Joulupäivä

Joulun tunnelmia ja perinteitä.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 159
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Joulupäivä

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Joulupäivä - Johannes Häyhä

Sisältö: Aamurukous. Kirkkoon meno. Kirkossa olo. Kotiin tulo.
Karjan konstaaminen. Kahvinjuonti. Hartaushetki.


Jouluaamuna kukon ensi kerran laulaessa kävi ukko-Lauri ulkona sekä tähysti Otavaa ja muita taivaan merkkejä. Tupaan tultuaan hän niisti hyppysillään kynttilän, nuuskasi ja kävi jälleen makaamaan. Kun kukko toisen kerran räpsytteli siipiään ja huusi "kukko kiekuu", nousivat sekä vieraat että talon perhe vuoteeltaan. Makuutilat korjattiin, alusoljet sidottiin kuvoille, työnnettiin penkin alle ja laitettiin päänalaislaudat eteen.

Tytöt laittoivat pesuvettä vanhaan puuvatiin, jonka he panivat pienelle rahille ja asettivat sen ovenpieleen ukko-Laurin sängyn päähän, panivat raavaan saavin rahin viereen ja saippuapalan rahille sekä pyyhikkeen sängyn laidalle. Savolais-ukko pesi ensin silmänsä: hän otti vettä vadista, pesi kätensä saavin päällä ja samaten silmänsä ilman saippuata. Samaten tekivät toiset vanhemmat ihmiset, vaan nuoremmat pesivät saippuan kanssa. Silmiänsä pyyhkiessään vanhemmat ihmiset lyykistäysivät ja siunasivat itsensä. Sitten kukin kampasi päänsä.

Mauno-setä toi neljä kynttilää, joiden paksummat päät hän hiuotti pärevalkeassa, istutti ne kynttiläkruunuun ja sytytti palamaan. Isäntä toi kynttilät naisten pöydille, pankonpäähän ja kiukaan (uunin) rinnan ikkunalle ja sytytti ne palamaan. Myös joululeipien päällä olevat kynttilät sytytettiin.

Sitten isäntä istausi pöydän päähän, otti vaskisankaiset silmälasinsa, lipaisi kielellään kumpaakin lasia molemmin puolin, kuivasi ne pyyhkeellänsä ja nosti nenällensä. Otti sitten suuren virsikirjansa, lataili sitä vähän aikaa ja käänsi muutamain lehtien kolkat kaksin kerroin. Toiset miehet, niin hyvin vieraat kuin omatkin, tulivat yksi toisensa perästä pöydän ympärille samaan järjestykseen kuin syödessäkin. Naiset ja lapset asettausivat seisomaan ympäri tupaa penkkien viereen. Nyt isäntä nousi seisoalleen ja jokainen seurasi hänen esimerkkiään. Mauno-setä aloitti veisata

Ilon kans veisatkaamm. (Vvk. 126)

Tähän yhdisti jokainen äänensä. Virren loputtua istausivat kaikki miehet pöydän ympärille, panivat kätensä ristiin pöydälle ja kumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset kävivät polvilleen penkkien viereen lattialle ja panivat kätensä ristiin penkille kumartaen päänsä käsiensä päälle. Isäntä luki virsikirjastaan "Rukouksen armon ja hengen lahjasta oikein rukoilla", "Kristuksen syntymisestä", "Rukous kirkkoon mennessä", "Isä meidän" ja "Herran siunauksen", jonka jälkeen Yrjö aloitti veisata "O kuinka olen iloinen", johon toisetkin ottivat osaa.

Rukousten jälkeen naiset kantoivat ruokaa pöytään: kahdenlaista leipää, rukiista ja otraista, ja kahdenlaisia piirakkaita, joita tuotiin tuohivakoilla, toisessa omena- (potaatti-) ja toisessa oikeita (ryyni-) piirakkaita, jotka pantiin päällekkäin pöydälle. Emännät toivat voita, kuusi kuppia suurelle ja kaksi kuppia kullekin naisten pöydälle. Isäntä otti uunista liha-astiat, jotka naiset kantoivat pöydälle: suurelle pöydälle neljä ja pienille pöydille yhden astian kullekin pöydälle. Ruuan siunaaminen ja ruokailu kävi samalla tavalla kuin aattoillallakin sekä koko joulunpyhinä.

