Tunturisuden sivut

Papillon Papillon - Perhoskoira

Ranskankielinen sana papillon tarkoittaa perhosta ja juuri perhosen tämä koira tuokin mieleen suurine, pystyssä olevine pitkäkarvaisine korvineen, jotka ovat kuin perhosen siivet. Perhosvaikutelmaa korostaa otsan valkoinen piirros, kuin perhosen vartalo-osa. Toinen muunnos samasta rodusta on phalene, sillä on puolestaan riippuvat korvat. Phalene tarkoittaa koiperhosta.

Riippukorvainen eli luppakorvainen phalene oli Espanjan, Belgian ja Ranskan kuningashuoneiden naisväen ja rakastajattarien lemmikkinä jo 1500-luvulla. Perhoskoira on mainittu asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1545, jolloin oli kyse myynnissä olleesta perhoskoirasta.

Noissa hovihuoneissa perhoskoira sai ominaisuutensa ja muotonsakin, enemmän taikka vähemmän suunnitelmallisen jalostuksen kautta. Pystykorvainen papillon syntyi 1800-luvun lopulla ranskalaisten ja belgialaisten kasvattajien yhteistyön tuloksena. Pystykorvainen tyyppi esiintyi ensimmäisen kerran koiranäyttelyssä Englannissa vuonna 1923.

Papillon

Romantiikan ajan muotokuvissa naisilla oli usein seuranaan papillon, joka vaikutti lähes kuin lelulta. Moni ylhäinen lady kieltäytyi muotokuvansa maalauttamisesta, ellei hänen pikkukoiransa päässyt mukaan. Tämänrotuisia koiria näkyy monien vanhojen mestareiden, kuten Rembrandtin, Rubensin, Van Dyken ja Gragonardin maalauksissa. Madame Pompadourilla oli kaksi papillonia, niiden nimet olivat Inez ja Mimi.

Viehättävän papillonin ulkonäön ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä papillon ei ole suinkaan mikään aivoton sylikoira. Se on luonteeltaan leikkisä ja liikkeiltään nopea, yhdistelmä, joka tekee siitä hyvän agilitykoiran. Papillon oppii helposti temppuja ja menestyy myös tottelevaisuuskokeissa. Ihan pienten lasten leikkeihin papillon ei sovi, sillä se voi silloin jäädä jalkoihin.

Papillon

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat papillonista - Copyright © Marja Savonije


Papillonia on kutsuttu joskus oravakoiraksi, koska se pitää häntäänsä selän päällä oravien tapaan.

Papillon on siro, kevyt ja elegantti koira. Se on myös hyvin ystävällinen ja älykäs. Papillon on myös paljon kestävämpi, kuin sen kultivoitu olemus antaa ymmärtää.

Papillonin silmät ovat vähän vinot ja ulkonevat ja hyvin suuret. Karva on pitkää ja silkinpehmeää etenkin kaulassa, rinnassa ja reisissä, korvissa se on mahdollisimman pitkää ja tuuheahapsuista. Papillonin paino on 1,5 - 5 kg ja sillä on säkäkorkeutta noin 28 cm.

Phalene

Phalene, joka näyttää ihan papillonilta, paitsi että sillä on luppakorvat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Magnus Jonasson