Suden ja kojootin suhteista
Sutta pidetään hyvin usein kojoottien vihollisena - hyökkääväthän ne usein näkemiensä
kojoottien kimppuun. Yellowstonestakin susien siirtoistutusten myötä kuoli puolet
kansallispuiston kojooteista.
Tosiasiassa kojootit hyötyvät susista, mutta sudet
eivät niistä. Susien saaliseläinten haaskat ovat talvisin kojooteille tärkeä ravintovara,
vaikka susien jättämää haaskaa syödessään kojootti voikin joutua niiden hampaisiin. Sudet
myös kontrolloivat kojoottikantoja piteän ne sopivan kokoisina. Susien häviämisen takia
kojootteja on alkanut olla niin paljon, että ne ovat jo päässeet leviämään uusille alueille,
joilla ne saattavat uhata muita lajeja.
Ennen harmaasusikatoa esim. punasusien elinalueilla
ei ollut kojootteja, mutta nyt on - ja kojootit uhkaavat puhdasveristen punasusien säilymistä
risteytymällä niiden kanssa.
Kahdeksan viikon ikäinen orpo kojoottipentu on otettu eläinten pelastus- ja rescuekeskukseen
täysihoitoon. Uusi Meksiko, Yhdysvallat, heinäkuu 2012.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright ©
Flickr/J. N. Stuart
Pohjois-Amerikassa susilla on tärkeä merkitys kojoottien kannan säätelijänä. Ihmisten harjoittama
kojootinmetsästys on julmaa ja lisäksi täysin tehotonta. Vain susi pystyy pitämään kojoottien
määrän ekosysteemin kannalta sopivana. Suden ansiosta kojootti on myös tehokas lisääntyjä.
Sillä kun sudet tappavat kojootteja, niin lajin säilymisen ehto on tehokas lisääntyminen,
jotta sudet ehtisi tappaa kaikkia kojootteja. Mutta nyt luonnon tasapaino on järkkynyt -
susi on kadonnut Yhdysvalloista lähes kokonaan ja kojoottien määrä kasvaa kasvamistaan.
Myös ihminen on toimillaan saanut ne lisääntymään tehokkaammin. Jos susi olisi kadonnut
myös Kanadasta, ilmeisesti kojootteja olisi sielläkin, koko tuon suuren maa-alan laajuudelta.
Harmaasusi ja kojootti voivat myös risteytyä, mutta sitä ei koskaan tapahdu luonnossa.
Suden ja kojootin risteymiä on vain tarhaoloissa.
Jos susilauma näkee kojootin syömässä niiden kaataman saaliseläimen haaskaa, ne hyökkäävät
rosvon kimppuun. Joskus kojootti selviää susista, joskus ei. Jos kojootteja on useampia ja
susia vain yksi, kojootit pystyvät puolustautumaan. Ehkä nämä lajit tuntevat voimakasta
vastenmielisyyttä toisiaan kohtaan, mutta ne elävät silti harmoniassa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva kojootti Canis latrans - Copyright
matt knoth
Levinneisyys
Kojootti elää Pohjois-Amerikassa, jossa sitä tavataan aina Uudesta Meksikosta Alaskaan -
Meksikon etelärajalta Hudsonin lahdelle asti. Kojootti ei suinkaan asustele vain
preerioilla, vaan sitä tavataan myös yli 3000 metrin korkeudesta vuorilta ja
sankoista metsistä.
Kojootit ovat sopeutuneet myös liikuskelemaan estoitta kaupunkien ja taajamien
piha-alueilla, kaatopaikoilla ja roskapöntöillä. Pihalla oleva pieni lemmikkieläin
voi tällöin olla vaarassa jäädä kojootin suihin. Jokin saksanpaimenkoiran kokoinen
koira voi puolestaan olla vaara kojootille.
Kojootit voivat liikuskella yksin taikka pareittain.
Ne elävät myös järjestäytyneinä laumoina susien tapaan - ja laumaa johtavan
alfa-parin liittokin on susien tapaan elinikäinen.
Lisääntyminen
Raskaus kestää 60 - 63 vuorokautta ja pentuja putkahtaa aikanaan
1 - 19, keskimäärin kuitenkin 6 - 7. Pentujen syntymäpaino on 250 grammaa.
10 päivää syntymän jälkeen pentujen silmät avautuvat ja painoakin
on kertynyt jo puoli kiloa lisää. Lurppakorvat alkavat samalla kohota
pystyyn aikuisten kojoottien korvien tyyliin. Jo hyvin pieninä, ensimmäisiä
kertoja pesäluolasta ulos tunkiessaan - alkavat kojootin pennut suu ammollaan
pitää kovaa ääntä ja ulvonnan yritystä. Aikuisinahan kojootit
ovat varsin äänekkäitä eläjiä. Emo imettää pentuja pesässä ensimmäiset 4
viikkoa.
Urospennut lähtevät omille
teilleen pesäluolasta jo 6 - 9 kuukauden iässä. Sukukypsyys
saavutetaan 12 kuukauden iässä. Kojootti voi lisääntyä koiran
ja myös suden kanssa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä kojootti Canis latrans - Copyright
James Marvin Phelps
Kojooteista on hyötyä ja joskus harmiakin
Syy kojoottivihaan piilee siinä, että kojootti on vaaraksi karjankasvattajille ja
etenkin lampureille. Lammas on helppo ja täysin puolustuskyvytön saalis kojootille.
Aidat eivät kojoottia pidättele. Joku lampaankasvattaja on käyttänyt hyvällä menestyksellä
lampaidensa vartijoina aaseja ja laamoja, jotka lammaslauman mukana kulkiessaan
pitävät kojootit loitolla. Myöskään metsästäjät eivät pidä kojootista, sillä
se saalistaa samoja hirvieläimiä metsästäjien kanssa. Kojoottien saalisnisäkkäät
eivät ole vain pieniä.
Ihmisen ohella kojootin paha vihollinen on susi. Yksi syy siihen, että kojootti
on kyennyt levittäytymään niin tehokkaasti Amerikan mantereelle on se, että sen
luontainen vihollinen susi on suurilta alueilta tapettu sukupuuttoon.
Yellowstonen kansallispuistossa ei ollut 60 vuoteen susia ja kojootit saivat
elellä siellä rauhassa ja kojoottiherroiksi. Nyt sutta on puistoon palautettu ja
paikoin sudet ovat tappaneet jo puolet kojooteista. Kojootti juoksee nopeasti
ja jaksaa juosta pitkään, kuten susikin - mutta sillä ei ole mitään mahdollisuuksia
päästä pakosalle silloin, kun sen kannoilla on susilauma.
Kojooteista on myös suoranaista hyötyä. Jos kojootit olisivat pois, räjähtäisi
myyräkanta valtavaan kasvuun. Kojootit ovat tehokkaita myyräkannan kurissa pitäjiä.
Amerikan mäyrille kojooteista on myös hyötyä, sillä mäyrät ja kojootit ovat oppineet
saalistamaan yhdessä. Mäyrä kaivaa maata nopeammin ja tehokkaammin kuin kojootti - kojootti
puolestaan kuulee paremmin jyrsijän liikkeet maan alla. Kumppanuus on hyödyksi kummallekin.
Joskus vain kojootti "ei pidä omaa puoltaan sopimuksesta" - ja ehtii nappaamaan
yhteisesti etsityn saaliin.
Lähteet
Animal Diversity Web
Desert USA
The U.S. Fish and Wildlife Service
Smithsonian Institution
