Tapaninpäivä eli Tahvanan päivä

Joulun tunnelmia ja perinteitä.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 160
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Tapaninpäivä eli Tahvanan päivä

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Tapaninpäivä eli Tahvanan päivä - Johannes Häyhä

Sisältö: Tahvananajo. Joululeikkituvan pyynti. Joululeikkiin meno. Niemelän Kaisan ja Lippolan Juhanan liitto.

— Hyvää huomenta! Onkos Tahvana kotona? lausui Perätalon seppä tultuansa Tahvanan päivän aamuna Niemelän pimeään tupaan sangen varhain ihmisten maatessa.

— Jumal antakoon! Kotona on Tahvana, kotona, vastasi Niemelän isäntä. Varhainpas naapuri on liikkeellä, vai lienemme me maanneet liian kauan, jatkoi isäntä ja haki tuluksensa, iski tulen, pani palavan taulan rikkikuppiin, puhalsi hiljalleen tulen liehmeelle ja sytytti siinä hienon tikun tuleen, jolla taas sytytti kynttilän.

— Aikaista ei jätetä, ajattelin itsekseni ja siksi läksin varhain liikkeelle, sanoi seppä käydessään istumaan pöytäjakulle (rahille). Kyllähän tämä vielä lienee hyvin aikaista, koska ihmiset makaavat.

— Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa, vastasi isäntä ojentaen sepälle ryypyn.

— Eihän makaava kissa hiirtä saa eikä laiska tiedä lykkyään, vastasi seppä ottaessaan ryypyn.

Nyt alkoi Niemelän väki yksi toisensa perästä nousta vuoteeltaan.
Isäntä jakeli vanhuksille aamuryyppyjä. Yrjö meni tupaseen kahvia
keittämään sillä aikaa kun vuoteita korjattiin ja silmiä pestiin.
Aamurukouksen jälkeen käytiin suurukselle.

Juuri kun jouluvieraat ja talonväki olivat pöytään istahtaneet, ajoi Nikkarin Samuli joukkoineen pihalle aisakello vempeleessä ja kaksi rautakelloa kumpasessakin reen aisassa. Hän astui tupaan seiväs kädessä ja karjaisi:

— Hyvää huomenta, Niemelän naapurit! Onkos Tahvana kotona, vai pitääkö minun uuni maahan kaataa? pistäen seipäänsä uunin suuhun.

— Jumala antakoon tahvanavieraille hyvää huomenta! Kyllä meillä on
Tahvana kotona; anna vaan uunin olla rauhassa, vastasi Mauno-setä.

Samuli viskasi seipäänsä pankon alle ja kävi penkille istumaan. Häntä pyydettiin heittämään vaatteensa ja käymään yhteen neuvoon, so. ruokailemaan.

Kun ruoka oli siunattu ja alettiin syödä, tuli Kosenpään Pärtty-ukko tupaan turkki nurin päällä ja punainen vyö ristiin kaulan ja vyötäisten ympäri.

— Hyvää huomenta! Siunaa Jumala ruokaa; syöjiä näyttää olevankin kyllä. Nyt ei mun tarvitse Tahvanaa kysyä, koska se näkyy noin rehakasti pöydällä rehenteleivän, lateli Pärtty-ukko.

— Sitä Jumala tehköön! vastasi isäntä nousten pöydästä vierasta tervehtimään.

— Vieras kiittää jalkojaan, sanoi isäntä. Höplitä vyös, heimo, ja käy tänne yhteen neuvoon!

Riisuttuaan turkkinsa kävi Pärtty-ukko pöytään ja sanoi kätellessään pöydässä olijoita:

— Ei näet lintu tule liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Ken varhain on yllä, sill ruokaa on kyllä.

— Niinhän se on: eihän laiska tiedä lykkyään, virkkoi Mauno-setä vastaukseksi.

— Sanotaan ettei jouda joulun alla, pyhän alla pyllylleen, sanoi seppä, mutta kyllä sitä ei malteta maata joulunakaan. Minäkin olin jo tänä aamuna puolesta öin liikkeellä ja tuo ukko-Pärtty on jo ehtinyt näin varhain Kosenpäästä astikka tänne tulla.

— Kenen ei anna malkki maata eikä lekkeri levätä, sen täytyy hiiskehtiä läpi yöt, sanoi Kurrosen ukko nauraen.

— Juodahan jouluna pitää, lihaa syödä laskiaisna, sanoi seppä, ja siihen se pakina päättyi.

Kun oli syöty ja ruoka korjattu, tuli Matelin Pekko tahvananajoon. Hänelle tarjottiin ensin "kylmästä tultua" ja sitten ruokaa. Mauno-setä läksi Mari-tädin ja Kurrosen ukon kanssa Hallikaiseen ja Yrjö meni perheineen Lattuun tahvananajoon. Muu perhe jäi kotiin vierasten kanssa seurustelemaan, vaan murkinan perästä läksivät nuoret miehet naapurin taloihin tahvananajoon.

— Mikä lie tapana tässä talossa: pitäneekö odottaa käskyä vai käskemättä lähteä? kysyi seppä.

— Ken kutsumatta tuli, se käskemättä lähteköön, vastasi Pärtty-ukko.

— Koirathan kutsuin kulkevat, hyvät vieraat kutsumatta, virkkoi seppä.

— Älä hyvä naapuri ole kiireissäs. Taitais talo olla muuten hyvä, vaan on pitkät ryypynvälit, saneli isäntä tarjoten ryyppyä vieraille.

Nyt toi Riitta kahvipannun pöytään ja laittoi kupit pöydälle. Isäntä kaasi kupit täyteen ja pyysi vieraita nauttimaan kahvia. Samassa tuli Mattilan isäntä tahvananajoon. Hänelle seppä sanoi leikillisesti:

— Olisi täällä tultu toimeen sinuttakin.

— Uudet edes otetaan, vanhat poies laitetaan, vastasi Mattilan isäntä.

Kahvinjuonnin jälkeen tuottiin taas ruokaa pöytään ja kaikki vieraat ynnä talon isäntä kävivät murkinalle, jonka jälkeen muut tahvananvieraat paitse Mattilan isäntä alkoivat tehdä lähtöä kotiinsa. Isäntä kielteli vieraita jäämään ehk'edes päivään asti, vaan vieraat vastasivat:

— Kylä hyvä on heittäminen, koti huono muistaminen.

— Mitähän näistä kieltelee; antaa meneväin mennä, työntää tuulta purjeisihin, ilvensi Mattilan isäntä.

Isäntä antoi lähtöryypyt vieraille. Ryypättyään sanoi seppä:

— No, Mattilan isäntä, nyt meistä pääset; pääse vaan omista tavoistasi.

— Ollaan tässä päästy paremmistakin, vastasi Mattila.

— Ja eletty pahempienkin kanssa, virkkoi Nikkarin Samuli.

— Tuskinpa meitä parempia lieneekään, sanoi Matelin Pekko. Ihmiset ovat minuakin niin hyvänä pitäneet, että ovat antaneet minulle kolme nimeä: Matelin Pekko, Ronttakopra ja Punasvaaran ukko. Eivätköhän nämä toiset liene toki vähän etevämmät minua?

— Minä en ymmärrä, lieneekö se etevyyden vai tyhmyyden merkkinä, kun minuakin on kutsuttu Kosenpään Partyksi, Kontiaiseksi ja välin Akkaseksikin, saneli Pärtty-ukko.

— Mutta sanopas sinä moniniminen mies, mikä sinun oikea sukunimesi on? kysyi seppä.

Silloin oon ma Akkanen, kun on talvipakkanen; vaan kun lentää sontiainen, niin mä olen Kontiainen,

vastasi Pärtty-ukko leikillisesti.

— Hyvinhän olette leikkisät, hyvät vieraat; otetaas nyt sitten piiskaryypyt, kun et enää malta viipyä, sanoi isäntä jaellen ryyppyjä vierailleen.

— Jääpihän tätä kieltä matojenkin syödä, vaikka häntä pieksää välistä riskimmästikin, vastasi seppä.

— Lupa on leikkiä puhua, vaikkei tarvis irvistellä, myönsi Mattilan isäntä.

Vieraat jättivät jäähyväiset koko tupaväelle ja aikoivat lähteä, vaan isäntä sanoi:

— Erojaisryypyt vielä ja sitten Herran rauhaan.

— Rauha lakia, leipä makia, viina kelpaa kaikin ajoin, vastasi
Pärtty-ukko ryypätessään.

— Älkäähän meidän pahuutta muistelko, jos olemme tässä jotakin lotajaneet, pyysi Matelin Pekko ja ryyppäsi.

— Kah, ystäväiseni! Eihän tässä ole mitään muistelemista. Jos ollaan leikkiä laskettu, niin eihän kukaan leikistä suuttune. Ja ken taas syyttä suuttuu, kyllä se lahjoitta leppyy. Sanokaahan paremmasti olleen kuin olikaan, virkkoi isäntä.

Vielä kerran kiitettyään ja anteeksi pyydettyään, kun olivat kutsumatta tulleet, läksivät tahvanavieraat tuvasta.

Isäntä, saattaessaan vieraita pihalle, sanoi:

— Vieläkös hyviä ystäviä, heimoja ja naapureita pitäisi kutsua!
Koira on kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.

Vierasten rekeen käydessä jatkoi isäntä:

— Viekää terveisiä kotiinne!

— Kepeät kuormat! Käykää meilläkin ja jääkää hyvästi! vastasivat vieraat.

— Jumalan kanssa! muistakaahan tekin jälkenne! huusi isäntä vierasten mennessä.

Vierasten lähdettyä panivat naiset tuvan lämpiämään. Päivän tultua noutivat pojat kuopasta omenia (potaatteja), jotka naiset huuhtoivat, raaputtivat kuoret ja panivat saviastioihin sianlihan kanssa uuniin paistumaan päivälliseksi.

Iltapuolella tuli Lippolan kirkonmiehen vanhin poika Juhana kelloissa ja kulkusissa Niemelään. Tupaan tultuansa hän tervehti tavallisesti ja sitten sanoi isännälle:

— Isäni laittoi lautamiehelle paljon terveisiä ja pyysi teitä tänään tulemaan meille. Hän sanoi kyllä luvanneensa tulla tänne ja olisi jo tullutkin, mutta kun lukkari ja suntio tulivat meille kirkosta päästyään, niin ei hänen sopinut jättää vieraitaan ja tulla tänne.

— Terve tuojalle, terve lähettäjälle! Jumala häntäkin terveenä pitäköön! vastasi lautamies. Suur kiitosta kutsumastas, hyvä poikani! Kyllä minä menen teille ja paikalla lähdenkin. Jos sinulla ei liene muualle kiirettä, niin jää meille täksi päiväksi. Onhan sinulla täällä kumppalia, vaikka minä menen pois.

— Kiitoksia paljon! Eihän minulla ole mihinkään kiirettä, vastasi
Juhana.

Talon tytöt seisoivat perämaalla ja supisivat keskenään, että olisi mentävä vierasta riisumaan, vaan kun se oli poikamies, niin ei kukaan juljennut mennä, ennen kuin isäntä sanoi:

— Kah, eikös meidän tytöt tule riisumaan vierasta?

— Kyllähän näin nuori mies saattaa itsekin riisuutua, virkkoi Juhana ja alkoi päästää vyötään auki.

Nopeasti kuin piiliäinen sipsahti Kaisa riisumaan vierasta. Punainen hohde Kaisan poskilla ilmasi, ettei riisuttavansa ollut hänen mielestään tavallinen vieras, ja siksi hänen kätensä vähän vapisivat vyötä irti päästäessä. Riisuttuaan katsahti hän kysyväisesti vieraan silmiin ja punastui vielä enemmän. Vieras ymmärsi Kaisan äänettömän kysymyksen ja vastasi:

— Ei mun nuttujani (vaatteitani) tarvitse huoneeseen viedä; en minä tule täällä yötä olemaan.

Kaisa pani vieraan vyön ja turkin naulaan ja meni itse ulos jäähdyttämään liikaa kuumuuttansa.

Sitten istautui vieras tupakoimaan. Sohvi kiepsahti heti pankon luokse, puhalsi tulen liedestä päretikkuun, jonka antoi pienelle Annille ja käski hänen viemään tulta vieraan piippuun. Vieras sytytti piippunsa, kiitti pientä tulen tuojaa, silitti sen päätä ja antoi hänelle viiden kopekan rahan. Tyttö kiitti ja juoksi iloisesti näyttämään äidilleen saalistansa.

Sitten syötiin päivällinen ja kauroitettiin hevoset. Lautamies läksi äitinsä ja vaimonsa kanssa Lippolaan tahvananajoon. Mauno-setä tuli Hallikaisesta kotiin ja toi tullessaan tahvananvieraita, joita syötettiin ja juotettiin. Kylän nuoriso kokoontui Niemelään joululeikeistä tuumimaan.

Kun Tinnossa tiedettiin olevan tyhjä tupa, jossa ei muita ollut kotona kuin Martti nuorikkonsa kanssa, niin arveltiin siellä saatavan joululeikkejä pitää. Lupaa Tinnon Martilta laitettiin Niemelän Simo kysymään. Pian palasi Simo takaisin murramielin, kun asiansa ei onnistunut. Vähän aikaa keskusteltua menivät Mattilan Simo ja Lahtelan Jaakko Tinnoon, vaan pitkällä nenällä hekin palasivat.

Iltahämärissä tuli Kemppisen Tolja (Tuomas), jota leikkikontioksi sanottiin, Niemelään toisten Keskikylän poikain kanssa. Kohta valitettiin Toljalle, ettei Tinnon Martti antanut lupaa tuvassansa joululeikkejä pitää, vaikka oli kahdesti käyty kysymässä. Sitten vasta hän lupasi antaa, kun osataan oikeittain pyytää. Mattilan Simo ja Lahtelan Jaakko koettivat kyllä panna kaikki kielet liikkeelle, mutta Martti sanoi vain nauraen:

— Ette te osaa oikeittain lupaa pyytää, menkäät matkaanne!

Tolja mietti vähän aikaa ja sitten hän sanoi:

— Kääntäkää minun hevoseni ympäri sukkelaan. Lippolan Juhana ja
Sikasen Martti lähtekööt minun kerallani vieraiksi miehiksi.

Sanottuja tehty. Pian käännettiin hevonen ympäri, kolme poikaa kävi rekeen ja niin ajettiin täyttä laukkaa Tinnon mäelle. Mäkirinteessä huusi Tolja:

— Äyskis äprään (äyrään) pojat, kun parkasee penkereen pojat. Pois köyhät kerjäläisen tieltä!

Pihalle tultuaan ärjäisi Tolja:

— Auki se tie, mistä minä kuljen! Pois halot jaloista!

Hevosen pysähdettyä riensi Tolja aika vauhtia porstuaan, tempaisi tuvan oven auki, jätti sen selkosen selälleen, hyppäsi tasajaloin yli kynnyksen, alkoi tanssia ja laulaa:

Täytyykö tätä tupoa, lainataanko lattiata tanssia tasasten miesten, nuorten miesten notkutella? Kun ei täytyne tupoa, lainattane lattiata, ulos meidät uksi viepi, poies porstua vetääpi; teemme tanssin tanhualla, jalan iskun iljangolla, siell ei pää lakehen koske, otsa ortehen kolahda.

Tinnon Martti istui nuorikkonsa kanssa pöydän päässä kirjaa lukien. Nähdessään ja kuullessaan Toljan tanssin ja laulun pani hän kirjansa kiinni, tuli lattialle, alkoi tanssia Toljalle vastaan ja laulaa:

Täytyypi tätä tupoa, lainataankin lattiata tanssia tasasten miesten, nuorten miesten notkutella.

Sitten he tanssivat vastakkain ja lauloivat yhdessä:

Nuorten miesten miel tekevi, sulhaisten sydän sytevi oven suussa orren alla, perämaalla penkin alla, kerran keskilattialla, silloin sillan liitoksessa.

Tanssia jatkettiin vielä vähän aikaa ja Tolja lauloi yksinään:

Kiitoksia luvastanne, luvastanne, tuvastanne, kunnon miesi, kunnon naisi: älköön ilo menkö poisi.

Nyt vasta he tervehtivät toisiaan, kävivät istumaan ja tuumivat leikkijärjestyksestä, tuvan valaisemisesta ym. Martti sanoi antavansa tarvittavat kynttilät, jotka Tolja lupasi maksaa siten, että hän kerää kaikilta pojilta rahan.

Iloisina ajoivat pojat takaisin Niemelään, jossa vieraat ja talonväki istuivat pöydän ympärillä jouluvirsiä veisaten.

Illalliselle talonväen, joulu- ja tahvanavierasten kanssa käskettiin myös puolenkymmentä Keskikylän poikaa, jotka sattuivat tuvassa olemaan. Vieraat pojat kyselivät tyttöjen äideiltä lupaa saada viedä tyttöjä leikkipaikkaan Tinnoon. Vähän aikaa niitä näitä tekosyitä esteeksi pannen antoivat vihdoin äidit luvan. Lippolan Juhana vaihtoi pari sanaa Kaisan kanssa, noin sivumennen vain, puheli vähän aikaa Antin keralla ja meni sitten Mari-ämmän luo, jolta pyysi lupaa saada viedä Kaisaa leikkipaikkaan. Mari-ämmä ei sanonut olevansa mikään luvan antaja, ei äiti eikä mummo. Juhana koki selittää, että kun Kaisalla ei ole kotona äitiä eikä mummoa, niin jonkunhan pitää lupa antaa, muuten Kaisan täytyy olla kotona. Vihdoin sanoi Mari-ämmä suostuvansa Juhanan pyyntöön, jos vain Helka-ämmä antaa luvan. Juhanan ei muu auttanut kuin mennä Helka-ämmää pokkuroimaan. Helka-ämmä sanoi puolestaan antavansa hyvin mielellänsä luvan Kaisalle mennä Juhanan kanssa, kun hän muka oli vanhuudestaan talon sukulainen.

Tytöt valmistivat vuoteet lähteissään, pukivat päällysvaatteet yllensä, pistivät taskuunsa liitupalaset, joilla leikkipaikassa valkaisivat sukkiansa, jos ne tavalla tahi toisella sattuivat likaantumaan.

Seitsemällä hevosella lähdettiin Niemelän kylästä joululeikkiin kelloissa ja kulkusissa. Kussakin reessä istui tyttöjä poika ja yhdessä oli pari kumpiakin. Pienemmät pojan rasikaiset ajaa rellittelivät perästä eri hevosella. Jäällä ajettiin kilparavia.

— Niin kauan kuin olen sinut tuntenut, olet sinä mielestäni paras tyttö armaan aurinkomme alla, sanoi Lippolan Juhana kiertäen vasemman kätensä Niemelän Kaisan ympäri jäärannassa. Minä pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta tässä matoisessa maailmassa.

— Niinhän pojat tavallisesti sanovat kaikille tytöille, vastasi
Kaisa nauraen.

— Ja minäkään en ole sitä sanonut kenellekään muille kuin sinulle, enkä tule sanomaankaan.

— Onko siinä puheessasi perää?

— On kyllä, eikä vitsainen perä olekaan.

— Voipi niinkin olla.

— Niin se on, sen saat uskoa. Mutta kuules Kaisa, joko sinä menet ensi keväinä rippikouluun, ja onko sinua kukaan käskenyt? — Jos ketä tyttöä ei sulhanen käskenyt rippikouluun, se jäi useimmiten vanhaksipiiaksi. —

— Johan minun nyt pitää mennä, kun ensi laskiaisena täytän kahdeksantoista vuotta, josko käskettäis tahi kiellettäisi. Jos olisin käskyn perästä käynyt, olisin saanut jo viime keväänä mennä, vaan eipä tuo tullut mennyksi.

— Varmaankaan ei ollut mieleisesi käskijä?

— Eihän se tainnut olla.

— Olisitkos mennyt, jos minä olisin käskenyt?

— Mikset koettanut; turhaa on perästä puhua.

— Menetkös nyt ensi keväinä, jos minä käsken?

— Johan minä sanoin, että ensi keväinä menen käskemättäkin.
Käsketäänhän minua jo rippikouluun kylän luvussa.

— Ja sitten syksyllä, saanko luvan?…

— Minkä luvan?

— Kosioida sinua?

— Kunhan syksy ensin tulee; onhan sittenkin aikaa niistä puhua.

— Sano Kaisa kulta selkeästi, pidätkö minusta?

— Saman verran kuin sinäkin minusta.

— Sitten meistä tulee pari.

— Jos Jumala niin tahtoo.

— Pidätkö sanasi, Kaisa kulta?

— Pidän kyllä; mutta muista sinäkin, mitä olet luvannut.

— Kyllä minä en unohda sitä koskaan. Minulla olisi taskussani tuomisia, tahdotko ottaa.

— Kyllä aivan mielelläni, hyvä Juhana, mutta minulla ei ole sellaista taskua, mihin panisin. Pidä sinä vain luonasi ja sitten takaisin tullessa annat.

— Olkoon niin, armaani. Sitten sinä olet minun ja minä sinun, virkkoi Juhana ja puristi Kaisaa itseään vastaan.

— Niin se saa olla minun puoleni ainakin, vastasi Kaisa.

Näissä puheissa he tulivat leikkipaikkaan. Tolja nousi reestään, katseli ympärilleen ja sanoi:

— Täällä on väkeä ympäri mäkeä.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva