Jouluaatto metsässä - Anni Swan, 1901

Joulutarinoita, joulusatuja ja joulurunoja vanhoista joululehdistä, kuten Joululyhde, Sirkan Joulu ja Lasten Tähti. Myös joulunovelleja ja yksi jouluinen pienoisromaanikin.
Avatar
Riihitonttu
Viestit: 155
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 3:11 am
Viesti:

Jouluaatto metsässä - Anni Swan, 1901

Viesti Kirjoittaja Riihitonttu »

Jouluaatto metsässä - Anni Swan, 1901

Oli jouluaattopäivä. Lunta tulla tuprutti sakeasti, kulkuset kilisivät lystisti kujilla ja tiellä. Tauno istui ikkunan ääressä posket käsien nojassa ja katsoi ulos. "Ohhoh, nyt on kello vasta kaksi. Neljä pitkää tuntia vielä, kunnes joulukuusi sytytetään. Mitähän jos menisin vähän hiihtämään."

Tuumasta toimeen! Sukset jalkaan, ja pian oli Tauno hyvillä suksimailla metsän kupeella. Hän hiihti hiihtämistään eikä huomannutkaan, ennenkuin jo oli syvällä metsässä. Sielläkös oli hauska! Kuuset ja hongat törröttivät lumen peitossa ja valkoisina olivat korkeat kivetkin. Tauno viritti iloisen laulun ja hiihteli vieläkin syvemmälle. Sukset luistivat mainiosti kantojen ja kivien yli, mutta yht'äkkiä tuli seis.

"Mitäs nyt", arveli Tauno ja katseli taakseen.

Voi hirveätä! — Siellä seisoi suksilla ihan Taunon takana suuri pörhöinen karhu, oikea mesikämmen. Tauno peljästyi ensin pahanpäiväisesti, mutta sitten alkoi häntä harmittaa.

"Mitä siinä seisot suksillani? Katkaiset ne vielä. Mars matkaasi, mesikämmen!"

"Bum, bum", mörisi karhu, ja tämä on ihmisten kielellä sama kuin: "En minä niin vähällä lähde. Ensin syön sinut suuhuni ja sitten suksesi."

Taunon polvet alkoivat notkua.

"Elähän toki, mesikämmen. Sukseni voit saada, mutta päästä minut pois."

Mutta karhu maiskutteli suutaan ja tarttui suurella käpälällään Taunon niskaan. Silloin rupesi Tauno itkemään.

"Rakas mesikämmen, päästä minut! Mitä äiti sanoo, kun kuusi sytytetään, eikä minua olekkaan kotona. Entä kaikki kauniit joululahjat, mitkä joulupukki minulle on luvannut, kuka ne nyt saa?"

Karhu päästi äkkiä Taunon ja löi käpälällään otsaansa, jotta paukahti.

"Voi hyvä Tapio! Olenhan aivan unhottanut, että tänään on jouluaatto. Rakas poikani, suo anteeksi, mutta kiitä onneasi, että satuit juuri tänään tulemaan metsään, eilen olisin sinut armotta ahminut."

Tauno kiitti kohteliaasti ja kysyi karhulta uteliaana:

"Miksi et tänään minua syö?"

"Katso, tänään ovat kaikki eläimet ystäviä sekä keskenään että ihmisten kanssa. Me vietämme tänään joulua, mekin. Jos sinua haluttaa, voit tulla kanssani katsomaan joulu-iloamme. Alkaa jo hämärtää, arvaan että vähitellen kokoonnumme."

Tauno oli heti valmis. Karhu kyykisti selkänsä, ja Tauno istui siihen, otti sukset kainaloonsa ja tuossa tuokiossa oltiin syvällä, syvällä korvessa, minne vain metsämies joskus eksyy. Tultuaan lumikentälle, jota hongat ympäröivät, laski karhu ratsastajansa maahan ja sanoi:

"Kiipeä nyt tuohon suureen petäjään. Sieltä voit nähdä hyvin etkä häiritse ketään. Mutta joudu! Kuuletko melua? Se on jouluvieraista, jotka lähenevät."

Tauno totteli ja kiipesi hätäpikaa petäjän latvaan. Sieltä hän nyt kummia näki. Pitkänä jonona marssi ensin jänisten valkoinen parvi. Niiden etunenässä kulki lihava lumivalkoinen jänis, jonka pitkissä korvissa riippui kiiltäviä sudenkorentoja. Kaksi pikku pupua kantoi tulipunaista viittaa, joka sen hartioita peitti. Kaikkein ensimmäisenä astui neljä pulskaa pupua, jaloissa siniset töppöset; ne toitottivat kiiltäviin torviin ja asettuivat pienelle kummulle istumaan tassut ristissä. Kummun vieressä seisoi komea joulukuusi, jonka vertaista Tauno ei koskaan maailmassa ollut nähnyt. Se ylettyi miltei pilviin ja sen oksilla oli mitä kummallisimpia tavaroita. Siinä riippui suuria punaisia omenia, hohtavia kiiltomatoja, monenvärisiä simpsukoita, kimmeltäviä jääkynttilöitä ja korkeimmilla oksilla välkkyi keltaisenpunaisia virvatulia. Koko metsä loisti ja lumi kimalsi kuin tuhannen tuhatta hohtokiveä olisi sirotettu kinoksiin. Taunoa oikein häikäisi, silmät selällään hän tuijotti tätä ihmettä.

Kaikki jänikset istuivat nyt kuusen ympärillä, kuningatar keskellä, ja torventoitottajat puhalsivat iloisen tervehdyksen, sillä tuolla lähestyi oravien tuuheahäntäinen joukko. Kohteliaasti kumarsivat ne jäniksille, jotta hännät heiluivat niskan yli, ja istuivat sitten nekin kuusen ympärille. Sitten tulivat ketut. Ne olivat komeata väkeä. Jokainen kettu oli ripustanut kaulalleen kolminkertaiset helminauhat pihlajanmarjoista ja korvissa oli samallaiset korvarenkaat. Ne kumarsivat suipot kuononsa maahan.

"Hyvää päivää, serkkuseni."

"Hauskaa joulua, kummiseni."

"Mitä kuuluu, kälyseni?"

Ja sitten alkoi metsästä kuulua ryskettä ja suhinaa, tassutusta ja vikinää. Siellä tuli samettiturkkinen myyrä perheineen, teräväpiikkinen siili rouvineen ja lapsineen, joita oli kuusi, sekä kaikki heidän sukulaisensa. Harmaana laumana lähestyivät hiiret. Ne kulkivat rivissä, jokaisen hännän päässä oli tulipunainen rusetti. Niiden jälessä lensivät kaikki linnut. Siinä oli varista, oli harakkaa. Pyyt ja teiret pöyhistelivät höyheniään, ja metso astui komeana viidakosta. Pöllöt pysyivät hiukan loitompana valosta, mutta palokärjet ja haukat tuijottivat ystävällisesti kirkkaaseen joulukuuseen.

Äkkiä rupesivat kaikki eläimet vapisemaan, sillä nyt lähestyivät sudet ja karhut. Koko maa keikkui, kun he hiljaa ja juhlallisesti astuivat kuusen luo ja käsi sydämellään tervehtivät läsnäolijoita.

"Burr, rurr! Uhuu, hu, huu! Rauhallista ja iloista joulujuhlaa, toverit!"

"Hurrur, kruu, kruu, kvi, kvii, hauskaa joulua, tervetuloa seurahamme kumppanit."

Sudet ja karhut istuivat toisten piiriin, ja nyt alkoi lintujen sekakööri juhlallisen joululaulun, johon muutkin eläimet yhtyivät.

Virren jälkeen puristivat eläimet toistensa käpäliä, muristen, vinkuen, piipittäen, kaakottaen ja ulvoen: "Hauskaa ja rauhallista joulua, kumppanit."

Vanha kettumuori, jossa oli vähän tekopyhän vikaa, pyyhki silmiään ja huokasi: "En milloinkaan ole ihanampaa hetkeä elänyt."

Myyrätär ja siilirouva puhelivat lapsistaan, joilla oli ollut kova nuha ja yskä. Hiiret ja rotat neuvoivat toisilleen, missä olivat paraimmat ruoka-aitat ja päättivät ensi yönä lähteä yhteiselle retkelle jonnekin lihavaan paikkaan. Karhu istui käpälät vatsan päällä ja veti sieramiinsa ruuan hajua.

Tosiaankin, tuossa hiukan tuonnempana höyrysi suunnattoman suuri pata ja sen ääressä hääri — Tauno ei ollut uskoa silmiään — Mirri kissa arvokkaana, suuri kauha käpälissä. Eikös vaan tuo veitikka ollut sitonut kyökki-Kaisan leveätä esiliinaa vyölleen, valkoista myssyä korvilleen ja lasisilmiä nenälleen. Taunoa rupesi niin naurattamaan, että oli puusta pudota, ja vielä enemmän huvitti häntä nähdä Mustin isän vanhassa hännystakissa tarjoilevan pähkinöitä ja hunajaa jouluvieraille. Musti ja Mirri oli näet pantu kyökkimestareiksi, koska olivat tottuneet herrastapoihin. Nyt astui Mirri kauha kainalossa piirin keskelle, kumarsi kolmasti ja naukui: "Miu, miau", se merkitsee: "Ruoka on valmis, hyvä herrasväki."

Hei, mikä elämä siitä seurasi! Pata nostettiin tulelta korkealle kannolle, ja kaikki rupesivat siitä syömään suurilla puulusikoilla, vanhemmat tietysti ensin ja lapset sitten. Karhu rukka, joka aina on kovin ahnas, söi niin paljon hunajaa, että rupesi voimaan pahoin, ja täytyi sen saada kylmiä kääreitä vatsan ympärille. Oravat eivät syöneet muuta kuin jälkiruokaa, nimittäin pähkinöitä. Syötyään alkoivat kaikki tanssia joulukuusen ympärillä laulaen iloisia joululauluja kukin omalla äänellään, ja siitä syntyi sellainen kirkuna ja ulvonta, että Tauno peljäten korviensa särkyvän kiireimmän kautta hiipi hiljalleen puusta alas, tarttui suksiinsa ja livisti tiehensä. Oli jo pimeä, kun hän saapui kotia, siellä oli häntä kovin kaivattu, äiti melkein itki. Heti hänen tultuaan avattiin salin ovi, ja voi, voi sitä komeutta, mikä siellä oli. Oksat täynnä kynttilöitä, kukkia ja makeisia loisti kuusi keskellä lattiaa, ja sen oksien takaa hymyili joulu-ukon punoittava naama.

Werner Söderström, 1901.
"Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta."


Kuva