Syödessä tuumailtiin kirkkoon menosta. Mauno-setä ehdotteli, että kun nyt on kahdeksan hevosta, viisi omaa ja kolme vierasta, ja jouluna tavallisesti käypi rekeen henki kaplaalle, niin johan sillä tavoin pääsee jokainen kykenevä henkilö kirkkoon. Poikamiehet panivat tätä vastaan sanoen tahtovansa ajaa sisarensa kanssa kukin. Vanhat taas puolestaan vastustivat poikien tuumaa, mutta isäntä sanoi:

— Antaa nuorten rihata, nythän heillä on se aikakin.

Vihdoin sovittiin niin, että kolmeen rekeen tuli kaksi ja kahteen neljä henkeä kuhunkin sekä kolme henkeä kuhunkin vieraan rekeen.

Ruualta päästyä tuotiin kirkkovaatteet tupaan lämpiämään. Tytöt toivat vierasten ja toiset naiset omain miesten sekä omat vaatteensa. Lapset itkien pyrkivät keralle, vaan heidät luvattiin viedä vasta silloin kirkkoon, kun "leppä tulee lehdelle ja punainen paarma laulamaan".

Mari-täti lupasi myös lähteä kirkkoon ja meni huoneesta kirkkovaatteitaan noutamaan.

— Kenenkä rekeenhän Mari-täti varustaiksee, koska aikoo kirkkoon lähteä? kysyi Eerikka.

— Luullakseni tuumaa hän käydä sinun rekeesi, vastasi Savolais-ukko.

— Mutta minäpä en ota enkä rupea jouluaamuna vanhojapiikoja vetelemään, sanoi Eerikka äkäisesti.

— No, ei vainen sinun tarvitsekaan, lohdutti ukko. Minä en menekään kirkkoon, vaan isäsi menee minun hevosellani Mari-tädin ja ämmäni kanssa.

Sillä aikaa kun kirkkomiehet, naiset ja vanhemmat miehet laittausivat, pojat sytyttivät pari pärettä ja menivät niiden kanssa riiheen, jossa jokainen sitoi kulkusen (kalkalon) länkien harjustimeen. Sitten he valjastivat hevoset pihalla ja köyttivät kellon aisaan kukin, tulivat tupaan ja pukeusivat. Isäntä toi kammarista punaisella viinalla täytetyt taskulasit, jotka jakoi vanhoille naisille kirkkoevääksi. Vanhat miehet pistivät kukin oman taskulasinsa povelleen kirkkoon lähteissään. Emäntä kantoi ison joukon piirakkaita pöydälle, josta vaimot ottivat ken pari ken kolme piirakasta keralleen antaaksensa kirkon luona tahi kirkossa sukulaisilleen ja tuttavilleen tuomisia. Kun kaikki oli saatu reilaan, läksivät kirkkomiehet ajamaan: nuoret edellä kelloissa ja kalkaloissa ja vanhemmat perästä.

— Kanna maa, älä katkea, tuota meidän nuorten prameutta, virkkoi emäntä ulkoa tultuaan. Oikein kauhistuttaa tuo kellojen ja kulkusten romina.

— Niin sitä ajoimme mekin ennen hempeimmillään ollessamme, vaikka emme nyt enää sellaisista välitä. Ja mitäpä vanhain ilosta, kunhan vain saapi leipää ja lämmintä, virkkoi Savolais-ukko vastimeksi.

Menomatkalla ajoivat kirkkomiehet maltillisesti, tasaisilla ja myötämaissa ajettiin juosten vaan vastamaissa käyden. Kun useampia kylän teitä yhtyi yhteen, niin karttui pitkä jono kirkkoväkeä. Vastamaissa nousivat miehet astumaan, tupakoimaan ja toistensa taskulaseista maistelemaan.

— Taitaa ensi kesänä Jumala antaa hyvän vuoden, kun metsä on jouluna noin ryöpeä, sanoi Tinnon Heikki tultuaan Niemelän lautamiehen luokse pitkässä Korisevan rinnassa ja tarjoten taskulasinsa lautamiehelle.

— Suotavahan tuo olisi, vastasi lautamies ryypättyään. Ikävää sekin on, kun maamiehen vaivat ja toivo turhaan raukeavat, niin kuin tästä muutamia vuosia takaperin, jolloin halla vei viljan ja saatiin syödä pettua, vehkaa, nevettiä, karpeita ja jos jotakin törkyä.

Yhtäkkiä pysähtyivät hevoset niin, että olivat vähällä toistensa rekeen kompsahtaa.

— Mitä siellä tapahtui? kysyi lautamies edellisiltä kirkkomiehiltä.

— Ei muuta mitään, vaan sepän Matilta katkesi saverikko, vastattiin lautamiehelle.

— Mölö on aina mölö, tiuskaisi lautamies. Eikös hän, sen vetelys, olisi saanut kotonaan katsoa kapineitaan, niin etteivät ne olisi kirkkotiellä ripsahtaneet. Kääntäkää hänet tiepuoleen, näpelöiköön siellä vaikka koko joulun aisansa tyyriä!

Sepän Matti käänsi itse hevosensa tiepuoleen, jossa hän ohjaksien peristä laittoi saverikon. Jokainen sivumenijä pisti hänelle jonkun pilkkapuheen mennessään.

Kirkon luokse päästyä riisuttiin hevoset ja mentiin pitäjän tupaan lämmittelemään. Tupa oli väkeä ja tupakansavua aivan täynnä. Ulos ja sisään marhaaminen saattoi koko väen liikkeelle. Rautin Pekko ja Pellisen Jaakko olivat jo täydessä seilissä ja pitivät suurempaa melua kun toiset.

Aamukellojen soitua alkoi rahvas mennä kirkkoon, jossa sadoittain paloi kynttilöitä. Aamuvirren jälkeen meni kaksi pappia alttarille yllänsä kirjavat messuhaat. Unilukkari (suntio) käveli ympäri kirkkoa paikasta toiseen kädessä pitkä ruohonpäinen keppi, jonka päässä oli rengas. Hän ajoi sillä koirat ulos kirkosta ja havahdutti saarnavärssyä laulettaessa Huutsen Simon, joka herättyään alkoi laulaa "halee, halee". Sitten suntio kömpi ylös parville, jossa pitäjän väkevimmät pojat Kiisken Juni ja Ryönin Mahaili puijasivat reunapuulla koettaen työntää toisiaan penkistä pois. Suntion kehotuksesta he asettuivat paikalleen ja olivat alallansa. Kun rovasti saarnatessaan näki muutamain miesten torkkuvan, hän torui ja sanoi:

— Virren alla virkku ja saarnan alla torkku, ei se ole oikeaa
Jumalan palvelusta.

Saarnan aikana meni joukko poikia ulos kirkosta. Suuret pojat tiedustelivat toisiltaan, missä olisi tyhjiä tupia, joissa sopisi joululeikkiä pitää. Pienet pojat soittelivat aisakelloja saadakseen tietää, kenellä parhain kello oli. Sitten he alkoivat viskellä toistensa hattuja; vihdoin seurasi tukkanuotan veto ja tappelu. Pörö Pentti, Pohjalaisen Noska (Niilo) ja joitakuita muitakin ukkoja oli istumassa pitäjäntuvassa, jossa he viipyivätkin koko kirkkoajan maistellen toistensa taskulaseista, tupakoivat ja haastelivat niitä näitä.

Kirkosta päästyä tarjoilivat vanhat miehet sukulaisilleen ja tuttavilleen "vihavaa" taskulaseistaan. Nuoremmat naiset antoivat myöskin toisilleen joko piirakan, otraisen tahi kotipellon kasvuisen vehnäleivän taikka osan siitä. Vanhemmat naiset maistelivat toistensa punaista viinaa.

Sitten valjastettiin hevoset ja lähdettiin ajamaan kotiin. Jäälle päästyä jokainen käänsi hevosensa tiepuoleen ja alkoi ajaa kilpaa, niin ettei tielle jäänyt muita kuin joku ukon kötys. Kilpaajat ajoivat ensin ravia, vaan kun se ei piisannut, niin sitten täyttä laukkaa. Miehet hosuivat hevosiaan selkään ja naiset pitelivät hurstutta kasvoinsa edessä, ettei lumi ja jää päässyt silmiä sokaisemaan. Maamatkalla ajettiin hiljaa, mutta jäälle taas päästyä ajettiin kilpaa. Kiusallista oli Mustanlammin ja Vekaruksen välisellä taipaleella, kun Vilhon Pekka-ukko sattui eellimäiseksi ja hän niin kuin vanhat miehet ainakin ajaa lutusti hiljalleen. Jäälle päästyä sai ukko jäädä yksinään tielle mankimaan. Katsellessaan hurjaa ajoa sanoi Pekka emännällensä:

— Joka mies jouluna ajaa, se mies, ken pääsiäisnä.

Jättäkäämme kirkkomiehet kilpailemaan ja katsahtakaamme jouluaamun kotitoimia.

