Kolmas joulupäivä

Joulun tunnelmia ja perinteitä.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 160
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Kolmas joulupäivä

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Kolmas joulupäivä - Johannes Häyhä

Sisältö: Sudennuotan veto. Paistisilla olo. Laulun ja ulkoluvun
kilpailu. Joululeikkejä. Rinnakkaistanssi. Panttisillaolo.
Joulusaarna.


Kolmantena joulupäivänä päivän valjetessa tuli lautamies kotiin ja toi vieraita tullessaan, Lippolan lautamiehen emäntineen, lukkarin ja suntion. Toiset vieraat tulivat tupaan, vaan lukkari ja suntio vietiin kammariin, jossa heille annettiin tuliaisiksi siirappi viinaa ja sitten kahvia.

Kun ruoka oli laitettu tuvan pöydälle, niin tulivat lukkari ja suntio atrioimaan toisten kanssa. Heitä tervehdittiin kunnioittavasti: miehet kumarsivat ja naiset lyykistäysivät (niiasivat). Lapset kuiskailivat keskenään arvellen lukkarin luettavan itseään; siksi ei hän ollut lapsista mieluinen vieras ollenkaan. Isäntä luki ja lukkari lauloi ruokasiunaukset.

Murkinan jälkeen niitä näitä vähän aikaa pakinoituansa menivät lukkari ja suntio kammariin lepäämään vähäksi aikaa. Aikansa levättyään he tulivat tupaan kahville. Juotua Savolais-ukko sanoi:

— Suvaitseeko kanttori käydä vetämään sudennuottaa?

— Aivan mielelläni, aivan mielelläni, mutta kukas käypi peräkokaksi? vastasi kanttori.

— Kyllä minä käyn, vastasi Savolais-ukko.

Sen sanottuaan hän otti molemmilla käsillään peräpenkistä kiinni. Mauno-setä kiersi molemmat kätensä Savolais-ukon ympäri vyötäisten kohdalta ja piti vakavasti kiinni. Suntio otti Mauno-sedästä kiinni samalla tavalla, lukkari suntiosta, kirkonmies lukkarista, lautamies kirkonmiehestä, ja niin kävivät kaikki aikamiehet yhteen jonoon pitäen toisistaan navakasti kiinni; sitten naiset ja nuorukaiset yhtyivät samaan toimeen. Jokainen koetti vetää niin vankasti toistansa, kuin suinkin jaksoi, pyytäen edellänsä olijan käsiä laukeamaan. Naisten kädet laukesivat ensin ja he mennä myllähtivät lattialle. Sitä rymäkkää seurasi raikas nauru. Sitten heltyivät lukkarin kädet ja miehet kaatua rojahtivat. Se taasen antoi naurun aihetta. Kolmen kesken vetää nyhtivät jäljelle jääneet siksi, kunnes Savolais-ukon kädet herposivat ja ukot kellahtivat selälleen lattialle könöksi niinkuin kantturakoko. Leikkiä uudistettiin ja Mauno-setä kävi peräkokaksi. Kolmannella kerralla oli kirkonmies ja sitten lautamies peräkokkana jne. Joka kerralla, kun jonkun kädet irtaantuivat ja väki kaatua romahti, nauraa hohotettiin oikein sydämellisesti.

Kun päivällinen oli syöty, miehet tupakoivat ja juttelivat niitä näitä vähän aikaa. Sitten käytiin paistisille. Mauno-setä punoi oljista letin, nosti tuolin keskelle lattiaa ja kävi paistiksi. Hän istahti tuolille, painoi hatun silmilleen, ettei mitään nähnyt, pitäen olkilettiä kädessään. Savolais-ukko hiipi hiljaa takaapäin ja kosketti kädellään Mauno-setää. Nyt tavoitti Mauno-setä kiireen kaupalla lyödä Savolais-ukkoa letillään, vaan ei tavannut. Lukkari seurasi Savolais-ukon esimerkkiä, mutta häneen sattuikin letti käymään. No, ei muuta kuin lukkarin täytyi käydä paistiksi.

— Aha, nyt onkin koko pitäjän kirkon kukko paistina, ja sitä ei saa säästää, sanoi kirkonmies ja kosketti kädellään lukkaria, joka tavoitti letillään kirkonmiestä, vaan ei tavannut. Vihdoin kävi letti suntioon, joka kävi paistiksi.

— Nyt on kirkon kana paistina ja se syödään kirvoineen karvoineen, virkkoi lukkari ja kosketti suntiota.

— En minä mikään kana enkä hanhi ole, vastasi suntio. Kirkonkana on lukkarin rouva.

— Eikö mitä! Nyt velikulta erehdyit: etkö muista, että lukkari on papin lakkari ja lukkarin muori on papin lakkarin vuori? virkkoi lukkari ja nauraa rotkotti.

— Oli kana tahi hanhi, mutta syödään sitä nyt, sanoi kirkonmiehen emäntä ja läppäsi kämmenellään suntiota olkapäälle. Samassa kosketti letti emäntää, joka taas kävi paistiksi.

— Etpäs saanutkaan luisua lahjaksi, ilkkui suntio nousten tuolilta.

— En sattunut saamaan, vastasi emäntä ja kävi tuolille istumaan sitoen huivin silmilleen.

Leikin loputtua ryypättiin ja ukko Lauri sanoi lukkarille:

— Mitenkäs kanttori laulaa tuon virren "Lauluja nyt laskekaamm?"
(Vvk. 120) Minä en sitä ole koskaan kuullut kirkossa laulettavan.

Kanttori rykäisi pari kertaa ja veisasi koko virren alusta loppuun. Useita muitakin virsiä pyydettiin lukkaria veisaamaan ja hän täytti pyynnön mielellään. Useat toisetkin veisasivat, miten he olivat oppineet. Ukko-Lauri koetteli veisata "Joka korkeimman turviss istuu" (Vvk. 72), mutta loppupuolella ensimmäistä värssyä meni nuotti penkin alle.

— Kanttori taitaa osata kaikki virret ulkoa, koska ei näy kirjaa tarvitsevan, sanoi Suutarin Pekka ja katsoi lukkaria vähän viekkaan näköisesti.

— En juuri kaikkia, mutta ensimmäisen värssyn joka virrestä minä kyllä osaan; sillä lukkarinkoulussa ollessani, kun jokaisen virren ensimmäistä värssyä täytyi moneen kertaa laulaa hangata, ennen kuin nuotin tarkkaan oppi, niin siinä tuli muistamaan koko värssyn ulkoa, vastasi lukkari.

— Pekka puhuu sen tähden ulkoluvusta, kun hän kuuluu osaavan kaikki virret ulkoa, sanoi Yrjö.

— Tuo ei ole mikään suuri taito, osata virret ulkoa, mutta kun minun vaimoni osaa joka sanan ulkoa, mitä virsikirjassa on: virret, epistolat, evankeliumit, rukoukset, Jerusalemin hävitykset, messut, kasteet ja "plitanniat" ja kerrassa sanoen kaikki, mitä kirjan kansien sisällä on, se on toista, lateli Pekka.

— Sinun vaimosi on, kuulen ma, kirjanoppinut ja sinä itse taidat olla piehariseus, sanoi Kurrosen ukko nauraen.

— Mikäs se piehariseus sitten on? kysyi lukkari.

— Variseustahan Kurrosen ukko tarkoitti, vaikka ei osannut pohjalleen sanoa, vastasi suntio.

— Etkä sinäkään sitä ihan pohjalleen osaa sanoa, vaikka olet osaavinasi. Se on fariseus eikä variseus, selitti lukkari.

— Variseushan se on, ja niinhän minä sen sanoin, eikä meidän talonpoikain kieli käänny sen pohjallempaan sitä sanomaankaan, siitä voitte olla varma, vastasi suntio vähän närkästyneenä.

— Kun nyt ollaan tässä koolla, sekä kirjanoppineet, että variseukset, niin kukas voipi sanoa mikä numero se on virsikirjassa, jossa on yksi virsi, yksi värssy ja yksitoistakymmentä äksää? kysyi Savolais-ukko.

— Kuka sinun äksiäsi lienee lukenut, jos heitä on yksi tahi toistakymmentä, vastasi Mauno-setä.

— Otapas Yrjö virsi yksi sata yksikymmentäviisi, ja lue se, niin saatte kuulla että siinä on yksitoistakymmentä äksää, käski Savolais-ukko.

Yrjö otti sanotun virren ja luki:

Tapahtui täällä, täin päivän päällä
ihmeellinen ihme.
On tullut tänne
Jumal its yhdex ihmisex täydex,
ihmisten ilox, ijäisex elox,
toivotux turvax, autuudex ainoax:
kaikk siis iloitkaam,
Herraa kunnioittakaam,
Jesu Christ kiitett,
Ihmisex siinnyt, syntyn,
Isä ylistett, Henki kunnioitett.

— Kah, niinhän se näkyy olevan, vaikka minä en ole tähän asti huomannut. Niinhän se on: ken useamman päivän elää, se useamman kärpäsen näkee. Mutta kukas teistä osaa sen virren veisata? kysyi lukkari.

— Isävainajani lauloi sen näin, vastasi Savolais-ukko ja veisasi koko virren.

— Kyllä se meni jotenkin sinnepäin, vaikka ei aivan tarkkaan. Viides karteessi oli epäselvä, selitti lukkari.

Sitten pyydettiin lukkaria laulamaan sama virsi ja sen hän tekikin.
Laulun loputtua sanoi isäntä:

— Ei jaksa laulaa, jos ei kasta kaulaa, ja kaasi viinaa pulliin, antoi ensin lukkarille ja sitten muille vanhoille miehille.

Ryypättyään sanoi lukkari:

— Nyt ei muuta kun valakka valjaisiin ja suti, puti matkaan.

Isäntä koetteli pidätellä heitä yötä talossa, mutta lukkari sanoi luvanneensa mennä Törmälään yöksi ja lupaus on velkaa pahempi, käski valjastaa hevosensa ja aikoi lähteä tuota pikaa, vaan isäntä sanoi:

Ei suuruksetta suden jälille.

Illallisen jälkeen läksivät lukkari ja suntio Törmälään ja nuoriso meni joululeikkiin. Vanhukset kävivät makaamaan.

Leikit aloitettiin nyt niin kuin eilisiltanakin vastakkaistanssilla, sitten seurasi rinkitanssi, jonka perästä Toljan kehotuksesta käytiin rinnakkaistanssiin.

Pojat seisoivat rinnakkain toisella puolella ja tytöt samalla tavalla toisella puolella tupaa. Poikien puolella oli Tolja ja tyttöjen puolella Törmälän Mari ylimmäisenä Toljaa vastassa. Tolja alkoi laulaa vastakkaisellensa tytölle ja kaikki pojat lauloivat keralla:

Maria kopia neito,
tule meille tanssimaan!
Mä annan sulle vanhan sulhon,
vanhan sulhon, harmaapään.

Tähän vastasi Mari toisten tyttöjen kanssa laulamalla:

En taida tanssia enkä vissist veisata: vilu käsi, vilu jalka, vilu kaikki muu ihoni; ei oo voimaa säärissäni, käsivarsissa väkeä.

Nyt lauloivat tytöt puolestaan Toljalle:

Tolja sä kopia sulho, tule meille tanssimaan! Mä annan sulle vanhan piian, vanhan piian, homekorvan.

Tähän pojat vastasivat Toljan puolesta laulamalla:

En taida tanssia,
enkä vissist jne.

Sitten pojat taas lauloivat Marin viereiselle tytölle samalla tavalla kuin Marillekin, johon tytöt vastasivat edellä kerrotulla tavalla.

Nyt tytöt lauloivat Toljan viereiselle pojalle samaten kuin
Toljallekin, johon pojat vastasivat, niin kuin edellä on kerrottu.
Näin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes jokaiselle oli laulettu ja
vastattu.

Sen jälkeen alkoi Tolja laulaa toisten poikien keralla vastakkaisellensa Marille:

Mari kopia neito, tule meille tanssimaan! Mä annan sulle sulhon, nuoren sulhon, sulkkukengän.

Nyt tanssivat kaikki tytöt rinnakkain poikien luo ja peräysivät sieltä samaten jälleen paikoillensa laulaen tanssiessaan:

Taidan, taidan tanssia, sekä vissist veisata: lämmin käsi, lämmin jalka, lämmin kaikki muu ihoni; onpa voimaa säärissäni, käsivarsissa väkeä!

Paikalleen päästyä alkoivat tytöt laulaa:

Tolja sä kopia sulho, tule meille tanssimaan! Mä annan sulle nuoren sulhon, nuoren sulhon, sulkkusängyn.

Pojat tanssivat rinnakkain etuperin tyttöjen luokse ja sieltä takaperin paikallensa laulaen:

Taidan, taidan tanssia,
sekä vissist veisata jne.

Näin pitkitettiin tanssia ja laulua vuoroin tytöt ja vuoroin pojat siksi, kunnes jokaisen puolesta oli laulettu ja tanssittu.

— Nyt saamme käydä jotain istumaleikkiä, kun olemme koko illan hyppineet, virkkoi Tinnon Martti.

— Käymme panttileikkiä ja Tinnon Martti saa olla panttien kokoojana, ehdotteli Tolja.

Siihen suostuivat kaikki ja koko leikkirahvas istautui penkeille ympäri tupaa. Martti otti rahin, jolle istausi keskelle nuorisoa, ja sanoi:

Sarvet, sarvet, lehmän sarvet

nostaen kätensä ylös. Toiset nostivat myös kätensä, vaan Tolja ei hoksannut niin pian nostaa käsiään. No, ei muuta kuin Toljan täytyi antaa pantiksi piippunsa, jonka Martti pisti hattuunsa. Sitten Martti taas sanoi:

Sarvet, sarvet, hevosen sarvet

ja nosti kätensä pystyyn. Lippolan Juhana ja Niemelän Kaisa, jotka istuivat vierekkäin ja keskenään kuiskailivat, eivät huomannetkaan mikä oli puheena, vaan ajattelematta nostivat kätensä.

— Onkos hevosellakin sarvet, koska Juhana ja Kaisa nostivat kätensä?
Pantti pois, hyvät ystävät, ei muu auta, huusi Martti.

Juhana antoi vyönsä ja Kaisa kampansa ja Martti korjasi ne hattuunsa.

Näin pitkitettiin panttien ottoa siksi, kunnes kaikki kotieläimet oli lueteltu.

Kun ei tällä tavoin karttunut pantteja kylliksi Martin mielestä, otti hän toisen keinon pantteja kootaksensa. Hän alkoi laulaa istuessaan:

Aatamill oli seitsemän lasta,
seitsemän eli kahdeksan;
ei he tienneet mitä he tekivät,
niin he tekivät, näin he tekivät
Aatamin lapset kaikki,

ja nousi nyt äkkiä seisomaan. Toiset nousivat myöskin jokainen ylös, vaan Niemelän Simo jäi jäljemmäksi istumaan ja hänen täytyi antaa pantti. Sitten lauloi Martti saman laulun uudestaan ja kävi yhtäkkiä kyykkysilleen. Kuka ei kerennyt heti niin tehdä, sen täytyi antaa pantti.

Aikansa näin erilaisilla ruumiinliikkeillä pantteja koottuansa katsoi
Martti hattuunsa ja sanoi:

— Ei vielä piisaa, pannaanpas uudet keinot liikkeelle.

Sitten hän sytytti päretikun, käänsi palavan pään ylöspäin, antoi sen
Toljalle ja sanoi:

— Sinun tulee pitää tätä tikkua kädessäsi niin kauan, että ennätät sanoa:

Niks, naks repo kuoli,
kuka nahasta rahan maksaa?

Anna se sitten vierimmäisellesi ja hän tehköön samaten ja antakoon seuraavalle. Kenen käteen tuli sammuu, hän antakoon pantin.

Tuli sammui Lahtelan Jaakon käteen ja hän antoi pantin. Jaakko sytytti uudestaan tikun palamaan, antoi sen Mäkelän Vapulle ja sanoi:

— Sinun tulee sanoa yhdessä hengenvedossa:

Hattulan pappilan apupapin papupata pankolla pauhaa.

Jos erehdyt sanoessasi tahi tuli sammuu sinun käteesi, niin pantti pois. Anna sitten viereisellesi ja hän tehköön samaten. Tuli sammui Juotun Juopin käteen hänen väärin sanoessaan. Kun Martin hattu tuli pantteja täyteen, niin hän pyysi toisen hatun, johon pani uusia pantteja. Sitten hän sytytti päretikun, antoi sen Tinnon nuorikolle ja käski sanoa yhdessä hengenvedossa:

Ruokolahden nuoren lukkarin rukkaset repesivät.

Ken erehtyi sanoessaan, sen täytyi antaa pantti, samaten sen, jonka käteen tuli sammui. Vihdoin määräsi Martti sanottavaksi:

Reslareki, reslareen liisteet.

Se tuotti monta panttia, kun viimeinen sana sukkelaan sanoessa usealta meni väärin. Vihdoin kun pantteja kylliksi kertyi, lopetettiin panttien otto. Sitten alkoi Martti niitä jaella kutsuen Toljan määräämään ansiotyöt, joilla pantti saatiin takaisin. Martti otti hatusta pantin, antoi sen Toljalle, joka nosti sen korkealle kaikkein nähtäväksi ja määräsi ansiotyön. Ensimmäiseksi antoi Martti Toljalle vyön, jonka Tolja nosti korkealle ja sanoi:

— Joka tuntee ja tunnustaa tämän omakseen, hänen täytyy sanoa kolme totta ja kolme valetta.

— Se on minun, virkkoi Lippolan Juhana. Vähän aikaa mietittyään hän lausui:

Miehelään on neidon mieli, naisen mieli naimisihin, lapsen mieli leikkimähän.

Poika piili piikasia, havukka kylän kanoja, susi sian porsahia.

— Mainiosti suoritettu, sanoi Tolja ja antoi pantin Juhanalle.

Sitten Martti antoi vöyliset Toljalle, joka näytti niitä ja sanoi:

— Kuka tuntee ja tunnustaa nämä omakseen, sen pitää nauraa huohula valkeaksi.

— Ne ovat minun, sanoi Tinnon nuorikko, meni uunin luo, otti tuhkaa liedestä ja viskasi sen nauraen uunin huohulaan, joka siitä tuli valkeaksi, ja niin hän sai panttinsa pois.

Sen jälkeen seurasi piippu, jonka Tolja tunnusti omakseen, mutta hän ei kelvannut itselleen määräämään ansiotyötä, vaan Tinnon Martti käski hänet vetämään kolme hirttä. Tolja suoritti tehtävänsä siten, että veti otsallaan kolmen seinähirren poikki, ja niin hän sai panttinsa.

Sitten seurasi kampa, jonka omistaja käskettiin, jos se oli poika niin tytön kanssa, tahi jos oli tyttö niin pojan kanssa kävelemään käsikkäin ympäri tuvan kolme kertaa. Kamman tunnusti omakseen Niemelän Kaisa ja hän otti veljensä aikoen kävellä hänen kanssaan. Tätä ei Tolja sallinut, vaan käski Kaisan ottaa vieraan pojan. Kaisa otti heti paikalla ja arvelematta Lippolan Juhanan, jonka kanssa käveli kolme kertaa tuvan ympäri, ja niin hän sai panttinsa pois. Samalla tavalla kävi panttien lunastus siksi, kunnes kaikki olivat saaneet omansa.

— Nyt voitte vähän aikaa tanssia, sitten saatte nähdä, mitä seuraa, sanoi Tolja leikkinuorisolle. Sitten jutteli hän vähän aikaa Tinnon Martin kanssa ja he menivät yhdessä tupaseen, jonne Mattilan Simo seurasi heitä. Siellä Tolja pukeusi mustaan viittaan. Ison tyynyn hän sijoitti vatsallensa ja sitoi sen vyöllä kiinni. Näin hän näytti paksuvatsaiselle. Elohurstista laitettiin kappa selkään ja paperista lipero leuan alle. Martti ja Simo tulivat edeltäpäin tupaan ja käskivät nuorison lakata tanssista sanoen kohta papin tulevan saarnaamaan. Heti kuuluikin kopina porstuasta ja Simo lukkarina alkoi laulaa saarnavärssyä toisten keralla:

Meidän pappi paaravatsa, hoi koleena! Kirkkoherra kirkaspöksy, hoi koleena!

Tämän laulun aikana nousi papiksi pukeutunut Tolja uunille, pani kirjansa uunin patsaan päähän, rykäisi pari kertaa, katsahti ympärilleen ja alkoi saarnata paukuttaa koko pitkän, runopukuun puetun saarnan jokseenkin viatonta sisältöä. Eikä sitä ollenkaan käsitetty kirkonmenon pilkkana, vaikka kenties joku arkatuntoinen nykyään olisi valmis sen siltä kannalta ottamaan. Vaikka runossa olikin moniaat kyllä sukkelat käänteet, jätämme sen sen tähden painamatta.

Tinnon Martti joka oli olevinaan suntio, nousi saarnan loputtua uunin rinnan penkille ja ojensi paperilapun Toljalle, joka sitä vähän aikaa katseltuaan alkoi lukea:

Terveenä kun olla saamme, sairaita myös muistakaamme: joista Auno Anolasta sairastaapi rakkaudesta jne.

Lopuksi hän lausui:

Naimisiin aikovat:
Sinä ja minä,
Liitosen Liisa,
ja Kaurasen Kaisa,
Paavolan Pentti
ja Aution Antti,
Aholan Auno
ja Kokkolan Kauno.

Onni olkoon kaikill heill,
jotka käyvät naimateill.
Konttieukot kuolkoot pois,
ettei nuorten tiellä ois.

Kuuloitus:

Herra vallesmanni tietää antaa näin: että hollikyytiä tulee seisomaan ensi lauantaina, joka on se 31 päivä sisäll olevaa joulukuuta, niinkuin seuraa:

Matti Muikkulainen Nipukkaniemeen yhell hevosell,
Tuomas Työntäjäinen Vermalahteen kaheli hevosell ja
Antti Alkajainen Kainalon keskievariin yhell hevosell.

Tämän jälkeen laulettiin seuraava:

Viimeiseksi pyytäisin isännältä lupaa kokoontua huomenna tähän tupaan pitämään pikkuinen leikki, sekä Mari, Helka ja Heikki, Pekka, Pärtty, Lauri ja Liisa: kyllä meillä väkeä piisaa?

Tähän vastasi Tinnon Martti:

Terve tultuanne tänne,
ootte vasta, niinkuin ennen.

Tämän perästä vielä tanssittiin ja leikittiin muita leikkejä. Vihdoin lähtöringin tanssittuaan leikkinuoriso hajosi kukin kotiinsa.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva