Tuomaanpäivä

Joulun tunnelmia ja perinteitä.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 160
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Tuomaanpäivä

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Tuomaan päivä - Johannes Häyhä

Sisältö: Tuomaan päivä. Oluen pano. Nuotan veto. Kynttiläin teko.
Ryynin teko.


Tuomaan päivä pidettiin puolipyhänä, eivätkä silloin varsinkaan naiset mitään suurempia töitä toimitelleet, ainoastaan pienempiä nypläystöitä ja muita keveimpiä tehtäviä toimiteltiin. Siksipä jo ani varhain Tuomaan päivän aamuna korjasivat naiset vokkinsa tupaseen, jossa ne saivat olla jälelle joulun, ensimmäiseen kehruuviikkoon asti.

Niemelässä noudatettiin tarkoin sananpartta: "Tuomas käypi tuoppi kainalossa", sillä jo sangen varhain Tuomaan päivän aamuna oli Mauno-setä liikkeellä. Hän hiipsehti jo muiden maatessa monta kertaa tupasessa, jonne Matti ja Tuomas jo iltasella olivat kantaneet monta saavia vettä kaivosta. Mauno-setä varisti veden, jolla hän ukko-Laurin avulla pesi suuren riistatorron. Sitten hän varusti puisen kahvan, jonka keskikohta oli kuperoitettu, pani sen tortoon tapin kohdalle ja sen päälle hän latoi pirkaleita ympäri torron pohjaa, noin parin tuuman verran toisistaan siten, että jokaisen pirkaleen toinen pää tuli kahvan päälle ja toinen torron laitaan. Pirkaleiden päälle hän levitti puhtaita olkia ja niiden päälle ripisteli mallasjauhot. Sitten hän alkoi mättää padasta tortoon kuumaa vettä. Tätä hän teki siihen asti, kunnes joka mallasjauhokapalle tuli vissi määrä vettä. Sitten hän aukaisi torron tapin ja alkoi laskea vierrettä pyttyyn, jonka kaasi takaisin tortoon. Hän laski ja kaasi niin kauan, että näki panoksensa olevan sekaisin, jättäen sitte sen hautumaan ja jäähtymään. Nyt nosti hän vierrettä torrosta pyttyyn, johon hän hämmensi hiivaa sekaan, ja vei sen tekeytymään tuvan uunin leukakivelle. Iltapuolella oli vierre jo niin imeloitunut, että se maistui makealle. Nyt laski Mauno-setä pyttynsä täyteen vierrettä, vei sen tupaan ja antoi jokaisen maistaa. Ojentaen pytyn takaisin Mauno-sedälle sanoi vanha emäntä:

— Hyvä on meidän oluen vierre, hyvä; ei se ole ollenkaan kilapoitunut (hapahtunut). Minä kävin äsken Mattilassa ja maistoin heidän vierrettänsä, mutta se ei ollut läheskään näin hyvää kuin meidän; Pekka raiska oli laskenut vierteensä kilapoitumaan.

Kun käyte oli valmistunut, otti Mauno-setä sen uunin leualta ja vei tupaseen. Kaataessaan käytettä tortoon hän saneli:

Mehiläinen meidän lintu, mesisiipi, simasuinen! Sivalluta siivelläsi, koskettele kielelläsi mun pienoisen panostani, otran olvivierrettäni, jotta kävis käskemättä, kupluttelis kutsumatta tässä tiinussa tihisis, tässä torrossa tohisis, ett saisin suloisen juoman, oivakuntoisen oluen, joka miehet miellyttäisi sekä naiset naurattaisi tänä juhlana jalona, suuren joukon juominkina.

Oluen kyllin torrossa käytyä se laskettiin puolikkoihin, joiden runtukat kitkastettiin (tahastettiin) lujasti.

Kun Tuomaan päivänä sattui olemaan nuoska (suoja) ilma, niin Tinnon Lauri tuli Niemelän kyläläisiä pyytämään nuotan vetoon, että saataisin jouluksi verestä kalaa. Se oli Niemeläisistä hyvä tuuma. Toisista taloista läksi yksi mies kustakin, kun heillä oli vain puoli miesosaa, mutta Niemelästä, jolla oli koko miesosa, läksi kaksi miestä, Yrjö ja Matti, jäätä syytämään (avantoja hakkaamaan).

Iltahämärissä mentiin nuotalle, mies kustakin talosta, vaan Niemelästä kaksi, nimittäin Mauno-setä ja lautamies. Lautamies pani sukat ja uilot jalkaansa, mutta Mauno-setä kääri lankaiset hattarat jalkainsa ympärille ja pani parkkikiskoiset sianvillapaulavirsut. Jokainen pani jääkengät jalkapohjainsa alle, jottei lankeaisi liukkaalle jäälle. Käsineinä oli jokaisella jouhikkaat (jouhista tehdyt kintaat) ja niiden sisässä tuplikkaat (sarasta tehdyt kintaat). Kukin pisti evästä kalakonttiinsa. Rantaan mentyä otettiin lavasta nuotta, pantiin rekeen, vedettiin miehissä apajalle ja potkittiin (laskettiin) laskimesta sisään, niin että kivekset ja lavukset kalisivat. Potkiessa lausui Mauno-setä:

Työnnän verkkoni vesille, ahvenien asunnoille. Ahti aaltojen kuningas, veen on vankan vallitsija! Aukaise salainen salpa, väännä vetinen veräjä: anna juosta joukon suuren, kalalauman lasketella tämän kierroksen kehään aluell tämän apajan! Annoit ennen, annoit eilen, anna nytkin nytkähytä!

Nuotan järveen potkittuaan menivät nuottamiehet Pölhölahteen maalle, tekivät nuotion rannalle ja söivät illallisensa. Sitten he uittivat nuotan ja vetivät saattimesta (nostoavannosta) ylös. Nuotan perää nostaessa liikkuivat miehet tavallista varmemmasti. Kun nuotan perä aukaistiin, oli siellä koko joukko särkiä ja ahvenia. Nuotta potkittiin uudestaan samaan apajaan, ja potkiessa saneli Mauno-setä:

Vellamo veen emäntä, puhdas muori muo'ollinen! Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite minun pyyntipäivinäni, sinun anti aikoinasi. Onhan sulla antamista kaikenlaisia kaloja: sinerviä siikasia, levehiä lahnasia, kiiskiä kinokaloja, ahvenia ruotaisia, matehia mutaisia, norssia nopelopäitä.

Toisesta ja kolmannesta apajasta saivat he pelkkää norssia. Kalat pantiin kontteihin, säkkeihin ja viimeiset rekeen ja tuotiin Niemelään, jossa kalamiehet vähän aikaa levähtivät ja sitten jakoivat saaliinsa. Mari-muori toi elohurstin ja levitti sen lattialle, johon kalamiehet tyhjensivät konttinsa. Koko talon väki kokoutui katsomaan saalista. Mauno-setä määrättiin kalojen jakajaksi. Hän valitsi yhtä suuret kalat, jotka jakoi kahdeksaan yhtä suureen osaan, joista toiset nuottamiehet vuoronsa perään ottivat osansa, vaan kaksi viimeistä osaa otti Mauno-setä itselleen, kun Niemelän talolla oli koko miesosa. Pienemmät kalat ja norssit (kuoreet) jaettiin korilla edellä kerrotulla tavalla. Noppoessaan viimeisiä kaloja hurstilta sanoi Mauno-setä:

— Taitaa norssin saalis tästäpuoleen haristaa, kun onikansilmiä on tullut nuotassa.

Sitten vei kukin osansa kotiinsa. Nostaessaan kalakonttia olallensa sanoi Tinnon Heikki:

Suuret kalat suolaan,
pienet kalat kattilaan.

Kalamiesten mentyä kävivät Niemelän naiset rahvaalla (joukolla) kaloja ruokkimaan. Kukin laji pantiin eri astiaan. Kun kalat oli ruokittu, sanoi isäntä:

Ahvenet syödään ajallaan, vaan säret pannaan säästöön.

Ahvenista laitettiinkin murkinaksi serpa (soppa). Tuvan lämpiämisen perästä kuivattiin norssit tuvan uunissa kapakaloiksi. Muut kalat suolattiin.

Tuomaan päivänä aamupuhteella toi isäntä aitasta talivarastonsa tupaan ja punnitsi sen. Sitten laski hän lukua, kuinka monta kynttilää niistä saapi, kun kuusi kynttilää luetaan naulalle. Selon saatuaan otti hän entiset kynttiläpuikot, jotka pisteli seinänrakoon vierekkäin. Ukko-Lauri toi huoneesta aivinaista, puhtaaksi pestyä vanhaa verkkoa, jonka hän leikkeli keritsimillä kaksi vertaa niin pitkiin sirokkeihin kuin kynttilät olivat, asetti sirokkeet keskosistaan puikoille ja kiersi yhteen molemmat päät, jotka sitten voiteli talilla. Näitä kynttilänsydämiä asetti hän neljä kullekin puikolle. Kun isäntä muilta töiltään joutui, hän kävi ukko-Laurin avuksi.

Saatuansa kynttilänsydämiä tehdyksi tarpeellisen määrän vei ukko-Lauri ne tupaseen, otti kaksi pirkaletta, joiden toiset päät hän asetti pienelle pöydälle ja toiset päät sorvauspenkille. Poikittain pirkaleiden välille asetti hän kynttiläpuikot siten, että puikkojen molemmat päät tulivat pirkaleiden päälle, joten kynttiläin sydämet saivat vapaasti riippua puikoissaan pirkaleiden välillä.

Sillä aikaa kun ukko Lauri kynttilänsydämiä sijalteli, vuoli lautamies puukollaan talin pieniksi murukkeiksi, jotka sitten pani vaskikattilaan, jossa hän ne sulatti vienolla tulella.

Talin valistuessa ukko-Lauri toi aitasta tupaseen kynttiläkirnun, asetti sen sopivalle paikalle ja kaasi varia vettä kirnun puolilleen. Lautamies täytti kirnun sulatulla talilla aivan piripinnalleen. Nyt otti ukko-Lauri pöydänreunimmaisen kynttiläpuikon, pisti siinä riippuvat kynttilänsydämet kirnuun niin juurta myöten, että puikon päät koskettivat kirnun laitaan, vetäisi heti ne jälleen ylös, tiputti niihin tarttuneen liian talin kirnuun ja asetti kynttiläpuikon jälleen paikalleen. Seuraavat kynttilät kastoi hän samalla tavalla ja teki sitä järjestyksessä aina sorvauspenkinlaitimmaiseen päähän saakka. Sitten hän aloitti taas kastamisen uudestaan pöydänpuoleisesta päästä ja pitkitti toiseen päähän saakka lisäten tuon tuostakin varia talia kirnuun, sikäli kuin tarve vaati. Aika välistä leikkasi hän kynttilöiden alapäähän kasvaneen liian talin kirnuun sulamaan. Vihdoin joutui isäntäkin ukko-Laurin avuksi ja kastamista pitkitettiin yhdessä entisellä tavalla siihen asti kun kynttilät saivat tavallisen vahvuuden. Pienet pojat olivat laittaneet itselleen muutamia kynttilänsydämiä, jotka he kastoivat perästäpäin, ja niin saivat hekin omatakeisia kynttilänpipeloita, joita he jouluna polttelivat pienillä pöydillä. Sitten veivät isäntä ja ukko-Lauri kynttilät aittaan ja laittoivat ne kynttiläkoloon, joka oli yhdestä puusta tehty ja vetokannella varustettu kaukalo.

Kun illallinen oli syöty, pantiin piirakasotrat uuniin kuivamaan yönajaksi. Seuraavana aamuna kun murkina oli syöty ottivat naiset otrat uunista, lesettivät ja puohtivat ne ja ukko-Laurin miniät Elli ja Heti menivät tupaseen käsikivellä ryynejä jauhamaan. Ensi kerralla laskivat he otrat niin karkeiksi, että jyvä meni poikki, toinen halki ja kolmas jäi kokonaiseksi. Tytöt ajoivat kivenlautasilta listimat tuohivakkoihin ja toivat ne tupaan seulottaviksi. Yrjön vaimo Liisa seuloi listimat harvalla seulalla tuvan pöydällä olevaan seulikanteen. Sohvi, Mari-ämmän tytär, levitti elohurstin lattialle, jolle hän puohtimella puohtaen erotti akanat niistä kokonaisista ja poikkinaisista otrista (listimoista), jotka eivät Liisan seulan läpi kulkeneet. Toiset tytöt, Kaisa ja Anni, veivät listimat tupaseen uudestaan jauhettaviksi, tuoden sieltä toisia listimoita seulottaviksi ja puohdettaviksi. Seitsemän kertaa laskettiin otrat kiven läpi, ennen kuin kaikki saatiin ryyneiksi.

Kun isännän vaimo Riitta sai alustaneeksi joululeipätaikinan, tuli hänkin avuksi. Hän otti Liisan seulikannesta suurimot, seuloi niistä erikseen hienot ryynit tiheällä seulalla toiseen seulikanteen ja kaasi seulaan jääneet piirakkaryynit tuohivakkaan. Riitan seulikannesta otti Mari-ämmä seulikkeet (hienot ryynit) ja seuloi ne hienolla seulalla omaan seulikanteensa. Seulaan jääneet hienot ryynit kaasi hän ihokiskoiseen tuohivakkaan. Seulikanteen jäivät kantajauhot.

Katsellessaan naisten puuhaa sanoi Mauno-setä:

Työ jauhaminen, työ puohtaminen, se työ, kun seulominen.

Kun kaikki oli saatu valmiiksi, laskettiin säkkiin piirakasryynit, joista sitten tehtiin joulupiirakoita, seulikkeet laskettiin eri säkkiin ja niistä keitettiin velliä seipään vinkuessa (talven sydännä), akanat ja kantajauhot korjattiin rouhekölsään eläinten veteen pantavaksi.

Ikäpuolella leivottiin ja paistettiin joululeipiä puhtaista ruisjauhoista. Huomiseksi pantiin ruislestytaikina.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva