauppaa. Jo muutaman kuukauden kuluttua he olivat jälleen Tortugassa.
He olivat kaapanneet kaksi Caracasiin matkalla ollutta hopealastia
kuljettanutta laivaa. Pian he sitten lähtivät taas liikkeelle näillä
kahdella laivalla, eikä kestänyt kahtakaan vuotta kun merirosvojen
laivasto oli kasvanut 20 laivan suuruiseksi. Espanjalaiset katsoivat
välttämättömäksi varustaa fregatteja laivojensa suojaksi ja taisteluun
merirosvoja vastaan.
Bukanieerien kirjavuus
Alkuperäiset bukanieerit olivat tietyillä saarilla eläviä metsästäjiä,
mutta pian heidän joukkonsa alkoi kirjavoitua.
Bukanieerien mukaan tunki siirtokuntien maanpakolaisia,
karkureita, haaksirikkojen ja kaappausten uhreja - mutta myös
laivanrakentajia, maanviljelijöitä ja merimiehiä - kaikkea sitä
sekalaista väkeä, jota Euroopasta Karibialle virtasi.
He joutuivat tulemaan toimeen omillaan, eikä heillä näissä kovissa oloissa
ollut varaa valita tekemisiään.
Heidän joukossaan oli myös kovapäisiä niskottelijoita,
jotka laivojen kapteenit olivat jättäneet näille autioille saarille. Pääosa heistä
oli seikkailijoita, jotka halusivat päästä kiinni iloiseen ja makeaan elämään
kaikilla mahdollisilla, kyseenalaisillakin keinoilla.
Myöhemmin bukanieereihin liittyi yhä sankemmin
Ranskasta,
Hollannista ja Englannista muuttavia siirtolaisia, joiden mielestä merirosvoilu
oli huomattavasti miellyttävämpää ja tuottoisampaa, kuin rankka puurtaminen tiluksilla.
Bukanieerien asuttamia yhteisöjä syntyi eri puolille harvaan asuttuja
Isoja Antilleja.
|
Euroopasta Karibialle hakeutuvaa sekalaisen seurakunnan virtaa lisäsi
1600-luvun alussa se, että Ranska pääsi irti sisäisistä uskonsodistaan. Seuraavina
vuosikymmeninä melkein kaikkien muidenkin Euroopan valtioiden vallanpitäjät
siirtyivät suvaitsevaisuuden ja eri uskontoryhmien välisen rauhanomaisen
rinnakkaiselon linjoille. Tämän vuoksi sotilaat ja seikkailijat, väkivaltaiseen
elämäntyyliin tottuneet, vaaraa ja jännitystä rakastavat miehet tunsivat joutuvansa
yhteiskunnan laitamille, mistä ei ollut paluuta entiseen. Vielä luonnontilassa
oleva Amerikka näytti monesta vapautta rakastavien paratiisilta, maalta missä
menestyminen oli helppoa, jos ei pelännyt vaarantaa henkeään
eikä kursaillut turhia raivatessaan toisia tieltään.
Bukanieerit olivat elämätapojensa vuoksi terveitä, rohkeita, voimakkaita ja loistavia ampujia -
kaikki ominaisuuksia, joita vaadittiin hyvältä merirosvolta.
Merirosvot maissa
Menestyksestään rohkaistuneina bukanieerit, piraatit, corsairit taikka kaapparit
- mitä he nyt sitten olivatkaan - nämä "merisodankäynnin aateliset", ottivat
tähtäimeensä Venezuelan rannikon ja Keski-Amerikan vauraat espanjalaiskaupungit.
Maracaibo, Panama, Veracruz ja lukuisat vähäisemmät kaupungit tulivat tuntemaan
Olonnais'n, Morganin, Draken, Laurent de Graffin, van Hornin, Grammontin
ja lukuisten muiden piraattikapteenien tuhoisat hyökkäykset.
Ryöstöretket maissa
Maissa tehtyjen ryöstöretkien
onnistumisen yksi edellytys oli, että ne pysyivät ennalta salassa ja hyökkäämään
päästiin mahdollisimman yllättämällä. Kaupungin edustalle piti ilmaantua yhtäkkiä
kuin tyhjyydestä. Loppumatkalla käytettiin apuna yleensä jotakuta kiinniotettua
espanjalaista, joka pakotettiin näyttämään tietä ja kertomaan kaupungin
järjestelyistä. Rosvot pystyivät yllättämään ja ryöstämään hyvinkin vahvasti
aseistettuja kaupunkeja. Rikkaimmat kaupunkilaiset pakotettiin kiduttamalla kertomaan,
minne he olivat kätkeneet kalleutensa. Ryöstön jälkeen rosvot lähettivät
espanjalaisille viranomaisille uhkavaatimuksen, jossa vaativat heitä
maksamaan tietyn lunnassumman kaupungista. Jos vastaus viipyi, merirosvot
saattoivat eri tavoin käsitellä muutamia vankeja. Jos vastausta ei kuulunut ollenkaan,
kaupunki poltettiin ja kiiruhdettiin kohti seuraavaa kaupunkia.
|
|
|
|
|
Bukanieeri, bukkanieeri vaiko bukkaneeri?
Näiden merirosvojen nimitystä näkee kolmella erilaisella suomalaisella kirjoitustavalla.
Vanhempi, merirosvokirjallisuudessakin käytetty kirjoitustapa on bukanieeri.
Juha Ruusuvuori käyttää vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassaan Itämeren merirosvot
muotoa bukkanieeri.
Vuonna 2005 suomeksi ilmestyneessä
Peter Lamborn Wilsonin kirjassa "Merirosvoutopiat" suomentaja Asmo Koste käyttää
muotoa bukkaneeri. Tässä vaiheessa on siten syytä ainakin toistaiseksi olettaa, että kaikki
tavat ovat oikein ja on kirjoittajan oma valinta, mitä muotoa hän haluaa käyttää.
Engl. buccaneer, ransk. boucanier - boucan = savustettu liha. Boucan on myös intiaanien
käyttämä erityinen veitsityyppi, jonka bukanieerit omivat käyttöönsä aseeksi ryöstöretkilleen.
|
Bukanieerikaksikot
Bukanieerit muodostivat kahden miehen liittoja. Tämän jälkeen
he elivät ja tekivät kaiken yhdessä, toisilleen uskollisina. Tällaisessa liitossa nämä
kumppanukset tekivät kirjallisen sopimuksen siitä, että yhdessä hankittu
omaisuus jäi kokonaisuudessaan toiselle, jos toinen kuoli. Mitä kaikkea
muuta liittoon kuului, jää arvailujen varaan.
William Dampier (1652 – 1715)
Englantilainen piraatti eli bukanieeri - ennen kaikkea tutkimusmatkailija,
merikapteeni ja kirjailija. Hän on tullut kuuluisaksi siitä,
että hän jätti autiolle saarelle Alexander Selkirkin, joka esikuvanaan Daniel
Defoe kirjoitti menestysromaaninsa Robinson Crusoe. Ilmeisesti Dampier ei ollut
kovin ylpeä merirosvoiluistaan, sillä hän kiisti kokonaan olleensa merirosvo.
Hän teki merkittäviä tutkimusmatkoja mm. Australian ja Uuden-Guinean suunnalla -
ja oli mukana myös piraattien aluksilla.
|
|
|
|
|
Francois Lolonois (1635-1688) - Tortugan ranskalaisten merirosvojen kenraali.
Tämä erittäin julma ja pahamaineinen merirosvo syntyi pienessä kaupungissa
Ranskassa. Jo nuorena hänet lähetettiin rengiksi Karibialle, missä hän tuota
pikaa ajautui bukanieerien seuraan Hispaniolalle. Bukanieerien mukana hän osallistui
hyökkäyksiin espanjalaisia vastaan, toimien erittäin julmasti ja saaden paljon saalista.
Tortugan kuvernööri monsieur de la Place havaitsi tämän miehen ansiot ja kyvyt
ja antoi Lolonoisille oman laivan, jolla tämä saattoi lähteä ryöstämään
ja koettamaan onneaan. Hän hankki laivansa avulla paljon saalista, mutta
espanjalaiset vihasivat häntä niin suuresti, että häntä vastaan taisteltiin
aina viimeiseen saakka, jos hänet kohdattiin merellä.
|
Onni hylkäsi Lolonoisin, hän
menetti laivansa ja pakeni miehineen maihin. Espanjalaiset tulivat perässä,
mutta Lolonois siveli itsensä verellä ja meni makaamaan kaatuneiden
miestensä röykkiöön - ja näin häntä ei havaittu ja hän selvisi tästä hengissä.
Pian hän oli jo uuden laivansa kapteenina ryöstämässä yhä uusia espanjalaisia
aluksia ja kaupunkeja, jättäen jälkeensä hävityksen ja kuoleman kaikkinaisen kauhistuksen
katkottuine kauloineen ja muine silpomisineen. Hänellä oli johdettavanaan
liki tuhannen miehen osasto - ja vankeja hän saattoi ottaa kerralla 500.
Isoimmassa Lolonoisin aluksessa oli 300 hengen miehistö. Lopulta onni käänsi
selkänsä kenraalille lopullisesti. Darienin lahdella indios bravos-
nimiset intiaanit surmasivat hänet - ja söivät hänet hyvällä ruokahalulla
suuhunsa. Tällainen oli sen miehen loppu, joka oli vuodattanut niin paljon
viatonta verta ja tehnyt hirmutekoja.
|
|
|
|
|
Eräs laivan valloitus - ja rosvouran loppu
Dieppessä syntynyt ranskalainen Pierre le Grand oli muuan Tortugalla asuva rosvo.
(Tortuga on pieni saari Haitin pohjoispuolella - 1600-luvulla tunnettu merirosvojen keskus, lue
tarkemmin Karibia-sivulta).
Hän herätti huomiota vangitessaan vuonna 1602 vain 28 miehen parkilla Espanjan
laivaston vara-amiraalin Hispaniolan saaren läntisimmässä kohdassa, Cabo tel
Dibronilla. Espanjalaiset eivät vielä silloin olleet löytäneet Bahaman kanaalia,
niin että he purjehtivat Caicosin kautta merelle.
Hyökkäyksessä Pierre le Grand menetteli seuraavasti. Tämä rosvo oli jo pitkän
aikaa risteillyt Hispaniolan vesiä saamatta mitään saalista. Hänen miehistönsä
alkoi nurista, koska muonavarat hupenivat ja parkki oli kärsinyt niin suuria
vaurioita, että sitä pystyttiin pitämään vain vaivoin vesillä. Heti kun laivastostaan
eksynyt amiraalin alus - 54 tykillä varustettu
kaleerisaattueen varalippulaiva - tuli näkyviin, Pierre purjehti sen luo,
ja päätti miehineen vallata sen. Hän
ei uskonut kohtaavansa vastarintaa. Kun miehistökin huomasi, ettei
espanjalaisilla ollut hyökkäyksessä enempää mahdollisuuksia kuin heilläkään,
he tottelivat halukkaasti hänen käskyjään. Haavuri sai määräyksen upottaa parkin
rautakangella ja tulla sitten mukaan hyökkäykseen. Iltahämärissä he sitten lähtivät
liikkeelle ja valtasivat laivan. Merirosvojen aseina olivat vain pistoolit
ja miekat. Vastarintaa kohtaamatta he tunkeutuivat kajuuttaan saakka, missä
yllättivät laivan kapteenin pelaamasta korttia ja pakottivat tämän pistooleilla
uhaten luovuttamaan laivan. Kourallinen merirosvoja valtasi samaan aikaan asehuoneen.
He surmasivat joitakin vastarintaan ryhtyneitä espanjalaisia. Kun täydellisesti
yllätetyt espanjalaiset havaitsivat laivan joutuneen vieraiden haltuun,
jotkut heistä huusivat: "Jesus, son demonios estos! - Jeesus, täällä on aaveita!"
Samana päivänä kapteenia oli varoitettu merirosvoaluksesta, joka saattaisi
häiritä laivaa. mutta hän ei välittänyt varoituksista, vaan selitti,
ettei hän pelännyt vertaisiaankaan saati sitten pientä parkkia. Näin hän menetti
ylpeytensä ja varomattomuutensa takia laivansa erittäin häpeällisellä tavalla.
Onnistuneen valtauksen jälkeen Pierre le Grand laski vangitsemistaan miehistä
osan maihin Hispaniolassa ja jätti vain sen verran, kuin tarvitsi laivan
merikelpoisena pitämiseen. Laivalla hän purjehti saman tien Karibialta Dieppeen, Ranskaan,
jääden sinne - eikä lähtenyt enää koskaan elämässään merille.
Syynä tähän päätökseen oli se, että tästä laivasta hän sai käsittämättömän
suuren saaliin, jonka avulla hän eli rikkaana loppuelämänsä ajan.
|
Lähteitä
Alexandre Olivier Exquemelin: Karibian merirosvot
Hamilton Cochran: Karibian kaapparit ja merirosvot
Peter Lamborn Wilson: Merirosvoutopiat
Kaunis maailma: Amerikka
Maailmanhistorian suuret löytöretket
Suuri maailmantieto
Lorenzo Camusso: Kolumbus - WSOY
Kristoffer Kolumbus - Päiväkirja ensimmäiseltä matkalta Uuteen maailmaan
Pirates of the Caribbean -- The Official Website
Kenneth Giggal: Great Classic Sailing Ships, 1988
Kuka teki mitä, WSOY 1986
Derek Wilson: Maailman aarteet
Wikipedia
Amazon.com
About.com - Latin American History
Age of Pirates
Robert Louis Stevenson: Aarresaari
Pirate Encyclopedia
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Logon kuva, Copyright
Joe Penniston
*Kuva Pirates of Caribbean banneri Pariisi Disneyland, Copyright
disneyandy
*Aavemainen kansikuva miehineen, Copyright
Stuck in Customs
*Kaksi isoa alinta kuvaa, Copyright
meanderingmouse
|
|
|
|