MUSTANGI

Mustangit ovat elävä legenda ja yksi koko Amerikan historian tunnetuimmista symboleista. Mustangit ovat läntisen Amerikan villejä ja villeistä hevosista polveutuvia hevosia. Alunperin ne ovat villiintyneiden eli irtipäässeiden kesyhevosten jälkeläisiä.

Mustangit eivät siten ole samalla tavalla aitoja villihevosia, kuten przewalskinhevonen, joka on ainut nykyisin elävä alkuperäinen villihevonen.

Suurin osa alkuvaiheessa Amerikkaan tulevista hevosista oli espanjalaisten hevosia, joista nykyisinkin parhaat mustangit edelleen polveutuvat. Niissä onkin nähtävissä edelleenkin selvästi andalusialaisen hevosen ominaisuuksia. Mustangeihin on sekoittunut myös muita hevosrotuja.

Maailman tunnetuimpia villihevosia

Pohjois-Amerikan mustangit ovat varmaankin maailman tunnetuimpia villeinä eläviä hevosia. Mustangien elämää tutkinut Frank J. Dobbie kuvailee niitä "kauneimmiksi, sielukkaimmiksi ja innostavimmiksi olennoiksi, mitä milloinkaan on astellut Amerikan ruohotasangoilla".

Elämää armottomissa oloissa

Mustangien esi-isät, berberihevoset, olivat eläneet aavikoilla ja tottuneet tulemaan toimeen vähälläkin vedellä ja ruualla. Mustangeja elää edelleen nykyisinkin hyvin ankarissa oloissa. Ne voivat selvitä päiväkausia ilman ravintoa ja kuivaan aikaan ne pureskelevat piikkisiä kaktuksia saadakseen nestettä elimistöönsä.

Mustangeja

Nykyisin erilaisia mustangeja edustavat mustangin ohella myös Kiger Mustang, Spanish Mustang (espanjalainen mustangi) ja Sorraia Mustang.

Mustangi sanana ja nimityksenä näille Pohjois-Amerikan villihevosille lienee peräisin espanjan kielen sanasta mesteno, joka on johdettu sanasta mesta, karjankasvattajien yhdistys. Jo 1200-luvulla espanjalaisten mestas olivat lampaankasvattajien järjestöjä. Muitakin selityksiä sanan alkuperälle on. Se voi tulla yksinkertaisesti espanjan kielen sanasta mestengo, villi. Joka tapauksessa mustangi-nimitys otettiin käyttöön vasta 1800-luvun alussa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva mustangi Nevadassa, Copyright Jeffrey Edwards

Intiaanien kesyttämä

Mustangeja ottivat ratsuikseen ensimmäisinä intiaanit. Aloittaessaan todella voittokulkunsa intiaanien pariin ja oman Amerikan valloituksensa, hevonen mullisti monin tavoin intiaanien kulttuurin ja loi aivan uuden elämänmuodon. Espanjalaisten Meksikoon tuoma hevonen levisi preerialle etelästä ja lounaasta 1600-luvun jälkipuolella.

Ratkaiseva tapahtuma oli New Mexikon pueblointiaanien kapina vuonna 1680, jonka aikana laumoittain karkotettujen espanjalaisten hevosia rynnisti vapauteen. Näistä ajoista alkaen eteläisten arojen intiaaneilla oli paljon hevosia. Kalliovuorten itäistä rinnemaata pitkin villihevonen eli mustangi levittäytyi tuota pikaa Wyomingiin asti.

Sittemmin hevonen levisi luontaisesti sekä kaupan ja ryöstöjen vaikutuksesta yhä nopeammin yli preerioiden. Niinpä 1700-luvun keskivaiheilla miltei kaikilla alueen intiaanikansoilla oli käytössään jo ainakin jonkin verran ratsuja. He hankkivat niitä jatkuvasti myös kesyttämällä mustangeja.

Intiaanit pelkäsivät mustangeja

Mustangeja pidetään perinteisesti tasankojen ja mantereen lounaisosien intiaanien ratsuina. Alun perin intiaanit pelkäsivät tätä eläintä, jota he eivät olleet nähneet aiemmin ja joka antoi ihmisen ratsastaa selässään. Pelko hävisi kuitenkin nopeasti, ja intiaanit alkoivat käyttää hevosia statussymboleina sekä metsästys- ja sotaratsuina.

Intiaanit ja hevoset.

Mustangien levittäytyminen

Intiaanit saivat itselleen paljon hevosia villeistä hevosista, mutta heidän kauttaan villit hevoset myös levittäytyivät. Tasankojen intiaanit olivat epäilemättä taitavia hevosmiehiä, mutta he olivat myös vaeltajia ja huolettomia paimenia. Tämän seurauksena lukuisia hevosia karkasi ja villiintyi. Mustangit levisivätkin nopeasti kaikkiaan yhdentoista nykyisen Pohjois-Amerikan länsivaltion alueelle.

Taruissa kiukkuinen ja kesyttämätön

Tarun mukaan mustangia on mahdotonta kesyttää ja se on kaiken lisäksi hyvin kapinallinen ja peräti ilkeä. Taru ei pidä laisinkaan paikkaansa, se on vain Lännen romantiikkaa. Mustangit ovat yleensä varsin taipuisia, ja monet kiintyvät syvästi omistajiinsa. On kuitenkin tärkeää, että useampi kuin yksi ihminen puuhastelee mustangin kanssa. Sillä tavalla se tottuu ja sosiaalistuu ihmisiin yleensä, eikä vain yhteen henkilöön.

Ominaisuuksia ja käyttö

Säkäkorkeus 135 - 150 cm. - Paino 320 - 450 kg. - Kaikki värit. - Tyypiltään pieni, romuluinen ja kevyt - lämminverinen. - Äärimmäisen kestävä. - Tulee toimeen vähällä rehulla. - Käyttö: villihevonen, kesytettyjä yksilöitä käytetään vähäisesti karjaratsuna, sekä myös matkaratsastukseen ja yleishevosena. Monet mustangit kilpailevat jopa kouluratsastuksessa ja rataesteratsastuksessa, mitä ei heti uskoisikaan lännenratsutyyppisestä hevosesta.

Kaksi miljoonaa mustangia?

Preerioilla mustangit kokoontuivat suuriksi villihevoslaumoiksi ja niinpä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella tasangoilla vaelsi suuri määrä villihevosia.

Mustangien määrää ei tarkasti voida sanoa, mutta aiemmin on arvioitu niitä tuolloin olleen jopa noin kaksi miljoonaa. Tämän arvion alullepanija on J. Frank Dobie. Hän kirjoitti vuonna 1952 kirjassaan The Mustangs omana arvionaan, että Texasissa oli enimmillään miljoona mustangia, ja muualla Lännessä sen lisäksi vielä myös miljoona mustangia. Hänen arvionsa on jäänyt elämään, ikäänkuin se olisi laskettua faktaa. Nykyisin tuota arviota pidetään kuitenkin liioittelevana myyttinä, eikä sitä pystytä kuitenkaan vahvistamaan - koska mitään tieteellisempää ja perusteltua laskutoimitusta tai arviota mustangien määrästä 1800-luvulla ei tehty.

Sivilisaation siirtyminen Länteen, mustangien elinalueille, tiesi niille kovia aikoja ja kaventuvia elinoloja. Mustangien jäljillä olivat myös intiaanit, jotka tarvitsivat jo muuttuneen elämäntapansa - tasangoilla vaeltelu ja biisoninmetsästys - sekä sotien vuoksi suuria määriä hevosia. Uudisasukkaat puolestaan tarvitsivat hevosia vetohevosiksi taikka tappoivat niitä ruuaksi.

Nevadan mustangi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Jeffrey Edwards

Mustangi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, Copyright J.harwood

Mustangit

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Jeffrey Edwards

KIGER MUSTANGI

Kiger mustangeihin liittyy sellainen erityinen historia, että niitä löydettiin yllättäen vuonna 1977 Oregonista. Vuosikymmenten ajan oli arvuuteltu sitä, että josko sittenkin johonkin syrjäiseen kolkkaan, eristyksiin, olisi jäänyt lauma hevosia, jotka olisivat todella puhtaita, entisaikojen mustangeja. Oregonista, syrjäiseltä ja kivikkoiselta Beaty Butten seudulta Lake Countysta tällainen mustangilauma sitten todellakin löytyi.

Tehtyjen verikokeiden ja DNA-testien perusteella havaittiin, että nämä jo ulkonäöltäänkin selkeästi espanjalaistyyppiset hevoset polveutuvat suoraan menneiden vuosisatojen espanjalaissyntyisistä mustangeista. Jotta nämä ainutlaatuiset mustangit saataisiin säilymään, lauma jaettiin kahtia, toiseen 20 ja toiseen 7 hevosta - ja eristettiin täysin kaikista muista hevosista. Kiger mustangit ovat väriltään hiirakoita, kaikilla on siima ja seepraraitaiset jalat. Pää muistuttaa berberihevosen päätä.

Lehmävaisto

Mustangi oli myös karjapaimenten suosima ratsu monistakin syistä, mutta myös siksi, että mustangilla on eräs tärkeä luontainen taikka nopeasti kehittyvä kyky: lehmävaisto. Mustangit kykenivät aistimaan nautojen liikkeet, joten ratsastajan kanssa ne saivat erikoislaatuisen henkisen yliotteen hurjista pitkäsarvisista eläimistä, jotka jalkamiehelle olivat hengenvaarallisia.

Erilaisia kuin esi-isänsä

Vuosisatainen elämä Pohjois-Amerikassa on muuttanut suuresti mustangien olemusta niiden espanjalaisista esi-isistä. Vaikeissa luonnon olosuhteissa muotoutuneet hevoset eivät ole enää niin elegantteja. Ne ovat berberihevosia selvästi pienempiä ja jopa luisevia. Kaikkia mahdollisia värejä esiintyy, mutta epäilemättä kuuluisimpia ovat intiaanien suosimat mustavalko- ja ruskeavalkokirjavat mustangit.

Pieniä ja sitkeitä

Usein jo pelkkä mustangin nimen maininta loihtii mieleen kuvaa tyylikkäästä, arabianhevosta muistuttavasta hevosesta ja Villin Lännen romanttisesta maailmasta. Todellisuudessa mustangi kuitenkin on varsin pieni, jäntevä hevonen, jolla on virkeät aistit ja uskomaton kestävyys kovissa oloissa.

Silloin tällöin syntyy mustangeja, jotka heijastavat esivanhempiensa, espanjalais- ja berberihevosten kokoa, voimaa, ja ryhtiä. Mutta useimmat mustangit ovat tukevia ja varmajalkaisia, hyväkavioisia, kestävärakenteisia ja erittäin sitkeitä. Tyyppi ja rakenne vaihtelevat eri laumoissa huomattavasti.

Mustangien kokema hävitys

1900-luvulle tultaessa vapaina kiitävien mustangien asema alkoi käydä uhatuksi. Vuosisata alkoi jo hyvin synkästi. Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918 ja myös Yhdysvallat oli siinä mukana. Sotaa pidetään viimeisenä laajamittaisena sotana, jossa ratsuväki oli mukana. Arvioiden mukaan noin 6 miljoonaa hevosta otti osaa sotaan Yhdysvaltain taistelevissa joukoissa - ja niistä kuudesta miljoonasta yksi miljoona oli mustangeja.

Vaikka taistelijat vielä ratsastivat vanhaan tapaan, edustivat sodan konetuliaseet kuitenkin jo uutta aikakautta - ja surmansa saaneiden hevosten lukumäärä oli valtava. Esimerkiksi The American Expeditionary Force sai sodan alussa haltuunsa 182 000 hevosta, joista taisteluissa kaatui 60 000. Vain 200 hevosta näistä liki kahdestasadasta tuhannesta palasi aikanaan takaisin Yhdysvaltoihin. Vuosisadan jatkuessa mustangien tuho jatkui.

Samoista maista ja alueista niiden kanssa kamppailivat viljelijät ja karjankasvattajat ja niinpä villihevoset koettiin uhaksi ja kilpailijoiksi. Mustangeja alettiin tappaa kiihtyvällä vauhdilla ja laji sai osakseen samantapaisen järjettömän kohtelun, kuin biisonit. Mustangeja ammuttiin sekä ihmisten, että lemmikkieläinten ruuaksi kaikin mahdollisin tavoin, jopa helikoptereista.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Jeffrey Edwards

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva mustangi Copyright NDomer73

Mustangien rauhoitus ja adoptointi

Vasta viime hetkillä vuonna 1971, Yhdysvaltain hallitus kansalaisten painostuksesta, rauhoitti villihevoset, joiden määrä tuolloin oli enää 17 300. Yhdysvaltain kongressi lausui tuolloin julki ylistyksensä mustangille:

"Mustangs are living symbols of the historic and pioneer spirit of the West, which continue to contribute to the diversity of life forms within the Nation and enrich the lives of the American people."

Perustettu Adopt-A-Horse-ohjelma pyrkii huolehtimaan mustangien säilymisestä. Sen puitteissa, jotta mustangit eivät lisääntyisi villeydessä holtittomasti, niitä hallitusti ja tarkoin valiten otetaan kiinni ja luovutetaan adoptoitavaksi, nimellisestä korvauksesta hyvin valikoiduille omistajille. Myös näin varmistuu se, että mustangit säilyvät. Kun mustangi on ollut hyvässä hoivassa omistajallaan vuoden, liittovaltio antaa omistajalle lopullisesti tunnustuksen tämän oikeudesta omistaa mustangi.

Yhdysvalloissa nykyisin noin 72 000 mustangia

Mustangien määräksi arvioitiin vuonna 2017 yli 72 000. Määrä oli suunnilleen sama vuonna 2020. Yli puolet Pohjois-Amerikan villeinä elävistä mustangeista elää Nevadassa. Muut merkittävät mustangiyhteisöt elävät Kaliforniassa, Oregonissa, Utahissa, Montanassa ja Wyomingissa.

Villeinä elävien mustangien lisäksi Yhdysvalloissa on erilaisissa aitauksissa ja muuten kiinniotettuina yhteensä 45 000 villihevosta - joko lyhytaikaisesti tai pidempiaikaisesti sijoitettuina. Näitä mustangeja myydäänkin - yhden hinta oli 150 dollaria muutama vuosi sitten, joten myyntihinta on vain muodollinen.

Kanadassa, Albertassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa, on muutamia satoja mustangeja.

Mustangien nykytila

Mustangit kuuluvat Yhdysvaltain liittovaltion maankäyttöviraston (Bureau of Land Management (BLM) hallintaan ja ovat liittovaltion lainsäädännön suojeluksessa. (1971 Wild Free-Roaming Horses and Burros Act). Tätä virastoa on menneinä vuosina syytetty mustangien hoidon laiminlyönneistäkin.

Mustangeilla on puolustajansa, mutta myös vastustajiakin, eikä niiden elo ja olo ole siten suinkaan ehdottoman turvattua. Mustangien katsotaan tuhoavan luontoa, sekä vievän elintilaa tilojen karjoilta ja lampailta. Tähän tutkijat toteavat, että mustangit elävät sellaisilla alueilla, joilla karja ei edes selviytyisi, eivätkä siten vie niiltä tilaa ja ravintoa.