Laurin joulu-unelma - Aapo Pärnänen

Joulutarinoita, joulusatuja ja joulurunoja vanhoista joululehdistä, kuten Joululyhde, Sirkan Joulu ja Lasten Tähti. Myös joulunovelleja ja yksi jouluinen pienoisromaanikin.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 155
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Laurin joulu-unelma - Aapo Pärnänen

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Laurin joulu-unelma - Aapo Pärnänen vuonna1902

Pikku Lauri oli ollut ensi kertaa jouluna kirkossa. Voi kuinka hauskaa siellä oli juhlapukuisen kansan keskellä vieressä oman isän ja äidin! Lukemattomat joulukynttilät loivat kirkasta valoaan yli korkeakattoisen temppelin, ja kruunut kimaltelivat kirkkaina niiden loisteessa. Kaikki ihastutti Lauria niin, että hän mielellään olisi taputtanut pieniä kätösiään, elleivät kaikki ihmiset olisi näyttäneet niin vakavilta. Äiti kehotti kuuntelemaan papin kaunista puhetta Jesuslapsesta, joka syntyi kunnian kuninkaaksi Betlehemin seimessä. Mutta vielä juhlallisempaa oli Laurin mielestä urkujen soitto ja seurakunnan täysiääninen veisuu, jota hän lapsenäänellään koetti hiljaa säestää.

Kaikkea tätä muisteli Lauri kotimatkalla istuessaan kirkkoreessä lämpimien peitteiden sisällä. Ruuna ravasi vikkelästi isän ohjatessa, ja sen vaskiset tiu'ut helisivät iloisesti talvisessa aamuilmassa. Hauskempaa vielä oli katsella metsän puita lumisine oksineen. Ja ne näyttivät liikkuvan taapäin taajoissa riveissä hyvällä vauhdilla. Sepä merkillistä! Mihinkä kiiruhtivat ne? Menevätkö ne jouluvieraiksi pikku serkkujen tai vanhojen tätien ja kummien luo toiseen metsään? Niin ajatteli ensin pikku Lauri. Mutta sitten hän tuli muistaneeksi, ettei puilla ole serkkuja ja vanhoja tätejä. Kummeja ei heillä liene lainkaan, koska ei pappi käy yhtäkään puun tainta kastamassa samalla tavalla kuin pientä siskoa edellisenä kesänä. Taivaan pilvet ne puun taimen kastavat ja Jumalan hyvät enkelit niistä pitävät huolta. Sitten johtui Laurin mieleen, että puut ovatkin matkalla kirkkoon. Niin, kirkkoon ne kiiruhtavat, mietti Lauri. Ja hän oli mielessään oikein iloinen tästä havainnosta, ikäänkuin olisi saanut selville suuren ja ihmeellisen salaisuuden. Ja varmuuden vuoksi päätti hän kysäistä asiaa äidiltäkin.

"Menevätkö puut kirkkoon, äiti?" kysyi Lauri ihastuneena.

Äiti oli äänettömänä miettinyt papin joulusaarnaa. Hän ajatteli sitä äitiä, joka lähes pari tuhatta vuotta sitten tuuditteli helmassaan Jumalan lasta, jota Betlehemin paimenet iloiten tervehtivät odotettuna rakkauden ja rauhan ruhtinaana ja maailman Vapahtajana. Kuinka hellästi eikö Maria hoitanut ja vaalinut Herran lasta kaiken puutteen ja köyhyyden keskellä! Kuinka haluisasti hän kasvatti häntä jalona taimena Herran tarhassa! Minulla on pieniä poikia ja tyttäriä, — ajatteli äiti — joitten pitäisi kasvaa sen suuren ja täydellisen esikuvan mukaan, minkä Jeesuslapsi on meille jättänyt. Kuinka neuvoisin, ohjaisin ja johdattaisin heitä sille tielle, joka johtaa elämään, onneen ja rakkauteen?

Mutta Lauri, odotellen vastausta, keskeytti uudelleen äidin mietteet.

"Näkeekö äiti, että puut menevät kirkkoon? Mahtuvatko ne kaikki meidän kirkkoon, vai menevätkö ne muuannekin?" kyseli hän.

"Ei äitisi sitä tiedä, poikaseni, eikä ole nähnyt, mutta sen äitisi tietää, että metsän puutkin pitävät omalla tavallaan jumalanpalvelusta siinä suuressa ja ihanassa temppelissä, jonka Jumalan kädet ovat perustaneet. Kun sinä tulet suureksi, niin opit sen vielä näkemään ja ymmärtämään", vastasi äiti.

"Jos puut menisivät kirkkoon", tuumasi isä, "niin mitä luulisit niiden siellä tekevän?"

"Ehkä ne saarnaisivat ja veisaisivat sekä katselisivat kauniita kynttiläkruunuja", lisäsi siihen äiti ja kääri lujemmin vaatteita poikasensa ympärille.

"Näetkö vieläkin puitten kirkkoon marssivan?" kysyi äiti, peittäessään
Laurin pään ja kasvot.

"Kyllä minä näen ne", sopersi Lauri. "Minä näen ne ja kirkon myös?"

Ja Lauri näki ne todellakin. Sillä viattoman lapsen silmät näkevät aina sen mikä on ihanaa ja hyvää. Heidän enkelinsä avaavat heidän sielunsa eteen kauniin maailman sekä päivällä että yöllä, jos he tahtovat pysyä kuuliaisina ja hyvinä lapsina. Hyvä enkeli kosketti Lauria vain yhteen silmäluomeen, ja katso, silloin avautui hänen eteensä hauska näkö. Hän seisoi pienellä kummulla vanhan kunnianarvoisen kirkon vieressä. Aamutuuli henkäili raikkaasti hänen ympärillään ja hiljalleen humisivat vanhain puitten latvat kirkkomäellä. Kaunis aamurusko heijasti monivärisenä metsän huurteisesta rinnasta ja nietoksien lukemattomista lumikiteistä, kointähden lempeänä tuikkaessa taivaan sinikorkeudesta. Ja ihastunut Lauri huomasi, kuinka koko luonto sai mielen ja kielen, kuiskaten joka taholla: "nyt on ihana joulu!" Mutta eniten kasvoi metsän riemastus ja humina. Lumiset puut heiluivat ja huojuivat humisten ja laulaen niin ihanasti, ettei Lauri ennen koskaan ollut sellaista kuullut. Vihdoin huomasi hän koko metsän äkkiä saavan kesäisen vihreytensä. Tuomet ja pihlajat kukkivat, ja paksun hangen alta kohosi esille vihreä nurmikko monine kukkasineen, jotka kaikki näyttivät laulavan samaa ylistysvirttä. Laurin mielestä olisi pitänyt olla ankara ja luminen talvi, koska juuri vietettiin joulujuhlaa, mutta kaikki tuntui niin lämpöiseltä ja kesäiseltä. Eikä ollut aivan kesäkään, sillä talven lumet kimaltelivat moniväristen kukkien keskellä, vaikka ne eivät enää niihin kylmyyttä ja hallaa huokuneet. Oli kuin talvi ja kesä olisivat sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi,. sopusointuiseksi ihanuudeksi häiritsemättä toinen toistaan.

Mutta yht'äkkiä aukenivat kaikki vanhan kirkon raskaat ovet, ja sieltä sisältä välkähti niinkuin kynttilöiden kirkas loimo. Suuri liike syntyi silloin metsässä ja entistä kaikuvammin soi luomakunnan laulu. Vanhat kuuset ja koivut, jotka monen monta vuotta olivat vainajien hautakummuilla vartijoina seisoneet, ne ensin kulkivat kirkon ovelle. Ja katso, kirkon katto kohosi korkeammalle ja korkeammalle, ja isommaksi avartui oviaukko, niin että puuvanhukset pääsivät sisälle. Niiden jälestä tuli toisia ja yhä toisia suuria sekä pieniä puita juhlallisessa marssissa. Lauri näki lopulta koko suuren metsän joka taholta lähenevän samaa päämäärää. Sepä oli ihmeellistä! Lauri pujahti puiden lomitse kirkon nurkkaan. Kirkko oli jo täynnä, mutta mitä enemmän sinne oli uusia tulijoita, sitä laajemmalle levisivät seinät ja sitä kauemmaksi tähtitarhoja kohden avartui kaareva katto. Ja kynttiläkruunut suurenivat suurenemistaan, niin että lopulta näyttivät mahdottoman isoilta jättiläisiltä, jotka pitivät käsissään tuhansia tulisoihtuja. Lopulta nämäkin himmenivät yli taivaan leviäväksi valousvaksi, jonka lävitse tuikkivat taivaan tähdet. Ja kun Lauri ennätti katsoa ympärilleen, näki hän kirkon seinien yhä pakenevan ja häipyvän näkymättömiin kaukaisen näköpiirin taa. Laurin sydäntä ahdisti, sillä hän näki olevansa suuressa valoisassa metsässä. Pelästyneenä yritti hän huutaakin, mutta lähellä olevat pienet vesat katsoivat ystävällisesti häneen. Kukkaset nyökyttivät päätään ja hyvänhajuinen tuomikin, jonka oksat olivat täynnä kukkia, hymyili hänelle ystävällisesti ja sanoi: "Älä pelkää, lapsukainen! Ei kukaan tee sinulle pahaa, sillä nyt on joulu, ja me kaikki olemme suuressa ja pyhässä Jumalan temppelissä." — "Niin, nyt on joulu", sanoi katajapehkokin ja ravisti iloisena teräväneulaisia oksiaan. "Nyt on joulu, nyt on joulu!" kaikui joka oksalta. Ja metsän mahtava kuoro lauloi silloin joululaulua: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto!"

Lauri oli sanomattomasti ihastunut, sillä ei koskaan ollut hän nähnyt tai kuullut mitään niin juhlallista ja kaunista. "Nyt on joulu, nyt on joulu!" huudahti hänkin ja löi riemuissaan käsiään yhteen. "Niin, nyt on joulu!" vastasi hänelle silloin tuttu äidin ääni. "Nousehan nyt syömään lämmintä joulupuuroa pitkän kirkkomatkan perästä."

"Minäpä olen ollut suuressa kirkossa, jossa kaikki puut soittivat ja lauloivat", sanoi Lauri.

"Niin, poikaseni, jospa kerran ymmärtäisitkin luomakunnan suurta jumalanpalvelusta", vastasi siihen äiti.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva