Menu
Susisivut
Susi Canis lupus

ÄLÄ HUKKAA HAUKU - Farley Mowat
Kanadalainen alkuteos: Never Cry Wolf 1963


Kanadalainen biologi Farley Mowat on kirjoittanut kirjan "Älä hukkaa hauku", jota tarkastelemme lyhyesti nyt.

Mowatillakin oli susista samoja ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä, kuin hyvin monilla muillakin ihmisillä. Mutta hänellä oli mahdollisuus elellä vuoden verran aivan sudenpesän lähettyvillä - ja tuo ajanjakso muutti hänen käsityksensä sudesta tyystin. Sudet eivät olleetkaan verenhimoisia, julmia ja tunteettomia petoja - vaan viisaita, helliä ja vastuuntuntoisia eläimiä, jotka tunsivat suurta perheyhteyttä ja rakkautta.

Kirjassaan Mowat talletti kokemuksensa huumorinkin sävyttämäksi, kiehtovaksi kertomukseksi, jossa "hän myöntää omat erehdyksensä ja antaa kunnian suden alkuperäiselle, vaistojenvaraiselle elämälle".

Lainaan tähän muutamia katkelmia Georgen, Angelinen, Albert-sedän ja neljän pennun - Mowatin susiperheen - elämästä. Hae sitten kirja kirjastosta itsellesi ja lue, sillä tämä kirja on jokaisen sudenystävän syytä lukea!

Mowat: Älä hukkaa hauku

Ihastus eläinmaailman tutkimiseen

Kirjansa alkulehdillä Farley Mowat kuvailee lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja sitä, kuinka "ihastus eläinmaailman tutkimiseen" johdatteli hänen toimiaan jo varhain kohti tulevaa biologin uraa. Ensimmäisiä tutkimuskohteita ovat vihreän liman peittämät, henkeään haukkovat monnit. Niitten kanssa kohdataan jo elämän suuria perusongelmia: kestäisivätkö uljaat eläimet yli yön peltiastiassa vai pitäisikö ne sijoittaa väliaikaisesti isoäidin antiikkiseen vessaan...?

Näissä suunnitelmissaan ei tuleva suuri susitutkija ja kirjailija varautunut siihen mahdollisuuteen, että poloinen isoäiti hoippuroisi yöllä istuskelemaan samaisen monni-pytyn päälle. Siitä oli toki seuraava kirkumista ja dramatiikkaa yllin kyllin! Isoäiditkin saattavat kirkua yllättävän voimakkaasti - yllätettyinä. Sillä yhden monnin voisi vielä tuossa tilanteessa ehkä kestää - mutta kolme monnia, se on sentään liikaa kenelle hyvänsä!

Isoäiti ei enää koskaan tämän jälkeen syönyt kalaa ja kuljetti öisin aina mukanaan taskulamppua. Tästä Mowatin tie vei erinäisten vaiheitten ja vuosien kautta tilanteeseen, jossa hänen edessään oli susiprojekti: "Teidät, luutnantti Mowat, on valittu tähän suureen tehtävään. Susi, luutnantti Mowat, on teidän ongelmanne!"

Ja niin Kanadan ilmavoimien kuljetuskone vei sankariamme kohti Hudsoninlahden länsirannalla sijaitsevaa Churchillia. Sen takana, arktisen alueen liepeillä, oli hänen lopullinen tavoitteensa - susi. (Tulkoon mainituksi, että arvon susitutkijamme esimies oli erikoistunut murmelien hampaisiin, joita hän oli tutkinut jo vuosikymmeniä).

Saapuminen susialueelle

Tutkijamme varusteet olivat monipuoliset, sillä hänen pitäisi tulla pitkiä aikoja toimeen vaatimattomissa oloissa. Tieteellisiä näytteitä varten oli alkoholia, tietenkin olivat mukana teltat, kamiinat, makuupussit ja muut vastaavat. Ja sitten seitsemän kirvestä! Kirveitten lukumäärä ei niinkään ollut ihmetystä aiheuttava, kuin se, että oltiin menossa täysin puuttomalle alueelle.

Lento sujui onnekkaasti ja pian Churchillissa tutkijamme alkoi kiivaasti tentata paikallista väestöä (pappeja, prostituoituja, ratsupoliiseja, lestinheittäjiä ja turkismetsästäjiä) - saadakseen tietää kaiken mahdollisen alueella elävistä susista. Hänen susitietämyksensä alkoikin kasvaa nopsaan.

Muunmuassa hän sai tietää susista sen ehdottoman totuuden, että vaikka ne syövätkin arktisilla alueilla satoja ihmisiä vuodessa, niin ne eivät koskaan käy raskaana olevan eskimon kimppuun! Sudet nimittäin ihan aidosti inhoavat raskaana olevan naisen lihaa! Hmmm ja ahaa...?!

Myöskin sai tutkijamme tietää nyt, että joka neljäs vuosi sudet menettävät kokonaan nahkansa - ja juoksentelevat silloin ihan alastomina ympäriinsä! Mutta ne ovat kuitenkin niin ujoja, että heti jos joku niitä lähestyy - niin ne kiertyvät kerälle makaamaan, jotta kukaan ei näkisi mitään sopimatonta.

Eräs erityinen piirre oli myös havaittu: heti kun alueelle oli perustettu amerikkalainen lentotukikohta, olivat sudet alkaneet lisääntyä ihan räjähdysmäisesti! Hmmmm....hmmmm....?! Ahaa! (Voihan sudenkorva!)

Susi

Huskyja ja susia - luola löytyy ja susia tarkkaillaan

Ensimmäiset nelijalkaiset, jotka tutkijamme kohtasi, eivät olleet susia, vaan neljätoista kookasta ja hurjaa huskya, joittenka ylläpitämä hirvittävä ulvahdusten, haukahdusten ja vingahdusten kuoro kuulosti suunnilleen tältä;

"HERRANTÄHDENLOPETTAKAA SENKINHELVETINHULLUT!"

Nyt tiivistämme, emme kirjoita tähän koko kirjaa! Pian oli aika kohdata ensimmäinen susikin. Tutkijamme tuijotteli hypnoottisessa tilassa suoraan täysikasvuisen napasuden kullanruskeisiin silmiin. Tapahtuma teki häneen erityisen voimakkaan vaikutuksen - ja tästä hetkestä oli alkanut todellinen tutustuminen susiin ja susien maailmaan.

Kanadankuukkeleitten viritellessä ympärillä sulosointujaan tutkijamme alkoi etsiä susien varsinaista majapaikkaa, susiluolaa - ja pian hän olikin löytävä luolan ja samalla koko susiperheen.

"Harjulta oli hyvä näkyvyys tarkkailupaikalleni lahden rannalle ja tunsin itseni yhtä suojattomaksi kuin tyttö siinä kuuluisassa rintaliivimainoksessa. Kyyristyin maahan mahdollisimman matalaksi ja ryömin kivien suojaan ja yritin kovasti olla näkymätön. Se oli turhaa.

Sudet eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota, jos edes näkivätkään minua. Ne olivat aivan liian syventyneitä omiin touhuihinsa eli, kuten hitaasti ja silmiäni uskomatta sain nähdä, olivat juuri tällä hetkellä hippasilla.

Se oli uskomatonta. Ne peuhasivat kuin kuukauden vanhat pennut! Pienempi susi (joka pian kouriintuntuvasti osoitti olevansa naaras) otti aloitteen. Se painoi päänsä etutassuilleen ja paljasti takamuksensa melkein säädyttömästi ja loikkasi äkkiä paljon suurempaa sutta kohti, jonka nyt tunnistin kahden päivän takaiseksi tuttavakseni.

Uros yritti väistää, mutta paiskautui pari askelta otettuaan maahan. Samassa naaras oli sen kimpussa ja puraisi sitä terävästi takamuksiin ennen kuin hypähti irti ja alkoi juosta hurjasti sen ympäri. Uros kömpi koivilleen ja lähti takaa-ajoon, mutta vain kaikkensa yrittäen se sai puraistua naaraan takamusta.

Sitten vuoro vaihtui, ja naaras alkoi ajaa takaa urosta, joka pakeni pettävässä hiekassa ylös, alas ja taas ylös kunnes molemmat lopulta kompastuivat jyrkässä rinteessä ja pyörivät yhtenä vyyhtinä alas.

Alhaalla ne irrottautuivat, pudistelivat hiekan turkistaan ja huohottivat raskaasti melkein kuono kuonossa kiinni. Sitten naaras kohottautui ja aivan tarkoituksellisesti syleili molemmin tassuin urosta kastellen sitä samalla pitkin kielisuudelmin. Uros näytti paremminkin yrittävän välttää näitä kiintymyksenosoituksia kuin nauttivan niistä. Turhaan se käänteli päätään.

Tunsin tahtomatta sympatiaa sitä kohtaan, sillä totta puhuen se oli säädyttömän näköistä, inhottavaa intohimon leikkiä..."
Sudet tulevat tutuiksi - tarkkailijaakin tarkkaillaan

Niin oli alkanut avoimin mielin tutustuminen susiin. Ei sellaisiin susiin, jollaisiksi niitä luulotellaan, vaan ihan aitoihin susiin niitten luonnollisessa ympäristössä. Väärät tiedot ja ennakkoluulot alkoivat karista yksi toisensa jälkeen.

Tutkijamme omistautui susien seurantaan ihan täydellisesti. Hän rakensi susien pesäluolan lähettyville oman pesänsä, josta hän saattoi tarkkailla susien elämää herkeämättä. Joskus tosin saattoivat osat hetkeksi huomaamatta vaihtua ja näin saattoi käydä useinkin: tarkkailijasta tulikin tarkkailtu.

Erään kerran tietyssä yksityisluontoisessa tilanteessa (=vedenheitossa) oli piirteitä, jotka nostivat ilmoille ihan aitoa harmistuneisuutta. Tutkijamme oli kadottanut yhteyden susiin ja hän luuli todellakin olevansa yksin tässä erämaassa.

"Tosiasia lienee, että vaikka olisi yksin pienessä veneessä keskellä valtamerta tai eristyksissä tiettömien taipaleitten takana, napittaessaan auki housujaan alkaa kummasti tuntua siltä, että joku katselee. Kriittisellä hetkellä vain ehdottomasti itseensä luottava ihminen, oli sitten kuinka varma yksinäisyydestään tahansa, jaksaa olla salavihkaa vilkaisematta olkansa yli varmistaakseen että todella on yksin. Jos sanoisin, että harmikseni huomasin, etten ollut yksin, se olisi lievä ilmaus; sillä aivan takanani, tuskin parinkymmenen metrin päässä istuivat kadoksissa olleet sudet.

Ne näyttivät täysin rauhallisilta ja rentoutuneilta, aivan kuin olisivat istuneet siinä selkäni takana tuntikausia. Iso uros oli hieman kyllästyneen näköinen, mutta naaraan tuijotus tuntui häpeämättömän ja jopa riettaan uteliaalta.

Ihmispsyyke on totta vie merkillinen. Melkein kaikissa muissa olosuhteissa olisin joutunut paniikkiin, ja arvattavasti harvat olisivat minua siitä moittineet. Mutta tilanne ei ollut tavallinen, ja nyt minä kiukustuin perin juurin.

Raivoissani käänsin selkäni katseleville susille ja harmista vapisevin sormin napitin kiireesti housuni. Saatuani takaisin säädyllisyyteni, ellen arvokkuuttani, käännähdin susiin päin niin hurjana että hämmästyin itsekin.

-Hus! hätistin niitä. - Mitä helevettiä luulette touhuavanne, senkin...senkin...tirkistelijät! Häipykää tiehenne, herran tähden!

Sudet säikähtivät, pomppasivat pystyyn ja ravasivat tiehensä...."


Susi Canis lupus

Susitutkijan tieteellinen työ on monipuolista

Susitutkijamme vei susien tarkkailun todellakin huippuunsa. Makuupussistaankin hän tähyili kaukoputkellaan yöt, malttamatta nukahtaa hetkeksikään, susiluolan tapahtumia. Kävivät selville susien perhe-elämän lait ja vaikkapa reviirin merkitys. Sudet eivät suinkaan vaellelleet sattumanvaraisesti sinne tänne, vaan pysyivät tiukasti omalla reviirillään.

Erityisen jännittävää oli seurata sitä, kuinka sudet saalistivat karibuja. Ulvontaesitykset olivat susille päivän kohokohtia - tutkijallamme ensimmäisellä kuuntelukerralla syvälle juurtunut pelko nosti karvat pystyyn, eikä hän voinut sanoa nauttineensa esityksestä. Mutta tietyn ajan kuluttua hän ei oppinut vain nauttimaan susien ulvonnan kuuntelemisesta, vaan ihan odottamaan sitä innolla.

Eron hetki koittaa

Vuosi susien elämän seurannassa kului nopeasti ja oli mielenkiintoisia tapahtumia täynnä. Lähestyi aika, jolloin tarkkailijamme olisi poistuttava ja jätettävä Sudenpesän lahti - ei siksi, että hän olisi halunnut, vaan siksi, että sudet lähtisivät pian pois luolalta talvehtimisalueilleen. Emme kerro enempää tästä kirjasta - lue kirja itse, se kannattaa.

"Jossakin idässä päin ulvoi susi hieman kysyvästi. Tunsin äänen koska olin kuullut sen monta kertaa aikaisemmin. Se oli George, joka erämaassa kutsui perheensä muita susia. Mutta minulle se oli ääni kadonneesta maailmasta, joka oli kerran meidän ennen kuin valitsimme muukalaisen roolin, maailmasta johon olin kurkistanut ja melkein astunut sisään...kunnes oma minäni lopulta käännytti minut pois..."

Sudet

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Giuseppe Calsamiglia


Takaisin kirjasivulle

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kolme kuvaa tekstin yhteydessä Copyright Matt Hoskins


Susittelua

Susi Canis lupus Susipoika Mowgli
Susi Canis lupus Venäjän susipoika Lyokha
Susi Canis lupus Susilapset
Susi Canis lupus Susileikit
Susi Canis lupus Susiroolipelit
Susi Canis lupus Susilelut
Susi Canis lupus Sudenpennut
Sudet
Sudet Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Giuseppe Calsamiglia
Susisivut
*** tunturisusi.com linkit ***