![]() |
| Nimi: Merikapteenin Feme Irlannista | Lempinimi: Feme |
| Rekisterinumero: VTR-0000 | Sukupuoli: narttu |
| Rotu: pitkäkarvainen collie | Väri: tricolor |
| Syntymäaika: 16.04.2010 | Ikä ja säkä: 2v (AVO), 53cm |
| Omistaja: Haovc, Wolfie | Kasvattaja: Merikapteenin, Silja |
Feme ei ole arka eikä agressiivinen, muttei kyllä erityisen sosiaalinenkaan. Neiti viihtyy parhaiten omissa oloissaan, parasta seuraa on yleensä se oma omistaja, johon tyttö onkin hyvin kiintynyt. Vieraita ihmisiä Feme ei lainkaan mene oma-aloitteisesti tervehtimään, mutta saattaa pari kertaa heilauttaa häntäänsä ja viihtyä muutaman minuutin rapsuteltavana, jos ihmiset itse tulevat neitiä rapsuttelemaankin. Tyttö saattaa aluksi hieman jännittää uusia tilanteita ja ihmisiä, mutta kun antaa tarpeeksi aikaa sopeutua niihin, niin pian ne tuntuvatkin jo neidistä erittäin tutuilta. Koska me ja kasvattaja asumme molemmat niin kaukana kaikesta hälinästä, oli Femelle aluksi hyvinkin jännittävää päästä kaupunkiin käymään. Parin ensimmäisen jännittävän kerran jälkeen neiti alkoi jo tottua siihen, että tälläisiäkin paikkoja on olemassa ja että siellä ei ole mitenkään erikoisempaa kuin kotonakaan, vaikka uusia ihmisiä onkin enemmän.
Lapsia Feme ei voi sietääkään, heti kun se näkee kiljuvia joka suuntaan säntäileviä hirviöitä, sille tulee heti-pakko-päästä-pois -tunnetila. Ympäriinsä juoksentelevat lapset saavat tytön yksinkertaisesti vain pakokauhun valtaan ja neiti pelkää kuollakseen sitä että ne tulevat sen luokse. Kun se oli pentu, naapurin lapset eivät ymmärtäneet että sitä ei saa repiä korvista ja hännästä - sen seurauksena Feme pelkääkin lapsia niin paljon. Kukapa nyt pitäisikään siitä että sen korvissa roikutaan tai saatika siitä että sillä koitetaan ratsastaa? Lapset ovat ehdoton ei, niitä ei voi laskea lähelläkään neitiä, niille tyttö nimittäin murisee ihan kunnollakin, vaikkei ole mitään niille ikinä tehnytkään.
Muista koirista tyttö ei erityisemmin välitä, oltiin sitten sisällä tai ulkona ja olivat nämä oman lauman jäseniä taiko ei. Jos toinen koira tulee haastamaan leikkimään, Feme saattaa välillä innostuakin leikkimään, mutta useimmiten se ei välitä tästä. On muutamia koiria, joiden seurasta tämä enemmänkin innostuu, mutta sitten taas löytyy niitä koiria, jotka ovat aivan kamalia, eikä näiden kanssa voida harkitakaan leikkimistä. Jos Feme innostuu leikkimään, niin tämä tapahtuu yleensä omalla pihalla, oman lauma jäsenten kesken, ilman että kukaan näkee. Olisihan se nyt aika noloa, jos jäisi kiinni siitä että leikkiikin muiden kanssa, varsinkin silloin kun kukaan ei näe.
Ulos lähdetään säällä tai säällä, sisällä ei turhia homehduta, jos ulkona vähän vettä sataa! Feme rakastaa pitkiä lenkkejä ja viihtyy todella hyvin ulkona. Neitiä voi pitää ulkona vapaana, mutta välillä se kuitenkin saattaa mm. rusakon nähtyään singahtaa tämän perään ja tämäkin vain paimennustaipumuksen takia. Jos omistaja tajuaa tämän viipeltävän otuksen ennen koiraa, asian voi vielä ehkäistä, mutta jos Feme näkee sen ensin, se saattaa hyvinkin lähteä perään ja kadottaa korvat kokonaan. Sateella on välillä inhottavaa, kun Feme vettä rakastavana koirana menee piehtaroimaan mutaisiin ojiin, tai vesilätäköihin. Sen jälkeen saakin viettää tunnin jollei parikin neitiä pesten, kun se pesu ei sitten olekaan tytöstä niin kivaa kuin se mudassa piehtarointi..
Tyttö rakastaa toimintaa ja työskentelee mielellään rodunomaisten puuhien parissa, kuten esimerkiksi paimennuksen. Aluksi Feme aristeli hieman lampaita, vaikka olikin tosi utelias niitä kohtaan. Kolmannella kerralla tyttö alkoi vasta kunnolla innostumaan puuhasta, ja siitä huomasi kuinka se tuntui syttyneen enemmän niille. Turkistaan huolimatta Feme rakastaa agilityä, vaikka se välillä voikin vaikuttaa hieman laiskanpuoleiselta, varsinkin kuumina hellepäivinä. Vauhtia piisaa radalla, kunhan koiralla ei ole kuuma. Helteellä tyttö väsähtää niin nopeasti, että silloin harvemmin agilityä ulkona kokeillaan. Feme oppii helposti uusia asioita, ja sille on tosi helppo opettaa näitä. Älykäs se on omalla tavallaan.
© Nettei
KOIRANÄYTTELYT (yVNL)
| LUOKKA | PVM | MAA, JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| JUN | 01.05.2010 | FIN VNL, Toljottajan | Juinttu | ERI2 |
| LUOKKA | PVM | MAA, JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| perusrata | 19.08.2010 | virtuaalikisoja | Juinttu | hyväksytty |
| LUOKKA | PVM | JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| PAKK | 28.05.2010 | Juintun kisat | Juinttu | BH |
| PAHA ALO | 31.05.2010 | Greenwich | Cameleontti | HK1 |
| PAHA AVO | 12.07.2010 | Haovc | Wolfie | HK2 |
| LUOKKA | PVM | JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| ALO | 30.05.2010 | Pyörätön | Nora | 1. palkinto |
| ALO | 25.05.2010 | Naskalin | Hanna-81 | 1. palkinto |
| AVO | 03.07.2010 | Rosewreick | Netry | 1. palkinto |
| AVO | 17.07.2010 | Kisaputki | Sekhmet | 1. palkinto |
| LUOKKA | PVM | JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| PESO | 03.05.2010 | M&M | Josefina | RH-E |
| PERA A | 17.07.2010 | Lyché | cantarel | RH-T A |
| LUOKKA | PVM | JÄRJESTÄJÄ | TUOMARI | TULOS |
| MAXI I | 30.04.2010 | Vappuputki | Kissed | vKUMA |
| MAXI I | 06.06.2010 | Jailbreak | Mimmu | vKUMA |
| MAXI I | 20.06.2010 | Ninan | Nina | vKUMA |
| MAXI II | 04.08.2010 | Silencieux | Tuulia | vKUMA |
| MAXI II | 15.08.10 | Jailbreak | Mimmu | vKUMA |
| MAXI II | 16.08.10 | Femma | Nina | vKUMA |
| i vFIN KVA vAVA vFIN TVA* vPVA BH Hk3 Tk4 vRH-T http://kuuaika.net/virt/carlo.html | ii Kismit's Samba |
| ie Kismit's Melon-Collie and the Infinite Sadness | |
| e vFIN & vLT & vKRE & vDK & vN & vRUS & vAM MVA FIN TVA vAVA vPVA vRH-TA BH Hk3 Tk4 vV-09 Merikapteenin Elokuinen Glasgow | ei Yazzy's Café Cappucino |
| ee Merenwen of Elenstar |
| Sisarukset
u. Merikapteenin Faing Skotlannista u. Merikapteenin Felix Norjasta n. Merikapteenin Freja Norjasta |