Aleksis Kivi
Aleksis Kivi (syntyjään Alexis Stenvall) (10.10.1834 - 31.12.1872)
on Suomen kansalliskirjailija. Kivi oli ensimmäinen huomattavaa menestystä saavuttanut
suomeksi kirjoittanut suomalainen kirjailija, joten häntä voidaan pitää suomalaisen
kirjallisuuden isänä. Samalla Kivi on myös ensimmäinen, alkuperäinen ja väkevä
runoilijapersoonallisuus
suomalaisessa kirjallisuudessa - mies, joka muistetaan myös ihmisenä
kirjojensa takaa. Hän myös ensimmäisenä suomalaisena proosatyylin mestarina
houkutteli kielestämme esiin uusia poljennollisia ja maalauksellisia arvoja.
Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen kirjallisuuden seuran
julkaisemassa Novellikirjastossa. Tästä teoksesta on kirjoitettu niin paljon,
että pitäydymme näillä joulusivuilla vain siinä useimpien suomalaisten hyvin tuntemassa katkelmassa,
jossa kuvataan veljesten joulunviettoa.
Veljekset Hiidenkivellä - Puuveistos 1934 - Eva Ryynänen (1915 - 2001)
Lue veistoksesta alempaa.
Veljesten joulussa oli ryminää ja rauhaa
Kieltämättä veljesten joulu oli aika
ryminää, sahteineen, painimisineen ja muine voimainkoetuksineen. Eikä
jouluillan päätöskään mitenkään rauhaisa ollut, kun veljekset joutuivat
jättämään palavan talonsa ja kiirehtämään vähissä pukineissa poikki salojen
kohti Jukolaa. Sittenkin, veljesten tarkoitus oli varmaan viettää jouluaan
sen perimmäisiä arvoja kunnioittaen. Ja kas, kaiken metelin ja uhon lomista ja alta
kurkisteleekin meitä Kiven mestarillisesti välittäminä pieninä palasina
oikea lämmin, turvallinen ja rakastava joulu.
Antakaamme anteeksi veljeksille
se, että kaikki kävi niin kuin kävi - olihan heillä varmaan huonoa onneakin matkassaan.
Sittenkin heidän joulustaan tunnistamme paljon siitäkin joulusta, jota itsekin
tavoittelemme. Ja onhan veljeksille joulu hyvin tärkeä, sillä heidän omistakin
muistoistaan lapsuudestaan on heille ihaninta: jouluolkien kahina.
Joulunäyttely Aleksis Kiven syntymäkodissa vuonna 2012. Kuvaaja Olli Hintikka.
- Kuva Copyright Kansallismuseo.
Jouluolut
Seitsemän veljeksen joulussa jouluolut oli hyvin keskeisessä asemassa. Se aiheutti
Impivaaran tulipalonkin. Juhani komensi Eeroa viskaamaan olutta kiukaalle ja tämä
teki työtä käskettyä.
Tämän jälkeen seuranneessa yleisessä kahinassa palava
päre viskattiin parvelta alas laattialle, tuhoisin seurauksin. Siellä se pian,
veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen, jonka leviämisen veljekset havaitsivat
liian myöhään.
Seitsemän veljestä Virossa.
Aleksis Kivi -päivä 9.10.2015. Tapa, Viro - Tapa Gümnaasium, Tapan lukio.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright - Foto Ida Söderlund/Soome Instituut
© Flickr/Finnish Institute in Estonia
© Suomen Viron-instituutti | Soome Instituut
Impivaaran kissan joulu
Veljesten joulun vietossa kiinnitämme huomiota siihen, että joulupukkia
ei Impivaarassa liikkunut, eikä lahjoja jaettu. Kissa veljesten joulussa
oli varsin keskeisessä osassa, mutta ei sekään sentään joulupukkina.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright
©
Nina
Veljekset Hiidenkivellä - Puuveistos 1934 - Eva Ryynänen (1915 - 2001)
Kuvanveistäjä Eva Ryynänen suosi veistosmateriaalinaan puuta, jonka käsittelyssä hän oli vertaamaton mestari.
Seitsemää veljestä esittävää puuveistostaan Eva Ryynänen piti ensimmäisenä varsinaisena taideteoksenaan.
Idean veistokseensa hän sai, luettuaan nuoruudessaan Kiven Seitsemää veljestä. Eva Ryynänen pääsi
tällä veistoksellaan opiskelemaan taidetta Suomen taideakatemiaan vuonna 1934.
Eva Ryynänen totesi jälkeenpäin tästä veistoksestaan:
"Puunkantoreissulla otin hiilen hellasta ja haapapölkky peilautui hiidenkiveksi. Minusta se oli niin tragikoomista,
kun ne raukat seitsemän pörröpäätä meinaa nälkään kuolla härkien piirityksessä. Ja sillä minua vietiin sitten
Suomen taideakatemiaan viideksi vuodeksi."
Suuren henkilöryhmän veistämisessä yhdestä ainoasta puusta oli tavaton työ ja niinpä
sivulta veistämistä seurannut Eva-neitosen isä kehottikin tytärtään jo monta kertaa luopumaan
koko askareesta.
Sisukkaasti Eva Ryynänen kuitenkin saattoi työn loppuun asti
ja hyvä niin, sillä saihan täten syntynsä yksi veistotaiteemme merkittävimmistä ja kauneimmista
aikaansaannoksista. Veljesten olemukset ilmeitä myöten on tavoitettu täydellisesti Aleksis Kiven hengessä
ja esimerkiksi Eeron polvetkin suorastaan notkahtavat hänen huutonsa painosta.
(Lähde blogi Hurmioitunut: Eva Ryynäsen ateljee ja koti).
Joulunäyttely Aleksis Kiven syntymäkodissa vuonna 2012. Kuvaaja Olli Hintikka.
- Kuva Copyright Kansallismuseo.
Seitsemän veljeksen joulu-ilta Impivaarassa
"Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!"
On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi
peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa
koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito,
kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa
on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen
ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi
pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien
kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista.
Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten
vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein
polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä
ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin
seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre
valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu
hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja
Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili
entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa.
Joulunäyttely Aleksis Kiven syntymäkodissa vuonna 2012. Kuvaaja Olli Hintikka.
- Kuva Copyright Kansallismuseo.
Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat
lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin
korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät
iltansa ja yönsä. - Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää,
kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi
pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä
tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista
talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen
sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas. - Mutta pöydässä istuivat
he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta.
AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä.
JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla,
niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella
Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa. - Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi
kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo,
koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja
periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale
karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä
killisilmä! - Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme
konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee
hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan
kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etutallukkansa kouraani.
Noin!
AAPO: Voi tuota pilaa!
TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman.
JUHANI: On maar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa
ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee
kuin mies, ja maisteri on maksettu. - Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs
poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! "Visko miestä,
mutta älä hänen koiraansa". Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan
Jussia, mutta älä hänen kissaansa.
EERO: Noudatapas tänne sitä olut-kiulua, Juhani.
Tätä Eeron pyyntöäpäs Juhani noudattikin hyvin tunnollisesti ja olut-kiulut alkoivat tyhjentyä
yhä tiuhempaan Impivaaran lämpimässä joulupirtissä. Siitä veljekset kohta jo olivat
puhtailla oljilla täydessä ristipainissakin ja kaamea jytinä kohosi ilmoille
tässä joulu-illan vietossa, kun veljekset nakkoivat toisiaan permantoon niin,
että oljet pölisivät.
Emme jää pidemmäksi aikaa seuraamaan tätä aika kiihkeäksi
riistäytyvää iltaa, vaan annamme veljesten jäädä viettämään omaa jouluaan.
Vaikka talo illan päätteeksi Impivaarasta paloikin, selvisivät veljekset
aikanaan yötä myöten turvaan Jukolaan, jossa heidän tämä joulunsa päättyi lopulta varsin
mukavissa ja jouluisissa tunnelmissa. Ja aikanaan he rakensivat Impivaaraan
entistäkin ehomman uuden talon, mutta se on jo seuraava osa veljesten
jännittävää elämää.
Joulunäyttely Aleksis Kiven syntymäkodissa vuonna 2012. Kuvaaja Olli Hintikka.
- Kuva Copyright Kansallismuseo.
Vanhaa maaseutukulttuuria.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
©
Ville.fi
Vanhaa maaseutukulttuuria - talo Iitissä.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright
© Eila Kuivalainen