Joulu Syrjälässä - Ilo Vaara, 1910

Joulutarinoita, joulusatuja ja joulurunoja vanhoista joululehdistä, kuten Joululyhde, Sirkan Joulu ja Lasten Tähti. Myös joulunovelleja ja yksi jouluinen pienoisromaanikin.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 160
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Joulu Syrjälässä - Ilo Vaara, 1910

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Joulu Syrjälässä - Ilo Vaara, 1910

Kaukana sinisalolla, etähällä erämaassa, mistä kontio kutoisin, suden pentuset peräisin, tölli seisoa töllötti, pirtti pieni piilotteli. Syrjälä nimenä sillä, "Aatun mökki" mainehena. Siinä Aatami asuvi kanssa kasvavan perehen, toverina vaimo valpas, pikku pallerot ilona…

Kesä kukkiva katosi, maahan lenti keltalehti, tuisku tukkesi kujaset, kinosteli karjan raitit… Pyhä saapuvi salolle, syntyjuhla Syrjälähän, sekös kiirettä keräsi, puuhan tuotti pikkusille. Päivä alkoi jo aleta, hämärä jo häiritellä, suuret touhut taukoavat, pikkupuuhat vain jälellä.

Kirves Aatulla kädessä, joulupuita pilkkoavi; siinä pikkuset pinolta, sylen täyden sieppoavat, sitten tuiskuna tupahan, puhurina pirttisehen. Siellä syytävät sylyksen alle kiukahan kamaran, jotta permanto parahti, laudan liitos liikahteli.

Äiti pannua pesevi kattiloita kirkastavi: "So, so", sormella varotti, "pukki pelkoa pitävi, jos on veljet vallattomat taikka suulahat sisaret. Menkääpä mäelle tästä joulukuusen katsontahan, hakuhun havun halutun".

Silloin pikkuset pihalle, kasvavaiset kartanolle; pienet reutoiksen rekehen, suuret aisoihin asettui. Mielin kiitävät mäelle, kuusikkohon kiirehtivät; sieltä näppäävät närehen, joulutunnuksi tupahan. Kohta kuuluvat kujalla, tanhualla touhuavat, saattelevat saalihinsa lieden lämpimän lähelle. Kuusi kuurasta sulavi, huurtehesta hälvenevi, Aatu jalkahan asetti, keskelle tutun tupasen pirtin pienen permannolle. Lapset piirihin paneikse, siinä kuusen kunniaksi, keijuisina karkeloivat. Kävyt kuusessa koruina, kylmän helmet kynttilöinä, joulutuntu on tuvassa, pyhänpito pirttisessä.

Kuka ulkona kolisi, kynnyksellä kompasteli, tarttui taidotta ripahan? Pienet piirinsä pysähti, äidin taakse turvautuivat, silmät siirtyivät ovehen aavistellen, arkaellen.

Pukki työnnäikse tupahan tuohikonttinsa keralla; siitä lahjoja lateli, kelle lakin, kelle liinan, kelle kintahat koreat, kelle sukat sorjavarret, sitten pirtistä pakeni tanhualle tähtiyöhön.

Siitäkös mikä meteli, riemu suuri riehahtihe! Kilvan kiittivät emoa, kättelivät kaitsijaansa. "Mutta missä on isämme?" marjahuulet huutelevat. Äiti pilkisti pihalle; "Taisi tallihin Pokulle: viedä viljat syötäväksi, mutta tuossa jo tulevi!"

Isän tultua tupahan lapset leikkiä pitävät, mieli reipas rinnan täytti, sulotuntehet sydämen; puna poskilla rusotti, silmät säihki tähtösinä, kätöstä käsi hyväili, jalka polki permantoa. Isä kasvoilla kajastus sisimmästä sielustansa mielin katsovi kisoa, hymyellen hyppelöä… Äiti ääressä patasen, jossa puuronen porisi, hilskettä pikku pulujen, kisaa lapsikultiensa kaunokatsein seuroavi hymy hertas huulillansa — kyynel silmähän kihahti. Mitä miettivi emonen, aattelevi armas äiti? — — Tätä tuumivi emonen äiti armas aattelevi;

"Tokko puhtaana puluni, kullan murut kirkkahana sydämensä säilyttävät mailla maailman pahoilla, teillä tuntemattomilla; vieläkö ilo viaton, lapsiajan riemu runsas heillä silloinkin hupina, laulu yhtä laadullisna!"

Kuva

Pienet viimein jo väsyvät, pikku ressut raukenevat, pöytä katsehet keräsi, puurokuppi puolellensa. Aatu raamatun avasi, siitä pienille pakisi Betlehemin pilttisestä, Luojan lapsesta hyvästä, pienten yli-ystävästä, joka ihmisten iloksi syntyi, seimessä lepäsi, heille taivahan takasi, Isän armon ansioitti… Sitten virren veisasivat… Ääni hertasna helisi, joulurauha rinnan täytti, pyhä puhtaus sydämen.

Äiti syömähän sijotti, pikku ressut puuroansa, siinäkös kävi kalina, herkin heiluivat lusikat punahuulien hyväksi, vahingoksi valkopuuron…

Siunattua syötyänsä pienet pankolle pakovat, siellä hetkinen hälyä — sekin vihdoin vaikenevi.

Tonttu hiipivä tupahan,
Uni-Jukka uunin päälle,
lapset uuvutti unehen,
satumaille saattaeli…

Päre sammui pihdissänsä
pirtti tummaksi pimeni,
hiillos hetken tuikahteli
seki höydyksi hupeni…

Kuuhut kaartansa kuleksi hopeoiden harjanteita, tähdet tietänsä valaisi, revontulet riemahteli; sunnuntai oli salolla, syntyjuhla Syrjälässä!
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva