Loppiainen eli kolmen kuninkaan joulu

Joulun tunnelmia ja perinteitä.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 159
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Loppiainen eli kolmen kuninkaan joulu

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Loppiainen eli kolmen kuninkaan joulu - Johannes Häyhä

Sisältö: Uusille jouluille lähtö. Kirkossa käynti. Iltapuolen vietto. Kivenpeitto. Nauriisilla olo. Hyttysillä olo. Myllysillä olo. Kurki. Nimikkoleikki. Lähtörinki.

Loppiaiseksi leivottiin ja paistettiin rukiista ja ohrasta leipää ja tehtiin kahdenlaisia, oikeita (ryyni-) ja omena- (potaatti-) piirakoita. Uudenjoulunvieraita tuli niihin taloihin, joilla oli vävyjä, jotka eivät olleet syystä tahi toisesta voineet käydä uusilla jouluilla.

Niemelästä läksivät uusille jouluille Yrjö perheineen Savolaiseen, Matti perheineen Velloseen ja Tuomas perheineen Peräkylään. Kaikki alkoivat jo tehdä lähtöä puolelta päivältä, ja päivällisen perästä oltiin valmiit matkaan. Isäntä antoi tuomislasin jokaiselle parikunnalle: miehille oikeaa ja naisille punaista viinaa. Emäntä laittoi puolestaan tuomisiksi rukiisen ja ohraisen leivän, puolenkymmentä oikeaa piirakasta, rasiallisen voita ja lammasjalan.

Isäntää oli myös kutsuttu perheineen Holttolaan, mutta hän lupasi vasta kirkolta sinne mennä loppiaisena.

Loppiaisen aattona pestiin tuvan pöydät, penkit ja rahit sekä lämmitettiin sauna. Heiniä haettiin kotiin juhlan varaksi, halot kannettiin tupaan, osa pantiin huohulaan kuivamaan ja osa jätettiin pankon alle. Päreitä laitettiin kuivamaan sekä uuniin että hölkkiin. Kuivat päreet pidettiin päreorsilla ja puolikuivat uunilla.

Saunan jälkeen tuotiin jouluoljet tupaan, hajoitettiin ympäri lattiaa, syötiin illallinen ja käytiin makaamaan.

Kun aamutoimitukset oli tehty, lähdettiin Niemelästä kahdella hevosella kirkolle, lautamies äitinsä ja vaimonsa kanssa sekä ukko-Lauri vaimonsa ja Mari-ämmän keralla. Nuoret jäivät kotiin.

Kirkossa paloivat kynttilät alttarilla, saarnastuolilla ja lukkarin lehterillä. Väkeä oli kirkko täynnä, enemmiten vanhuksia, lapsia ja niitä jotka eivät vanhana eivätkä uutena joulunakaan olleet päässeet kirkkoon.

Kirkosta päästyä koki jokainen niin pian kuin mahdollista valjastaa hevoset ja ajaa kotiin. Lautamies seuralaisineen meni Holttolaan, vaan toiset Niemeläiset ajoivat kotiinsa. Jäälle päästyä ajoivat nuoret ja vähämieliset vanhemmatkin miehet kilpaa niin hurjasti, että muutamain reet vierivät yhteen ja kaatuivat kumoon sellaisella vauhdilla, että reessä olijat mennä hoilahtivat jäälle. Maltillisemmat hevoset heti pysähtyivät, vaan houkimmat juoksivat jäärantaan, jossa toiset kirkkomiehet ottivat ne kiinni ja pidättivät siksi, kunnes omistajat tulivat niitä noutamaan.

Kotiin päästyään kertoivat kirkkomiehet kuulumisensa. Siinä kyseltiin ja virkeltiin ketä sukulaisia ja tuttavia oli ollut kirkossa ja mitä virsiä veisattiin, kuka pappi oli saarnaamassa ja kuka alttarilla. Naiset jakelivat tuomisiaan toisilleen ja virkkoivat, keneltä olivat minkin piirakan tahi leipäpalan saaneet. Niitä sitten maisteltiin ja kiiteltiin.

Iltapuolella kokoontui useampia naapurin miehiä Niemelään. Nuoret kertoivat kilpa-ajosta ja kokivat tehdä selkoa, kenen hevonen oli kerkein ravaamaan ja kenen vikkelin nelistämään. Huutsen Antin sanottiin olleen ensimmäisenä jäärannassa ja hän oli ylpeästi huutanut:

— Meitä on kaksi varmaa, minä ja meidän harmaa, tarkoittaen sillä harmaata hevostaan.

Ukkomiehet taasen muistelivat jouluilmoja kokien niiden johdosta tehdä selkoa tulevan kesän ilmoista.

Vähitellen alkoi kokoontua vieraan kylän poikia Niemelään. Illan suussa kävivät nuoret leikkimään kivenpeittoa. Nuoriso istausi perä- ja uunin rinnan penkeille. Lippolan Juhana haki kiven ja kätki sen kouraansa niin, ettei kukaan sitä nähnyt. Sitten hän kävi koko rivin päästä päähän, oli kätkevinään kiven jokaisen syliin ja sanoi jokaiselle erikseen:

— Peitä kivi, peitä hyvästi.

Kun Juhana oli saanut kiven peittäneeksi, hän käski ensin reunimmaisen pojan arvata kenellä kivi oli. Se kun ei sattunut arvaamaan, niin sai seuraava tyttö arvata, aina vuoronsa perään kukin. Joka arvasi, kenellä kivi oli, hän sai käydä kiven peittäjäksi. Leikkiä pitkitettiin niin kauan kuin halutti.

Leikin loputtua pyysivät pojat lupaa saada viedä tyttöjä leikkiin.
Ämmät kyllä antoivat siihen luvan, mutta Mauno-setä sanoi:

— Kas tänä iltana eivät saa meidän tytöt eikä pojat mennä vieraisiin tupiin leikkimään. Jos toiset tytöt ja pojat tahtovat meidän nuorten kanssa leikitellä, niin tulkoot meidän tupaan. Kestäähän meidänkin tuvan lattia keikkua.

— Suur kiitosta hyvä Mauno-setä luvastasi! Jos vain totta puhut, niin mielellämme me tulemme tänne, vastasivat pojat.

— Oikein totta se on. Menkää vain kotiinne illalliselle ja tulkaa sitten tänne jälleen. Lippolan Juhana, joka on talon sukulainen, saa syödä täällä illallisen ja sitten jäädä meille yöksi, virkkoi Mauno-setä. Ja niin tapahtuikin. Mari-ämmä ja Helka-ämmä menivät naapuritaloon yöksi ja ukko-Lauri kävi omaan sänkyynsä makaamaan. Mauno-setä laittoi tarpeellisen määrän kynttilöitä palamaan, katseli vähän aikaa nuorten leikkiä ja meni sitten kammariin makaamaan.

Kun leikkinuoriso oli ringissä, niin tulla tupsahtivat Miettilän pojat kolmella hevosella Niemelään joululeikkiin. He tanssivat ensimmäisen rinkitanssin päällysvaatteissa ja sitten vasta ringin loputtua heittivät turkkinsa. Kun poikia oli näin muodoin karttunut liian paljon ja tyttöjä oli vähän, niin haettiin Tinnon tytöt lisäksi leikkiin. Näin paljoa leikkirahvasta ei ollut moneen aikaan ollut koolla kuin nyt. Kun oli yhtä ja toista ensin leikitty, käytiin sitten nauriisille.

Nuoriso kävi istumaan lattialle piiriin, tyttö pojan ja poika tytön viereen. Tolja otti korennon käteensä, käveli piirin ympäri, koputteli korentoa lattiaan ja lauloi:

Teen, teen aitaa: rautaisilla aidaksilla, vaskisilla vitsaksilla, teräksisill seipäillä: ettei varas pääse.

Ympäri käytyänsä hän pysähtyi, käänsi korennon vaakasuoraan, nosti sen vyötäistensä kohdalle ja sanoi:

— Noin korkeaksi varkaan veräjä; joko se piisaa?

— Ei vielä piisaa, vastasi Tinnon Martti.

Tolja nosti yhä korkeammalle korentoansa väliin kysyen.

— Jokos piisaa?

— Jo piisaa, vastasi Martti viimein.

Sitten Tolja sanoi:

Tähän minä panen kultaisen kurikan, vaskisen vasaran, hopeaisen nuijan ja rukiisen leivän.

Jos joku tulee varastamaan, niin ne putoavat muksahtavat päähän, jotta varas kuolee siihen patuiseen paikkaan.

Sitten tuotiin taikinapytty tuvan lattialle ja Tinnon nuorikko kävi emännäksi tuvan penkille makaamaan. Tolja tuli varkaaksi ja pari poikaa koiraksi naurismaata vartioimaan.

Varas tulla hiipi koirien haukkuessa emännän luo, nykäisi häntä ja sanoi:

— Emäntä, emäntä, pääsi palaa, taikinasi happanee.

Emäntä kavahti istualleen, alkoi sammuttaa päätään ja kysyi varkaalta:

— Mitäs läksit?

— Meiltä hävisi valkea karitsa ja minä läksin sitä etsimään, eikös emäntä ole sattunut sitä näillä mailla näkemään? virkkoi varas.

— Tuolla se näkyi murkinan aikana kävelleen meidän naurismaan aidan vieressä. Mutta muista: naurista älä suinkaan varasta. Siihen on pantu portin päälle

Kultainen kurikka, vaskinen vasara, hopeainen nuija ja rukiinen leipä,

ne kun pudota puksahtavat päällesi, niin paikalla kuolet kurnahdat; ei siinä auta mikään, sanoi emäntä ja meni taikinaansa hämmentämään.

Varas lähti kävelemään naurismaan ympäri, vaan koirat häyheltivät eivätkä tahtoneet laskea häntä kulkemaan. Nyt oli varas ottavinaan taskustaan päistäriä ja heittävinään niitä koirain silmille sanoen:

Sulje hiisi haukun suuta, lempo koiran leukaluuta, laita sulku suun etehen, haitta hammasten välihin, ettei ennen ääntä päästä, miehen mentyä sivuitse.

Samassa koirat vaikenivat ja kävivät makaamaan. Nyt varas otti yhden nauriista ja kuljetti sen perämaan penkille. Vähän ajan perästä tuli emäntä katselemaan naurismaata ja sanoi:

Täss on käynyt kämppäkäsi, varas vaaninut saloa, ottanut omin lupinsa, nakertanut naurihini, kyllä minä keinon keksin: panen aidan uudestaan.

Sitten pani emäntä uudestaan aidan samalla tavalla kuin ensi kerrallakin. Varas taasen tuli niin kuin ennenkin, ja vei nyt kaksi naurista (pojan ja tytön) kerrallaan. Näin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes naurismaalta nauriit katoamistaan katosivat, jonka jälkeen leikki lopetettiin.

Vähän aikaa tanssittua sanoi Tolja:

— Nyt käydään hyttysille.

Pojat ja tytöt kävivät rinnakkain seisomaan rinkiin. Tinnon nuorikko otti lapasensa käteensä, leksi (telkki) yhdellä jalallaan ympäri ringin ja lauloi:

Hyttyy kannan, hyttyy kannan, enkä virka kelle annan.

Sitten hän pudotti salaa lapasensa miehensä taakse. Toisen kerran leksittyään ringin ympäri ja päästyään miehensä kohdalle hän kavahti miehensä selkään. Nyt hänen miehensä kantoi hänet ympäri ringin samalle paikalle, josta he olivat lähteneetkin. Nuorikko kävi miehensä sijalle seisomaan ja mies läksi hyttyä kantamaan, jota hän teki samalla tavalla ja kavahti Mäkelän Vapulle selkään. Vappu taas kantoi Martin ringin ympäri omalle paikalleen ja kävi itse hytyn kantajaksi. Nuoremmille tytöille ja niille, joilla oli heikompi ruumis, eivät pojat käyneet kannettavaksi, vaan laskivat takaapäin kumpaisenkin kätensä tytön kaulaan ja niin menivät peräkkäin ympäri ringin, pojan kädet tytön kaulassa. Tytöt kavahtivat jokaikinen sen pojan kannettavaksi, jonka taakse olivat hytyn heittäneet. Kukaan ringissä olija ei saanut katsahtaa taakseen. Jos joku uskalsi sen tehdä, hän sai armotta jäädä ringistä pois. Ringissä olijat pojat lauloivat tavallisesti: "Minun kultani kaunis on" sekä myöskin:

Kuin mä laulan, niin mä laulan, laulan lystikseni,
minä otan sievän tytön omaksi kullakseni.

Minun kultain valkoinen, se on kuin maitosieni,
muuten hän on mukava, vaikk onpi vallan pieni.

Ei oo tytön pienuudesta, kun on muuten nöyrä,
rakkaus on rikkautta, vaikk ois kuinka köyhä.

Mitä onpi rikkaus rakkautta vastaan?
Maasta kulta kotoisin, vaan sydän taivahasta.

Älä kultain sitä sure, ettei aikoin tulla:
minulla on rikkautta, rakkautta sulla.

Sinussa mun sydämeni kiinni riippuu aina:
milloin saanen omanani rintaani sun painaa.

Elää sinun kanssasi ois mulla onni suuri:
rakkaus on lujempi kuin vankka linnan muuri.

Jos vain sinut omakseni saavuttaa mä voisin:
silloin minä maailmassa onnellisin oisin.

Kun mä katson silmihisi, joista lempi loistaa,
silloin voin mä mielestäni surut, huolet poistaa.

Elä kultain ilolla ja kulje kunnialla:
kunniaton neito on kuin halmehessa halla.

Elä siinä uskossa, jott mä en sua heitä:
jos en satu kuolemaan ja multa mua peitä.

En voi sua mielestäni koskaan unehuttaa,
enkä tätä ajatusta voi mä koskaan muuttaa.

Kun hyttysillä oloa oltiin kyllin leikitty niin käytiin myllysille. Keskelle lattiaa nostettiin pitkä pöytärahi, jonka alle pantiin pata. Tolja kävi vatsalleen rahille ja otti käteensä palikan, jota hän pyöritti ympäri pataa sikäli kun mylläri käski. Se oli myllyn jauhamista. Pari poikaa kävi seisomaan vastakkain pitäen korentoa olallaan. Joka tahtoi jauhattaa, hän nousi korennolle kaksin haaroin istumaan ja piti lujasti käsillään korennosta kiinni. Nyt kysyi Tinnon Martti, joka oli myllärinä, korennolla olijalta, montako säkkiä hän tahtoi jauhattaa. Kuinka monta säkkiä toinen sanoi jauhattavansa, niin monta kertaa mylläri löi jauhattajaa tyynyllä kintuille, niin että tämä heilahti korennon ympäri pää alaspäin. Kun se oli tehty, mylläri käski myllyn jauhamaan. Ani harvat voivat pysyä pystyssä, kun tyynyllä kintuille lyötiin, vaikka kokivatkin pitää lujasti kiinni sekä käsillään että reisillään. Muutamat putosivat tykkönään korennolta alas. Olivatpa muutamat tytötkin niin rohkeat, että uskalsivat nousta korennolle jauhattamaan. Näin pitkitettiin leikkiä niin kauan kuin jauhattajia riitti. Kun ei enää kukaan tahtonut jauhattaa, lopetettiin se leikki. Raikas nauru seurasi joka kerta, kun joku korennolta hoilahti alas päin tahi tykkönään putosi lattialle.

— Nyt saatte vähän aikaa tanssia, sitten aletaan uudet leikit, sanoi Tolja ja meni Tinnon Martin kanssa ulos tuvasta tupaseen, jossa turkki käännettiin nurin ja käärittiin vyöllä Toljan ympärille. Tolja pisti oikean kätensä turkin hihaan ja otti käteensä härkkimen, jonka ylä- ja alapuolelle oli sidottu pari päretikkua. Toinen hiha käärittiin kiinni. Nyt oli kurki valmis, ja hihaan pistetty käsi toimitti kurjen kaulan virkaa. Härkin oli nokka ja päreet suu. Päreitä hän joko aukaisi erilleen toisistaan tahi sulki yhteen niin kuin lintu nokkaansa. Tällaisena tuli kurki tupaan ja Martti, joka aukaisi tuvan oven sanoi leikkinuorisolle:

— Älkää pelästykö: nyt tulee kurki tattarihalmeeseen. Kaikki kahahtivat katsomaan kurkea, joka ojenteli pitkää kaulaansa ja availi nokkaansa tahtoen nyt yhtä, nyt toista nokata. Väki pakeni sikäli kuin kurki kulki. Tytöt ja nuoremmat pojat nousivat penkeille seisomaan ja rääkyivät peloissaan. Pojat koettivat ajaa kurkea pois halmeesta, mutta kurki vain torjui vastaan ja tavoitti nokallaan poikia. Kun oli aikansa näin temmelletty, ajettiin vihdoin miesvoimalla kurki ulos, ja niin oli se leikki lopussa.

— Nyt käykööt tytöt peräpenkille ja pojat pöydänpään penkille istumaan ja sitten käydään nimikkoisille, sanoi Tolja käskevästi. — Nimikkoisilla oloa sanotaan paikoin haalisilla oloksi.

Sanottu ja tehty. Tytöt istausivat peräpenkille ja pojat pöydänpään penkille. Sitten tuli Tolja poikien luo, katsoi tyttöihin ja kuiskasi Tinnon Martille korvaan:

— Sinun nimikkosi on oma nuorikkosi. Ja niin hän virkkoi hiljaa jokaiselle kuka tyttö kunkin pojan nimikko oli.

Sitten Tolja meni tyttöjen luo ja sanoi:

— Nyt armaat neitoseni saatte kunnian käydä poikia kumartamassa;
Tinnon nuorikko alkakoon.

Nuorikko meni poikien luo, katsoi miestään vähän viekkaanlaisesti silmiin ja kysäisi:

— Sano hyvä Marttiseni, oletko sinä minun nimikkoni?

— Kunhan kumarrat, niin sittehän sen näet, vastasi Martti nauraen.

Nuorikko kumarsi miestään ja tämä kumarsi vastaan. Nuorikko meni paikalleen ja sitten tuli seuraava tyttö kumartamaan. Hän kumarsi, mutta ei osannutkaan omaa nimikkoansa. Hänelle polkaistiin jalalla ja taputettiin käsillä. Hän meni nolona pois. Niin käytiin järjestyksessä kumartamassa. Ken yhtyi nimikkoansa kumartamaan, sille nimikkonsa kumarsi vastaan, ken kumarsi toisen nimikkoa, sille tämä koputti jalkaansa tahi läppäsi käsiänsä. Kun koko rivi oli ensi kerran käynyt järjestyksessä kumartamassa, niin toisella kerralla kävivät ainoastaan ne, jotka eivät ensi kerralla onnistuneet. Jos ei silloinkaan vielä onnistuttu, niin käytiin kolmannen ja neljännen kerran tahi niin usein, että viimein yhdytettiin oma nimikko.

Kun tytöt jokainen olivat löytäneet omat nimikkonsa, niin virkettiin tytöille nimikot ja pojat kävivät tyttöjä kumartamassa samalla tavalla. Leikin kuluessa laulettiin:

Tuo on mun kultani, tuo valkotukka, tuon posket hohtaa kuin mesimarjan kukka. Ei ole maailmassa suloisempaa mulla, kuin oman kultani ääni on kuulla jne.

Kun tämä leikki oli loppunut, tanssittiin vähän aikaa vastakkaistanssia ja viimein tehtiin lähtörinki.

Tolja alkoi kävellä tuvan lattialla ja kutsui luokseen Tinnon nuorikon, joka kutsui miehensä, tämä taas kutsui Niemelän Kaisan. Kaisa kutsui Lippolan Juhanan jne., poika tytön ja tyttö pojan. Sillä tavoin tuli koko nuoriso piiriin. Toljan määräyksestä kävivät ensiksi piirin sisään nuorikko ja Kaisa. Piirissä kuljettiin verkalleen eteenpäin ja laulettiin:

Etsi omas nyt tästä joukosta, etsi omas nyt tästä ringistä; etsi nyt sinun hyväis ja hyväis.

Nuorikko otti miehensä ja Kaisa otti Lippolan Juhanan piirin sisään, jossa he tekivät laulun mukaan:

Hyvää iltaa nyt sinun linnulles, hyvää iltaa nyt sinun kullalles, hyvää iltaa nyt sinun hyväis ja hyväis.

Anna kättä nyt sinun linnulles, tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa, seiso, seiso nyt sinun lintus kanssa, polvin maahan nyt sinun lintus kanssa, liken, liken nyt sinun lintujais, kädet kaulaan nyt sinun lintus kanssa, likistä nyt sinun lintujas, suuta suikkaa nyt sinun linnulles, nouse ylös nyt sinun lintus kanssa, tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa,

ero ota nyt sinun linnultas, ero ota nyt sinun kullaltas, ero ota nyt sinun hyväis ja hyväis.

Viimeistä säettä laulaessa antoivat parit kättä jäähyväisiksi, ja nuorikko sekä Kaisa läksivät piirin sisältä. Martti ja Juhana, jotka jäivät piirin sisään, ottivat itselleen uudet parin puoliskot ja tekivät laulun mukaan samat temput kun ensi kerrallakin. Sitten erosivat he taas vuorostaan ja jäljelle jääneet ottivat taas uudet. Näin pitkitettiin leikkiä kukonlauluun asti. Tällä leikillä lopetettiin koko joulut sekä pienet pyhät.

— Nyt ei muuta kuin jokainen kotiin, riihikot päälle ja sitten riihtä tappamaan, sanoi Tolja.

Kaikki leikissä olijat pukivat päällysvaatteet yllensä ja läksivät kotiinsa, kukin sen kanssa kuin oli tullutkin.

Kun vieraat olivat talosta lähtenet Antti sanoi:

— Tuokaas tytöt ruokaa; haukataan tässä vähän ennen maatapanoa. Minun suoliani nälkä kurnii ja nälkäistä ei nukuta. Sitten saamme maata pökötellä päivään asti. Ei meillä ole vielä riihen puimista täksi aamuksi varustettu.

Tytöt tekivät käskyn mukaan ja sitten haukattiin halulla, sekä oman talon nuoriso kuin myöskin Lippolan Juhana, joka oli jäänyt taloon Mauno-sedän pyynnöstä.

Seuraavana päivänä, Hiiva-Nuutina, kävivät ukkomiehet naapureista "hiivoja kolistelemassa". Sitten vasta lekkerein pohjat lerottiin ja puolikoita pyllisteltiin, tasailtiin viimeiset jouluviinat ja laskettiin hiivaiset oluet. Lapset ja nuorukaiset näyttivät olevan pahoillaan, kun joulut loppuivat. Miehet puhelivat viimeisiä viinoja ryyppiessään rahtiin lähdöstään, kotitöistään jne. Naiset taasen juttelivat käsitöistään ja karjastaan. Nuorukaisilla oli paljon puhumista joululeikeistä, kuka tyttö kenenkin pojan kanssa oli tanssinut ym.

Iltapuolella korjattiin joulu-ukko pöydänpään nurkasta, karistettiin keot laesta ja vietiin navettaan karjanalaisiksi. Illan suussa tulivat sekä uusijouluvieraat kuin myöskin muut kylässä olijat kotiinsa. Kun lapset virkkoivat isäntäväelle Niemelässä olleen joululeikit loppiaisiltana sanoi vanha emäntä:

— Kun on kissat poissa, niin on hiiret valloillaan.

Illalliseksi syötiin aattolohkon tähde ja kylvettiin sauna. Näin lopetettiin sekä vanhat joulut että pienet pyhät. Täten päättyi joulunvietto.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva