HISTORIAA JA TARINOITA

Pohjolan tuuheat turkikset ennen autonomiaa - susiturkit

Suomalaiset eränkävijät arvostivat kettujen lisäksi myös susien turkkeja, koska esimerkiksi yhden hyväkuntoisen sudenturkiksen hinta liikkui 1500-luvulla välillä 3-8 markkaa.

Todennäköisesti suden arvokasta turkkia käytettiin turkkeihin ja päähineisiin, mutta sen arvostuksen vuoksi turkit lienevät päätyneet pyytäjän talouden sijasta myyntiin. Veroluettoissa susien turkkeja oli kuitenkin vähän. Osasyinä saattoivat olla tuliaseiden puute ja saatujen susien myynti muille kuin Ruotsi-Suomen kruunun turkiskamarille, sillä "salakauppa" oli pyytäjälle kannattavampaa. Turkisten vähyyteen voi olla syynä myös susien hankala pyynti, mikä johtui niiden isoista asuma-alueista ja liikkuvuudesta.

Suden luontaisten elintapojen vuoksi esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla saatiin useana vuonna enemmän karhuja kuin susia. Sudet liikkuivat ympäri vuoden toisin, kuin talviunta nukkuvat karhut.

Veroluetteloiden perusteella 1540-1550 lukujen tienoilla Pohjois-Pohjanmaan jokaisella pitäjällä oli velvollisuus ylläpitää kuntalaisten avulla oma sudentarhansa (ulfvestugu), joiden tarkoituksena oli tehostaa sudenpyyntiä. Käytännössä sudentarha-idea kuitenkaan ei toiminut, koska kuntalaiset laiminlöivät oman aitaosuutensa rakennus- ja huoltotyöt.

Hyötyä saadusta sudesta ei haluttu jakaa vaan mieluummin toimittiin yksin tai lähitalojen muodostamassa pyyntiporukassa, sillä sudenpyynti, samoin kuin muukin turkispyynti kautta Suomen historian, oli pitkälti talokohtaista, pyyntimiesten itsenäistä pyyntiä, jossa pyrittiin takaamaan oma hyöty.

Yhteispyyntiä ei arvostettu, sillä se koettiin pyyntimiesten arvoa ja hyötyä laskevaksi. Tästä ovat todisteena esimerkiksi Limingan vuoden 1548 veroluettolot, joissa sakotettiin muutamia talonpoikia oman aitaosuutensa laiminlyönneistä. Todennäköisesti tämän erämiesten "itseellisyyden" takia tarhat 1550-luvulla pikkuhiljaa rapistuivat ja jäivät pois käytöstä.

Rehellinen hewonen karkotti innolla suden!

Kolmen wuoden paikkoin takasin tästä ajasta oli, Niskan kyläsä Muhoksen pitäjäsä, sattunut susi, wäen ollesa saapuwilla, tulemaan lähelle kartanota yhesä talosa, josa wielä lampaat oliwat irti syksypuoleen...

Saman talon hewonen sattui näkemään suen wäkiwallan, ja ampu kohta arwelematta kuin nuoli jälkeen, lammasta pelastamaan. Susi, kuin waras ainakin, säikähti hewosen rehellistä intoa, waan eipä päästänyt kuitenkaan lammasta, mutta koki paeta... (Helsingin yliopiston kirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto - 04.04.1829 Oulun Wiikko-Sanomia nro 14 sivu 3)

Seitsemän veljestä ja suurpedot

Kun lukee kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven teosta Seitsemän veljestä - niin saa tulla tietämään, että ainakin kirjailijamme mielestä Häme muinoin ihan vilisi suurpetojamme; olisiko niin, että Kivi petokuvauksissaan on käytellyt aika viljalti "taiteellisia vapauksiakin". Olihan veljesten isäkin jopa saanut surmansa karhun kanssa otellessaan: "Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa".