Kirkkomiesten mentyä korjattiin ja järjestettiin tupa. Sitten emäntä toi tupaan suuren rukiisen leivän, jonka hän veitsellä leikkeli möllyksi seulaan, sytytti kynttilän lyhtyyn ja meni lyhty toisessa ja leipäseula toisessa kädessä läävään, jossa hän laski lyhdyn lattialle. Keskellä läävää oli patsas pystytettynä ja sen ympäri emäntä kiersi leipäseulaa kolme kertaa myötä- ja saman verran vastapäivään. Kiertäessään hän rukoili:

Kaitse kaunoinen Jumala, varjele vakainen Luoja, varjele vahingon tieltä, kaitse kaikista pahoista! Jotta karja kaunistuisi, eistyisi emännän vilja hyvänsuovan mieltä myöten, pahansuovan paitsi mieltä.

Sitten hän pani seulan kädestään lattialle, otti siitä yhden leipämöllyn (palan), meni vasemmalla ovenpielessä olevan lehmän luokse, kiersi leipäpalasella ympäri lehmän kolme kertaa myötäpäivään ja lausui:

Heru hertta lehmäseni, anna maito mielelläsi! Ellös pidätä pilalle maidon antoo aamusella, murkinalla voimuruista, ehtoosella einettäni! Pidä piimässä perettä, syötä voilla vierahia.

Sen jälkeen hän antoi leipäpalan lehmän suuhun ja jatkoi samaa tointa jokaisen lehmän luona siksi, kunnes kaikki lehmät olivat kierretyt ja saaneet leipäpalan. Sitten hän meni toiseen lehmäläävään, jossa toimitti samat temput. Kun emäntä oli tullut tupaan, niin meni Elli ja antoi kaikille lehmille heiniä suuruspalaksi.

Mari-muori vei toisella seulalla leipämöllyjä lampaille. Antaessaan leipäpalan lampaan suuhun hän lausui:

Piti, piiti piiroseni, oma oiva uuhiseni! Siitä suureksi sukusi, kaksin, kolmin kantamasi. Käyös villamättähällä, villavuori vastassasi!

Sen perästä hän antoi heiniä lampaille ja meni tupaan.

Kun eläimet oli ruokittu, naiset panivat tuvan uunin lämpiämään, ja sen herettyä toi Mauno-setä lampaan lihaa uuniin paistumaan. Kanat laskettiin häkistä ja tuvan perämaalta paljastettiin lattia oljista. Siihen ripisteltiin otria kanoille syötäväksi. Kanakaukaloon pantiin vettä juotavaksi. Kanojen syötyä ja juotua ne ajettiin jälleen häkkiin. Näin tehtiin jokaisena joulupäivänä.

— Tuossa liedellä kiehuisi hyvästi kahvi, mutta me emme osaa sitä keittää. Yrjö ainoastaan taitaa meidän talossa sen toimittaa, sanoi emäntä Savolais-ukolle.

— Minä en semmoisesta lasten juomasta välitä, eikä meillä vielä ole koko kahvikapineitakaan. Olen minä sentään tuota joskus juonut, vaan minusta tuntuu kuin joisi varia hiivaa, vastasi Savolais-ukko.

— Samat sanat sanon minä, ehkä hiukan hiljempaa, virkkoi Mauno-setä.
Paras on, kun otamme ryypyt.

Ryypättyään kävivät ukot vähäksi aikaa levolle. Noustuaan he lukivat joulupäivän epistolat ja evankeliumit sekä veisailivat muutamia jouluvirsiä.

— Kirkkomiehet jo palajavat, koska kelloin ja kulkusten romina kuuluu aivan selvästi, ilmoitti Helka-ämmä ulkoa tultuaan.

Kaikki kotona olijat riensivät ulos katsomaan kirkkomiehiä, jotka ajoivat kilpaa Aitjärven jäällä.

Eerikka ajaa rellatteli eellimäisenä kotiin. Hevonen oli valkeassa vaahdossa ja vapisi riisuttaissa; valjaista päästyään se kaatui pitkälleen maahan.

— Miksi sinä noin tavattomasti ajaa syöhkäsit? kysyi Mauno-setä vihaisesti Eerikalta. Kas nyt, hevonen kuolee! Ja sinä, Kaisa, mikset sinä kieltänyt Eerikkaa niin kovasti ajamasta?

— Minkäs minä voin, vastasi Kaisa. Mitä enemmän minä kielsin, sen kovemmasti hän ajaa hätisti. Minä en enää milloinkaan käy sellaisen rehvanan rekeen.

Eerikka seisoi hämeissään kuin tuomittu, sitten korjaili hevosvaljaita ja käveli alla päin, pahoilla mielin. Kun toiset kirkkomiehet tulivat, nousi jo Eerikan hevonen seisoalleen ja alkoi mennä huojua kaivolle.

— Ei saa antaa varistuneille hevosille kylmää vettä, sanoi Mauno-setä tupaan mennessään. Ei niille annettukaan, ennen kuin jäähtyivät.

Tupaan päästyään naiset jakelivat toisilleen kirkkotuomisia mainiten mitä keltäkin olivat saaneet. Miehet taasen kirkkoryypyt otettuaan juttelivat, mitä uutta olivat kuulleet ja nähneet kirkon luona.

— Maistas, Anni, Latun tätisi vehnäsiä, sanoi Liisa ojentaen tyttärelleen palasen.

— Latun täti on tainnut käydä leivänkuoren välissä kerjäläisiä paossa, kun leipänsä kuori on kohonnut noin irralleen, virkkoi nauraen Anni ottaessaan vehnäspalan.

— Tekijältä tulee monta, vaan tekemättömältä ei mitään, vastasi
Liisa.

Sitten syötiin päivällinen ja sen perästä Eerikka juotti hevoset.

— Lähtekääs nyt ottamaan hevosillenne kauroja, niin vieraat kuin omatkin miehet, sanoi lautamies ottaessaan aitan avaimen naulasta.

Hevosmiehet hankkivat jokainen astian, johon kauroja ottivat, ken ämpärin, ken saavin, vakan ja mitä vain kukin tapasi, ja menivät astioinensa aittaan, jossa isäntä mittasi salvosta kapan kauroja joka hevosta kohti. Kaurat miehet veivät hevosten syödä. Tupaan tultua isäntä antoi viinan maistajille tohuryypyt.

Vähän aikaa niitä näitä haasteltua kävivät vanhemmat ihmiset päivällislevolle ja nuoremmat lukivat kirjaa. Lapset menivät kylälle, josta tultuaan tekivät selkoa, kuinka monta oikeaa ja kuinka monta ahopellon kekoa kussakin talossa oli tuvan laessa. Aikaihmiset eivät joulupäivinä käyneet toisissa taloissa.

Vanhusten maatessa teki Riitta tulen tupasen lieteen ja Yrjö pani kahvipavut pataan paahtumaan hämmentäen niitä vispilällä. Tarpeeksi niitä paahdettuaan hän otti ne padasta, jäähdytti ja pani kahvihuuhmareeseen, jossa kirvesvarren ponnella survoa muksutteli ne hienoksi. Sitten hän pani keittopadan tulelle, mittasi siihen kahvikupilla veden, jonka saattoi kiehumaan, ja pani kahvijauhot pataan, kupillisen jokaiselle kahdelletoista kupille, ja vähän sikuria sekaan. Hän kiehutti sitä niin kauan, kunnes vaahto hävisi päältä, ja niin kahvi oli valmis. Kahdenkymmenen kupin kattilalla kannettiin kahvia pöytään, johon Riitta oli varustanut kupit ja vadillisen kylmettynyttä maitoa. Isäntä otti sokurin uunilta, hakkasi palasia ja pani ne läkkiseen tuusaan. Tarpeellisen määrän saatuaan isäntä havautti sekä vieraat että talonväen kahville tarjoten ensin vanhuksille uniryypyt. Riitta kantoi kahvikattilan pöytään. Isäntä kaasi kupit täyteen ja kutsui vieraat kahville. Jokainen otti lusikalla vadista maitoa kuppiinsa ja joi sitten sokurin kanssa. Talonväki joi perästä päin, ensin miehet, sitten naiset ja suuremmat lapset. Norrikupit laitettiin perästä päin. Niitä ryyppäsivät vanhukset, sekä miehet että naisetkin vähän maistoivat.

Vähän aikaa niitä näitä pakinoidessa alkoi jo ilta hämärtää, jolloin Kaisa isännän kehotuksesta puhalsi liedestä tulen päretikkuun, jolla isäntä sytytti kynttilät palamaan. Nyt kokousivat kaikki vieraat ja omia ihmisiä sen verran kuin mahtui suuren pöydän ympärille, jossa he lauloivat jouluvirsiä ja lukivat päiväsaarnan postillasta "Se taivaallinen valkeus, pyhäsä opisa ja elämäsä". Sitten syötiin illallinen, pidettiin ehtoorukoukset, valmistettiin vuoteet ja käytiin levolle.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva