Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright ShaaronS.

Australian villihevoset - "Brumbies"

Australiassa elää villihevosiakin, jotka luonnollisestikin ovat ihmisen joskus aikoinaan luontoon päästämien hevosten jälkeläisiä. Kuvassa yllä villihevosten sijaintipaikkana on Yellow Waters, Kakadu National Park. Villihevosen nimenä Australiassa on Brumby.

Ensimmäiset hevoset laivattiin Australiaan vuonna 1788. Pian sen jälkeen karkulaiset ja vapaaksi päästetyt yksilöt muodostivat omia laumojaan. Näiden villihevosten kerrotaan saaneen nimensä sotamies James Brumbysta, joka oli myös kengittäjä ja asettui Uuteen Etelä-Walesiin vuonna 1791. Vuonna 1804 hän muutti sieltä tarinoiden mukaan Tasmaniaan, mutta jätti hevosensa oman onnensa nojaan.

Kun ihmiset kyselivät vapaina kulkevien hevosten omistajan perään, paikalliset vastasivat: "Ne ovat Brumbyn." Nykyään brumbylla tarkoitetaan mitä tahansa australialaista villihevosta. Joitakin brumbyja risteytettiin englannin- ja arabiantäysiverioriiden kanssa, jotta Australian armeijan kevyesti aseistettu rykmentti saisi sotaratsuja ensimmäiseen maailmansotaan.

Nykyisin Australiassa elää enemmän villihevosia kuin missään muualla. Brumbyjä arvioidaan olevan noin 200 000 - 600 000 vuodesta riippuen. Brumbyjä pidetään tuhoeläiminä, koska ne tallovat aluskasvillisuutta ja altistavat maaperää eroosiolle. Toisaalta brumbyt kaivavat maanalaisia lähteitä esille, joten niistä on myös hyötynsä.

Brumbykantaa pidetään tasaisena kastroinnin, steriloinnin ja ampumisen avulla. Brumbyja myös pyydystetään ja kasvatetaan ratsuiksi. Kesytetyt brumbyt ovat sitkeitä ja taitavia karja- ja vaellushevosia. Varsinkin vaellushevosina niillä on käyttöä, koska ne sietävät hyvin kuumuutta. (Wikipedia)

Australianhevonen

Australianhevonen.

All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Gina Hamilton-Avery
Photo used with permission.

Australia WALER ja AUSTRALIANHEVONEN

Australiassa on kaksi eri hevosta, joilla kummallakin on yhteiset juuret - mutta ne muodostavat tänä päivänä kaksi erillistä, itsenäistä hevosrotua. Toinen roduista on waler (engl. Australian Light Horse) - toinen australianhevonen, josta Suomessa on käytetty myös nimitystä australiankarjahevonen (engl. Australian Stock Horse).

Australian hevoshistoriaa

Australiassa ei ollut hevosia, ennen kuin uudisasukkaat toivat niitä mukanaan runsaat 200 vuotta sitten. Tämän päivän australialaiset hevoset polveutuvat näistä, 1700-luvun lopulla eri puolilta maailmaa - Etelä-Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta, sekä myös Aasiasta tuoduista hevosista.

Siirtolaiset tarvitsivat kovatekoisia ja kestäviä hevosia uutta elämää rakentaessaan. Maanosan karuihin oloihin sopivat erityisen hyvin täysiveriset ja arabianhevoset, ja niistä tulikin kaikkein käytetyimpiä uudisasukkaiden keskuudessa. Nopeita täysiverisiä tarvittiin myös siirtolaisten järjestämissä laukkakilpailuissa, joiden suosio kasvoi ripeästi 1800-luvun alusta lähtien.

Australianhevoset sodassa ja poliisivoimissa

Australian ratsuja sodassa ja poliisivoimissa. New South Walesin ratsupoliisit etualalla - Reserve Forces Day, The Domain, Sydney, Australia - 5.7..2009.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Ian Sutton

Walerratsukot

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Ira Machefsky

Sotasankareita

Näitä australialaisia ratsuja on käytetty menestyksekkäästi sotien melskeissä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Australian armeijan ratsuväen kevyesti aseistettu rykmentti ei juurikaan käyttänyt muita hevosia. Ensimmäisessä maailmansodassa yli 150 000 waleria vietiin liittoutuneiden käyttöön Intiaan, Afrikkaan, Palestiinaan ja Eurooppaan. Sydneyssä on muistomerkki näille sodissa kaatuneille ja kadonneille walereille, joiden muistoa vaalitaan monin tavoin.

Australialaisten hevosten ominaisuuksia ja käyttö

Australialaisten kehittämä hevonen oli laadukas yleishevonen - kestävä, luotettava ja hyväluonteinen. Se on myös ketterä ja nopeaälyinen - sitkeä, jäntevä ja tiivis hevonen, joka kykenee nopeisiin käännöksiin. Se soveltui yhtä hyvin vaunu- ja ratsuhevoseksi, maataloustöihin, metsätöihin sekä lampaiden ja karjan paimentamiseen. Sockhorse-nimi otettiin käyttöön vuonna 1971 ja rodulle avattiin kantakirja. Siihen asti rodusta oli käytetty nimeä waler, jonka se sai Uuden Etelä-Walesin paikkakunnan mukaan. Walerit olivat kuuluisia rohkeudestaan ja terveydestään. Hyvät ominaisuudet tekivät niistä myös erityisen arvostettuja ratsuväen hevosia.

Tänä päivänä nämä kaksi, waler ja australianhevonen - ovat erillisiä rotuja. Walereita pidettiin jo välillä kuopattuina ja kadonneina - mutta myös niiden elossapitämiseksi ovat aktiiviset ja menestyksekkäät toimet nykyisin yllä.

Walereista polveutuvat australianhevoset ovat laadukkaita ratsuhevosia. Niitä käytetään edelleen karjan paimentamiseen, mihin ne sopivat erittäin hyvin. Australianhevosia näkee myös matkaratsastuksessa, poolossa ja rodeoissa ja ne ovat lisäksi monikäyttöisiä urheilu- ja kilpahevosia. Järkevän ja palvelunhaluisen luonteensa vuoksi australianhevoset ovat helposti koulutettavia.

Monet näistä hevosista ovat yhtä tyylikkäitä ja hyvärakenteisia, kuin täysiveriset. Ominaisuuksiltaan australialaiset hevoset ovat kuitenkin varsin epäyhtenäinen joukko ja kirjavan taustan vuoksi tyyppien kirjo on suuri.

Walerratsukot sodan näyttämöillä

Waler - Australian Light Horse.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Ira Machefsky


Australianhevoset sodassa

Tlaisuus, jossa muistetaan ja kunnioitetaan Australian ratsukoiden osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan - Canberra, Australia - 21.5.2009.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright RSPCA Australia