Joulu
Tunturisuden sivut
Maailman suurin lumiukko
Maailman suurin lumiukko

Maailman suurin lumiukko

Kuvissa on maailman suurin lumiukko, joka on itse asiassa lumiakka. Sillä oli korkeutta 37,21 metriä ja sen pystytyspaikkana vuonna 2008 oli Bethel, Maine, USA. Bethel on varsin pieni paikka, siellä on noin 2 400 asukasta.

Aiempikin maailman suurin lumiukko oli Bethelissä, joten tämä vuonna 2008 kohotettu jättilumiakka oli jo toinen tässä sarjassa saavutettu maailmanennätys kaupungissa.

Maailman suurin lumiukko
Maailman suurin lumiukko

Maailman suurimman lumiukon rakentaminen oli suurta rakennustaitoa vaativa urakka ja apuna käytettiin myös järeää konetekniikkaa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä ja sivun yläreunassa - Copyright © ChrisDag


Maailman suurin lumiukko

Jättiläisen nenä.

Nenä, hattu ja huulet

Koko kaupungin väki osallistui innolla ja uutterasti jättilumiakan rakentamiseen.

Paikallisen peruskoulun lapset tekivät lumiakan "porkkana"nenän musliinista, puusta ja kanaverkosta.

Toisen koulun oppilaat huolehtivat lumiakan valtavan hatun toteutuksesta.

Lastenyhteisö Mahoosuc Kids Association maalasi punaisiksi viisi autonrengasta, joista muodostettiin huulet.

Melko tuhti lumiukko

Lasten jättilumiukko. Lapset ovat luoneet jättilumiukon, jonka tekemiseen he varmasti ovat saaneet apuakin.

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Dan Manco

Maailman suurin lumiukko
Maailman suurin lumiukko

All rights reserved
*Kuvat - Copyright © Adam Bair
Photo used with permission.


Melko tuhti lumiukko

Melko tuhti lumiukko

Melko tuhti lumiukko ei koossaan kilpaile ihan maailman suurimpien lumiukkojen kanssa, mutta kyllä silläkin on ainakin tukeva alaosa.

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Gilberto Gonzalez


Maailman suurin lumiukko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © OldOnliner

Maailman pönäköin lumiukko

Korkeudessa tämä lumiukko, jonka sijaintipaikka on Beloit, Wisconsin, USA, häviää Bethelin lumiakalle. Mutta pönäkkyyttä Beloitin lumiukolla on vaikka muille jakaa. Lumiukon korkeus noin 12 m ja ympärysmitta 15 m. Lumiukon tekemiseen osallistui 16 ihmistä kolmen päivän ajan. Beloitin kaupungissa asukkaita on noin 40 000.

Lähde: Beloit Daily News: Now, that's a snowman!