Kiven teokseen sisältyy kuvaus ilvesjahdista - ja susien kanssahan veljekset ottelevat todella vauhdikkaasti! Todella suuret susilaumat ovat ahdistelleet veljesten Impivaaran korpien kätköissä lymynnyttä taloa - kun lukee seuraavaa lainausta:

"Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoineen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisan syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereeseen päin. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataakseen petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista, loimottava soittoa. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä ajamaan pensastosta synkeänaamaisia, irvisteleviä petoja, väikkyen tervasloimoinensa tuonne, tänne.

Kova oli meteli miesten huudoista, koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Niin temmellettiin, lumi tahraantui, punertui yhä enemmin ja enemmin, sotkettiin tuhanteen suuntaan, kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. Ja siitä saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa, mutta olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa. - Myös kuoppaan, ahon läntisellä partaalla, kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä".

Susilaumaa Jukolan kallioilla!?

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Piefke La Belle

Toinenkin yhtä vauhdikas susikuvaus mahtuu Kiven teokseen. Kun tuota lukee, niin tulee tunne, että ihan tungeksimalla on joka puolelta syössyt hallavaa sutta kohti veljesten piilopirttiä! Huomio kiinnittyy kirjailijan käyttämiin suden nimityksiin: synkeänaamaiset pedot, häntyrit ja viistosilmät.

Tuollainen kuvailu toki on ollut omiaan muokkaamaan asenteita sudelle kielteisempään suuntaan. Mutta ei tuosta katkelmasta tämän päivän näkökulmasta osaa olla kirjailijalle oikein moittivakaan: jos todellakin tuollaisten susilaumojen keskellä veljekset yrittivät tuolloin selviytyä, niin heille tuo "vallan hauska toimi" tuossa elon taistossa täysin rinnoin suotakoon!

Kodoton ja suojaton susi

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi koki joskus olevansa kuin susi, sillä eräässä kirjeessään, Siuntoolta 5. toukokuuta 1866 hän kirjoitti:

"Olenhan tähän asti ollut kodoton ja suojaton kuin susi.

Turun tappajasusi ja lukashit 1880-1882

1880-luvun alkuun sattuu eräs synkkä tapahtumajakso Suomen historiassa. Tuolloin liikkui Varsinais-Suomessa Turun seuduilla petoeläin, joka surmasi yhteensä 22 lasta. Siitä, että mikä eläin tuolloin oli kyseessä - ei ole saatu selvyyttä. Historiankirjoituksessa eläintä yleisesti pidetään sutena.

Kalannista, läheltä Uuttakaupunkia, käynnistyi Turun susisurmien vyyhti vuonna 1880. 8-vuotias Kalle Wilhelm Hörnberg lähti tammikuun 18. päivänä viemään perunoiden pesuvettä ulos, jolloin hän ilmeisesti kohtasi matkallaan kaksi sutta. Kun Kallea ei kuulunut sisälle, lähti äiti etsimään poikaa. Pihalta löytyi vain tyhjä kiulu. Naapurit tiesivät kertoa, että läheisellä pellolla oli nähty susia. Illansuussa Kallen etsijät löysivät raadellun ruumiin osia laajalta alueelta.

Seuraava susisurma tapahtui niin ikään Kalannin naapurikunnassa Laitilassa, jossa susi vei huhtikuussa 2-vuotiaan torpparin tyttären Johanna Josefiina Wiikin. Susi oli napannut tytön läheltä taloa tämän leikkiessä siskonsa kanssa. Etsijät löysivät tytön jäänteitä muutaman virstan päästä talosta

Apuun tuota eläintä jahtaamaan Suomeen saatiin Pihkovasta Venäjältä ammattimaisia sudenmetsästäjiä, jotka tunsivat nimityksen lukashi. Tänne saapui kolme arttelia lukasheja, kolme miestä kussakin - eli yhdeksän lukashia yhteensä. Lukashi-nimitys voi tulla Erkki Pulliaisen mukaan Raamatun Luukkaasta - heidän suojeluspyhimyksestään. Nousiaisten Kytöisissä tammikuussa 1882 vanhan susinaaraan, jota pidettiin tappajasutena - surmasi sitten Ivan Paklja-niminen lukashi - ja lastensurmat loppuivat siihen kuin veitsellä leikaten. Myös naaraan kanssa liikkunut uros ammuttiin, sillä jotkut pitivät sitä syypäänä surmiin. Urossuden sai kaadetuksi torpparinpoika Matti Hillberg. Tämän urossuden osti myöhemmin valokuvaaja Johan Reinberg, joka täytti suden ja asetti sen näytteille maksua vastaan.

On mahdollista, että tappajana näissä tapauksissa oli karannut tarhasusi tai koirasusi. Asiaan ei myöhemminkään saatu selvyyttä, sillä ratkaiseva todistuskappale, tämän tappajanaaraan talja oli kadonnut - toimittuaan jonkin aikaa senaattori Oskar Normenin lattiamattonakin.

Tämän jälkeen susiamme alettiin tappaa systemaattisesti. Tehokkaan pyynnin tuloksena susi hävitettiin kuta kuinkin kokonaan maamme eteläosista 1880-luvulla. Koko maan susisaalis oli vuonna 1880 vielä 321 yksilöä, vuonna 1882 enää 128 ja vuonna 1883 91 yksilöä. 1890-luvulla saalis vaihteli vuosittain 4 ja 26 yksilön välillä.

Tätä Turun synkkää tapahtumajaksoa on kautta aikain käytetty mukana sudenvastaisissa toimissa ja kannanotoissa. Mikäpä voisi olla pelottavampaa, kuin mielikuva lapsia syövästä sudesta. Tämä tappajasusimyytti pelkoineen elää tänäkin päivänä voimakkaana - ja yhä uudelleen susia vastustavat palauttavat mieliin Turun tapahtumat. Heidän mukaansa kauhistava susi silloin paljasti todellisen luonteensa - ja kaikki voi taas kerran joskus toistua, jos emme ole varovaisia eli hyvissä ajoin tapa susiamme.

Ville Ritola - Peräseinäjoen susi

Yksi susi-lempinimen saaneista historian suurmiehistä oli suomalainen huippu-urheilija, suurjuoksija Ville Ritola - Peräseinäjoen Susi. Hänen kauttaan voisi sanoa sudenkin saaneen ainakin ripauksen positiivistakin julkikuvaa. Susimaisia piirteitä oltiin Ritolassa näkevinään etenkin silloin, kun hän loppusuoralla sai kasvoilleen äärimmäisissä ponnistuksissa syntyneen irvistyksensä. Pariisin olympialaisissa 1924 Ritola sai peräti kuusi mitalia: neljä kultaa ja kaksi hopeaa. Neljä vuotta myöhemmin Amsterdamissa hän voitti vielä kaksi mitalia lisää. Ville Ritolasta kertovia elämäkertateoksia on kaksi, toinen niistä julkaistiin vuonna 1997 - ja se sai nimekseen Suden hetkiä.

Susi-Kalle - mestarihiihtäjä

Susi-Kalle eli Kalevi Oikarainen sivakoi Rukan syyssumussa lokakuussa 2017. Kalevi Armas Oikarainen (s. 27. huhtikuuta 1936 Kuusamo) on suomalainen hiihtäjä, maailmanmestari ja olympiamitalisti, lempinimeltään "Susi-Kalle". Oikarainen voitti 50 kilometrin hiihdon maailmanmestaruuden Vysoké Tatryn MM-kisoissa 1970. Se oli Suomen miesten ainoa mitali kyseisistä kisoista, ja sen jälkeen kesti 15 vuotta ennen kuin seuraava suomalainen mieshiihtäjä voitti maailmanmestaruuden (Kari Härkönen vuonna 1985). Seuraavaan suomalaishiihtäjän 50 kilometrin maailmanmestaruuteen meni aikaa 27 vuotta (Mika Myllylä vuonna 1997). (Wikipedia)

Susi-Kalle - lempinimen tausta. Kalevi Oikarainen pääsi heinäkuussa 1963 rajavartiolaitoksen palvelukseen. Työnkuvaan kuului partiointi itärajan läheisyydessä. Joulukuussa 1963 Kuusamossa liikkui poromiesten viikkoja jahtaama häirikkösusi. Rajamies Oikarainen sai vinkin eläimen liikkeistä ja lähti jahtaamaan sutta. Takaa-ajo oli rankka ja raskas - lunta oli 60 cm ja Koillismaan päivä oli lyhyt. Päivän päätteeksi Oikarainen onnistui ampumaan suden viimeisessä valossa 60 - 70 metristä lintuluodikolla. Se jäi Oikaraisen ensimmäiseksi ja viimeiseksi sudenkaadoksi, mutta lempinimi jäi elämään. Susi nostettiin kaiken kansan nähtäville Rukahovin aulaan. (Ilta-Sanomat)

Susi lehtiotsikoissa

Menneitten vuosikymmenten lehtiotsikot heijastelevat hyvin sitä, miten suteen on aikojen kuluessa suhtauduttu - ja minkälaista kuvaa siitä on luotu.

"Sudet lasten ja kirkkoherran kiusana" (LaKa 1976)

"Susi nyt tihutöissä Kittilässä" (PoSa 1981)

"Susi palaili vanhoja jälkiään samalla tavanomaisia tihutöitään tehden" (HeSa 1962)

"Susi katsasti katiskat Kemijärvellä" (LaKa 1974)

"Kuusamon verenimijäsusi petkuttaa pyytäjiään. Käy ryökäle yöllä tappamassa poroja, imaisee veren ja häipyy päiväksi rajan taakse" (HeSa 1969)

"Tappajasusi temmeltää Oijärvellä" (PoSa 1973)

"Kuusamon tappaja vapaana" (KaiSa 1970)

"Ylä-Savon sudet osaavat väistää kiväärin luodin" (LaKa 1973)

"Miljoonasuden surma. Susi, joka puolentoista vuoden aikana on aiheuttanut vahinkoja noin miljoonan markan edestä...saatiin tapetuksi" (HeSa 1962)

"Kuusamon raatelijasusi vielä irrallaan" (LaKa 1969)

"Hämeen susi on suursyömäri - kokonainen lammas päivälliseksi! Suuren tappajasuden riehuminen keskellä Hämettä osoittautuu päivä päivältä yhä varmemmaksi" (HeSa 1972)

"Susi tappaa erittäin raa'asti" (Karjalainen 1977)

"Hallan paliskunnan porot tappajasuden armoilla. Se ei mitään haittaisi, jos se ottaisi vain sen, mitä syö - mutta taas on nähty todistettavasti, että se tappaa vain huvikseen" (KaiSa 1977)

"Juvassa ammuttiin eilen ja tänään kuin sodassa - yritettäessä saada siellä vaeltaneen tappajasuden matkaa päättymään" (HeSa 1962)

"Aavesusi liikkeellä jälleen Kalajoella!" (HeSa 1962)

Suden tukehtumiskuolema lähtöpalaan!

Varsin erikoinen, dramaattinen tapahtuma liittyy seuraavaan Oulun Wiikko-Sanomia-lehden pieneen uutiseen vuodelta 1854. Tässä hevosta syömässä ollut susi pakosalle ajettuna tukehtuu hätäännyksissään lihapalaan!

Mies kuokka olalla käwellessään tapasi muutamana päiwänä suden hewoisen raadella. Pelastaakseen ja sutta hätistääkseen löi hän kuokalla puuhun; susi nosti päänsä ylös ja kuunteli, mutta haukkasi jälleen sitä ahneemmasti aika lähtöpalan raadosta ja alkoi juosta ... vähän matkaa juostuaan susi telmi aika kummallisesti ja wiimein kaatui liikkumattomaksi. Tämä kummastutti miestä - hän meni wiimein katsomaan - ja susi oli kuollut. Lähtöpala oli tarttunut sudelle kurkkuun ja tukahuttanut syöjän! (25.02.1854 Oulun Wiikko-Sanomia nro 8 sivu 4)

Suden käyttö kansanlääketieteessä - parantaa impotenssin ja kuppataudinkin

Suden eri osia on syöty taikka käytetty muuten lääkinnällisesti jo tuhansien vuosien ajan. Jo muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset yrittivät parantaa, sutta eri tavoin käytellen epilepsian, ruton ja kihdin - sekä karkottivat sen avulla paholaisenkin. Muita suden eri osia nauttimalla parannettuja sairauksia ovat olleet impotenssi, ödeema, kuppatauti, kuolio, huimaus, päänsärky ja punatauti - sekä suuri määrä muita sairauksia.

Sudet intiaanien kulttuurissa

Amerikan eri intiaanikansoilla susilla on ollut oma tärkeä sijansa. Pawneet pukeutuivat sudennahkoihin, partioidessaan taikka metsästäessään. Nez Perce-soturit lävistivät nenänsä sudenhampailla ja pitivät niitä siinä koristeena.

Juomalla suden maitoa saavuttaa haavoittumattomuuden. Suden hännällä voi loihtia pois paholaisen - mutta sitä voi käyttää myös rakkauden virittelyyn. Jos söi peräti suden sydämen, saavutti äärimmäisen rohkeuden taistelua varten. Jos itse halusi välttyä joutumasta susien hyökkäyken kohteeksi, oli parasta kantaa mukanaan suden hampaita.

Rooma - Romulus ja Remus

Rooman perustamiseen liittyvässä legendassa sudella on varsin merkittävä rooli. Alban kuningas Amulius jätti heitteille kaksoisveljekset, joiden nimet olivat Romulus ja Remus. Rooman seuduilla oli silloin asumattomia saloja. Taru kertoo, että kun matala vesi oli jättänyt poikia kuljettavan, ajelehtivan kaukalon kuiville - ympäröiviltä vuorilta hiipi joelle janoinen naarassusi juomaan ja suuntasi kulkunsa lapsenitkua kohti. "Niin hellästi se ruokki pienokaisia omilla nisillään - hoivasi ja huolehti, nuoli puhtaiksi". Susi kasvatti veljet isoiksi - kasvatti jopa niin taitavasti, että Romuluksesta tuli Rooman perustaja ja ensimmäinen kuningas. Tämän tarun mukaan Rooma perustettiin Tiberin rannalle 21.4.753 - eaa.

Kansanvalistusseuran kalenteri 1883

Ihmisen kimppuun susi käy harvoin, vaan jos se kerran on päässyt ihmisen lihan makuun, niin näyttää se sitä rakastavan enemmän kuin mitään muuta. Entisinä aikoina kun susia löytyi enemmän ja ihmisiä asui harvemmassa, tapahtui joskus, että sudet talvella kulkein suurissa parvissa hätyyttivät hevosella ajavia matkustajia ja ajaen heitä takaa pitkät matkat vihdoin repivät palasiksi sekä ihmiset että hevoset.

Siten mainittakoon erästä sutta, joka Ranskan maalla Ludvig XIV aikana tappoi 83 ihmistä ja haavoitti n. 30, jossa luvussa epäilemättä oli sekä lapsia että aika ihmisiä. Sitten herätti se kauhua koko paikkakunnassa, kunnes se monen turhan kokeen perästä vihdoin tapettiin.

Siihen sijaan sattuu usein, että joku tai useammat sudet ovat päässeet lapsen lihan makuun ja silloin ne käyvät erittäin vaarallisiksi.

Vain tyttöjä paimeneen

Vuoden 1686 lakiasetus sääti, että poikia ei saanut susivaaran vuoksi laittaa laisinkaan paimeneen. Tyttöjä sai laittaa. Poikia tarvittiin sotia varten, joten he olivat kruunulle arvokkaampia. Eräskin isäntä sai 40 hopeataalarin sakon, pistettyään uhmakkaasti 13-vuotiaan poikansa paimeneen!

Susienkin "hullun" käytöksen syitä 1800-luvulla

Raivotauti eli vesikauhu (rabies) oli varmaankin 1800-luvulla usein syypäänä koiraeläinten, koirien ja susien poikkeavaan käytökseen. Tuohon tautiin sairastunut eläinhän käy hyvin aggressiiviseksi ja puruhaluiseksi, hyökkäillen sokeasti kaikkien eteensä osuvien kimppuun. Yksi tapaus tuolta ajalta valottaa asiaa:

Ensimmäinen uutinen Sanan-Lennättimessä kertoo sudesta, joka on siekailematta hyökännyt kylään ja kokoontuneen väen kimppuun:

(03.01.1857 Sanan-Lennätin nro 1 sivu 1)
Joulukuun 7. päiwänä tapahtui Enäjärwen kylässä surullinen asia. Hullu susi rynnäsi kylään ja alkoi purra ihmisiä. Kokountunut kansa tappoi kyllä wiimeksi suden, waan se oli jo ehtinä purra...

Jatkoartikkeli samasta tapauksesta runsas viikko myöhemmin "Sanomia Turusta"-lehdessä valottaa tapahtumaa lisää ja tuo siihen mukaan koiran osuuden:

(13.01.1857 Sanomia Turusta nro 2 sivu 4)

Sippolan kappelissa Enäjärwen kylässä tapahtui jouluk. 7 p. surullinen asia. Hullu susi ryntäsi kylään ja puri seitsemän ihmistä ennenkuin se saatiin hengiltä. Luullaan hullun koiran ensin purreen sutta, sillä ...

Miten kävi noille ihmisille tuon sudenpureman jälkeen, ei ole tämän kirjoittajan tiedossa. Tämän on kuitenkin tarkoitus tuoda esille se, että kun niin paljon esitetään väitteitä susien omituisesta ja hyökkäävästä käyttäytymisestä juuri 1800-luvulla, niin eräissä tapauksissa syypäätä onkin haettava tästä raivotaudista, eikä sitä ole syytä suinpäin vierittää susien syyksi. "Hullu" on useissa tuon ajan lehtiartikkeleissa käytetty termi sudesta - mikä kuvaa hyvin juuri sitä, että ei ole ollut kyse sudelle tyypillisestä käyttäytymisestä. Normaalisti käyttäytyvä, terve susi ei hyökkää koskaan väenpaljouden päälle - sen itsesuojelumekanismit varmaankin varoittavat, että tuossa käy sille itselleen huonosti.

Eivät sudet suinkaan aina suinpäin ole uskaltaneet hyökkäillä. Eräässäkin tapauksessa paimentyttö karkotti liian lähelle tunkeneen suden tiehensä kiviä heittelemällä. Erilaiset kellot, aisakellot ja aisatiuut katsottiin tuolloin oivaksi suden pelottelukeinoksi; kellojen kilistessä ja helistessä sudet eivät uskaltaneet lähestyä. (Helsingin yliopiston kirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto)

Yksi merkittävä syy siihen, että sudet 1800-luvulla työntyivät niin hanakasti asutuksen ja karjan sekaan ravinnon hakuun oli siinä, että valtaosa riistasta oli 1800-luvulla metsästetty loppuun. Siksi sudet saattoivat hyökkäillä nälissään myös ihmisten päälle. (Riku Lumiaro/HS Verkkoliite)

Lähteet
Helsingin yliopiston kirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto
Minna Kananen ja Anna Lahtinen: Susiturkit
Erkki Pulliainen: Petoja ja ihmisiä
Yle: Urheilun historiaa
Seura nro:17/2001
Sanna Kuusikari: Suden suuhun, hukkaan - Tappajasusimyytin tarkastelua
Suden Kääntöpuoli, osio Venäjän Sudet - suomennos Will N. Gravesin kirjasta Wolves in russia - Anxiety trough the ages.