Menu
Susisivut
NAALI (Vulpes lagopus)

Naali eli napakettu, saamen kielellä njalla, on pohjoisen tundran laji, joka meillä on elänyt avoimilla tunturipaljakoilla ja tunturisoilla.

Naali on surullinen esimerkki siitä, kuinka käy eläinlajille, jota ei suojella tehokkaasti. Naali eli vielä 1800-luvulla Suomessakin varsin yleisenä, vaellellen satunnaisesti jopa Etelä-Suomessa.

Turkulaisessa Åbo posten -sanomalehdessä kerrottiin 29. toukokuuta 1877 naalin vierailusta aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Kaksi päivää aikaisemmin oli etelänvaelluksella ollut vaihtopukuinen naali ammuttu Kakolanmäellä, kun se oli yrittänyt hiiviskellä pakoon eräästä puutarhasta.

Naali

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Staffan Widstrand


Naali

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright Eric Kilby


Ominaisuuksia

Naali on kooltaan kettua hieman pienempi koiraeläin, kesällä tummanharmaa ja talvella valkoinen. Euroopan nisäkkäistä naali on ainoa, josta tavataan kahta värimuotoa. Tavallisempi on kesällä naamasta, selkäpuolelta ja jalkojen ulkosivuista ruskeanharmaa, alta vaaleanharmaa. Talvella tämä naali on kokonaan valkoinen.

Toinen muoto on koko vuoden huomattavasti tummempi, lähinnä siniharmaa. Sitä sanotaan sininaaliksi. Lajilla on useita fyysisiä sopeutumia arktisen elinympäristön kylmyyteen.

Naalin kuono on tylppä ja paksu, korvat lyhyet ja pyöreähköt. Naaliin ruumiin pituus on 50 - 85 cm ja sen hännän pituus on 28 - 55 cm. Naalin paino on 3 - 8 kg.

Naalin talviturkki on tuuhean pitkäkarvainen ja eristää paremmin kovan talvipakkasen kuin minkään toisen petoeläimen turkki. Myös muutoin laji on sopeutunut arktiseen ilmastoon - siten esimerkiksi sen tassut ovat alta karvaiset.
Naalin levinneisyys

Levinneisyys

Naali elää arktisella napaseudulla - Alaskassa, Kanadassa, Grönlannin reunaosissa, Huippuvuorilla, Islannissa, Suomessa ja Skandinaviassa, sekä Venäjällä.

Islantiin naalit saapuivat ajelehtivilla jäälautoilla noin 10 000 vuotta sitten. Islannin muita eläinsankareita ovat naalin ohella kettu, merilinnut ja tietysti islanninhevoset. Villi Pohjola esitteli TV1:ssä naalin elämää Islannin huikeissa maisemissa, 6.4.2013.

Naali

Naalin kato

Naalin kohtaloksi muodostui sen kaunis turkki ja ihmisen turhamaisuus. Niinpä naali metsästettiinkin maastamme käytännössä sukupuuttoon.

1900-luvun alkuvuosina valkoinen naaliturkki oli suurinta muotia ja liiallisen pyynnin seurauksena naalikanta romahti muutamassa vuosikymmenessä. Naalin metsästäminen oli helppoa, sillä se on melko kesy ja utelias eläin, joka päästää ihmisen lähelleen.
Koiraeläimet
Naalit ja arktiset tutkimusretkikunnat

Naalit ovat olleet menneiden aikojen, pohjoisnavalle suuntautuneiden tutkimusmatkojen näkyviä osallisia, tosin useinkin "kutsumattomia". Melkeinpä poikkeuksetta naaleja pidettiin röyhkeinä ja jopa kiusantekijöinä, sillä ne eivät suinkaan kavahtaneet ja pelänneet ihmistä, vaan pyrkivät kaikin tavoin lähestymään ja hyötymäänkin tästä alueilleen tunkeutujasta.

Hollantilaisen Willem Barentsin johtama retkikunta, joka ensimmäsenä talvehti napamaissa - Novaja Zemljan itäpuolella vuosina 1596 - 1597 - sai monesti kiukutella, kun naalit öisin kävivät kiskomassa talvimajan kattolautoja sisään päästäkseen. Barentsin miehet joutuivat asettumaan ihan puolustuskannalle ja savupiippuun sijoittamastaan tähystystornista he ampuivat kiivaimmin sisään pyrkiviä naaleja. Armottomissa oloissa talvehtivalle retkikunnalle naalien turkit toivat hyvää suojaa pakkasta vastaan ja naaleja he myöskin söivät, saaden haluttua lisää niukkaan ruokavalioonsa.

Myös Vitus Jonassen Beringin retkikunta - joutuessaan haaksirikon vuoksi talvehtimaan vuosina 1741 - 1742 karulla ja luotaantyöntävällä, sittemmin Beringin saareksi nimetyllä autiosaarella - sai kokea naalien joskus harmillisetkin seuraan tunkemiset. Retkikuntalaisten mukaan naalit olivat niin rohkeita ja röyhkeitä, että jos joku mies hetkeksi torkahtaen istui kivellä, niin samassa oli jo naali puremassa nuokkujan kengänkärkiä. Myös lakki saattoi kadota varomattoman päästä naalien parempiin suihin.
Varastoihin päästessään naalit veivät mukanaan kaiken, mitä irti saivat - ruokatarpeet ensimmäisinä, mutta myös vaatteet, kengät ja sukatkin. Joskus jotakin arvokasta esinettä yritettiin suojata naalien rosvouksilta niin, että se asetettiin korkean kepin nokkaan. Neuvokkaat naalit eivät olleet tästä moksiskaan, vaan kaivoivat kepin ympärystää niin, että koko keppi aarteineen kaatui niiden ulottuville. Hautarauhaa naalit eivät tunteneet, vaan kaivoivat esille haudattujen merimiesten ruumiit. Sairaana makaavat olivat myös erityisessä vaarassa, naalien näykkiessä yhä uskaliiaammin näiden varpaita ja muita ulokkeita. Varmasti naalit olivat hyvin nälkäisiä, ja nälkä ajoi niitä ihmisten seuraan, vaikka se oli myös naaleille usein kohtalokasta.

Sadoittain naaleja tuli surmatuiksi silloin, kun ne tunkivat liian lähelle. Naalien "metsästys" näissä oloissa oli helppoa. Mies houkutteli ensin naalin lähelleen heilutellen kädessään lihapalaa - ja kun naali kurotti päätään lihapalan napatakseen, se saikin päähänsä iskun kirveestä. Eivät naalit osanneet pelätä kivääreitäkään, vaan tulivat nuuskimaan kiväärien piippuja, kohtalokkain seurauksin.
Myös Fridtjof Nansen kohtasi matkoillaan naalit ja niiden mukanaan tuomat pulmat. Frans Josefin maalla talveihtivalta Nansenin retkikunnalta naalit onnistuivat kerran varastamaan kokonaisen purjeen, joka tosin löydettiin myöhemmin pitkän matkan päästä. Harmistuneena naalien loputtomaan tavaranhimoon Nansen kirjoitti päiväkirjaansa:

"Tahtoisinpas löytää eräänkin naalin pesän, saadakseni takaisin ainakin lämpömittarini, purjelankakeräni, harppuunaköyden ja muut arvokkaat tavarat, jotka se lurjus on minulta varastanut".

Ihmisten pohjoisilla alueilla lisääntyessä naalitkin oppivat lopulta huomaamaan, että ihminen on se paha peto, jota kuitenkin on syytä yrittää välttää. Tämä tieto ja viisaus tuli lukemattomille naaleille liian myöhään, sillä valtaisa turkismetsästäjien lauma oli jo naalien kannoilla koirien, aseiden, rautojen ja myrkkyjen kanssa.
Koiraeläimet
Ravinto ja reviiri

Naalin pääravintoa ovat tunturisopulit ja myyrät. Naali on lähinnä jyrsijöitä ja lintuja saalistava opportunistinen petoeläin, mutta se syö myös mm. haaskoja, munia, hyönteisiä, marjoja ja jopa merilevää. Sisämaa-alueilla ravintotilanne saattaa vaihdella huomattavasti jyrsijöiden syklisten kannanvaihteluiden seurauksena. Piskuinen naali kuuluu myös itse monen suuremman pedon, kuten ketun, suden ja ahman ruokalistalle. Reviirin koko määräytyy ravintotilanteen perusteella.
Naali

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Iso kuva ylempänä Copyright Giovanni Martinez
*Kuva yllä Copyright renedrivers
Suomen uhanalaisin nisäkäs

Naali rauhoitettiin vuonna 1940 - mutta ehdottomasti liian myöhään. Nyt Lapin pohjoisimmilta rajoilta Utsjoen, Enontekiön ja Inarin kunnista, voidaan laskea vuosittain kymmenkunta naalia, jotka kaikki ovat "turisteja". Sillä viimeisin pesintä Suomen puolelta on Utsjoen Paistunturilla vuonna 1996. Siten naali onkin nykyisin äärimmäisen uhanalainen (CR); rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji - Suomen uhanalaisin nisäkäs.

Syitä siihen että naali ei palaa

Naalin ja kannan elpymisen uhkiksi epäillään ilmaston lämpenemistä, tunturialueen ravintotilanteen huononemista, ketun yleistymistä tuntureilla, tauteja ja geneettistä rappeutumista.

Tärkeä seikka siinä, että naalilla ei näytä olevan paluuta on se, että sudet on maamme pohjoisimmilta perukoilta tapettu pois jo aikapäiviä sitten. Sudet hillitsisivät naalien pahan kilpakumppanin, ketun elämistä ja levittäytymistä naaleille sopiville asuinseuduille. Susien jäljiltä jäisi myös haaskoja, joista naalikin voisi saada ravinnokseen osansa.
Koiraeläimet
Naalikantamme vuonna 2017 - pyöreä nolla

Naali"kantaa" ei Suomessa vuoden 2017 tilannetta tarkasteltaessa ole. Eikä ole oikeastaan ainuttakaan, yksittäistäkään naalia, jollei sellainen joskus naapurimaiden puolelta satu hetkeksi maahamme harhailemaan.

Pikkuruisen poikkeuksen muodosti kesä 2016, jolloin Metsähallituksen ylläpitämään ja WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuvia kahdesta naalista, jotka viihtyivät pitkään samalla pesällä. Tämä pesintä epäonnistui. Edellisestä, varmasta pesähavainnosta olikin kulunut jo 20 vuotta, sillä naali pesi vuonna 1996 maamme alueella viimeisen, tiedetyn kerran.

Toki naaleja voi jossakin elää ja jopa pesiäkin niin, että niitä ei vain nähdä. Vaikka tämä tuntuu varsin epätodennäköiseltä, sillä merkkejä naaleista yritetään aktiivisesti etsiä. Ehkäpä sittenkin jokin myyrien tai sopuleiden massaesiintyminen voisi houkutella naalinkin maaperällemme, mutta tätä on odotettu vuosikymmeniä - ja odotusta voi olla saman verran vielä edessäkin.
Lisääntyminen

Naali tulee sukukypsäksi jo ensimmäisenä elinvuotenaan ja on pääsääntöisesti yksiavioinen. Naali lisääntyy vain hyvinä pikkujyrsijävuosina - siis joka kolmas taikka neljäs vuosi. Naalin pariutumisaika on maaliskuussa.

Naaras synnyttää toukokuun loppupuolella tai kesäkuun alkupuolella tavallisesti 3 - 12 poikasta, mutta voi saada kerralla jopa 19 poikasta. Kuolleisuus on kuitenkin suuri sekä poikasten että aikuisten keskuudessa. Aikuisikään selvinneiden naalien keskimääräinen elinikä on vain kolme vuotta.

Naalin monimutkaiset pesäluolastot sijaitsevat yleensä koivurajan yläpuolella hiekkakumpareissa tai kivilouhikoissa. Naaraan ollessa pesässä pentuineen, huolehtii uros ruuan tuonnista. Noin kuukauden ikäisinä pennut uskaltautuvat tutkimusretkille ulos pesästään, ja tällöin myös naaras alkaa huolehtia perheen ravitsemuksesta yhdessä uroksen kanssa.

Koiraeläimet

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Ylin iso kuva Copyright Biillyboy
*Kuva yllä, Copyright em_j_bishop
Ilmaston lämpeneminen uhkaa naaliakin - kettu on valloittanut naalimaan

Mitä pohjoisempana, korkeammalla, karummassa ja kylmemmässä maisemassa ollaan - sitä suuremmat mahdollisuudet on naalilla. Kettu ei selviydy yhtä hyvin kylmyydessä kuin naali - mutta syrjäyttää naalin lajien välisessä kilpailussa siellä, minne saapuu. Paksun talviturkkinsa ansiosta naali joutuu kohottamaan aineenvaihduntaansa eli kuluttamaan ylimääräistä energiaa vasta yli 40 asteen pakkasella. Kettu joutuu turvautumaan lisälämpöön jo lämpötilan laskiessa alle -10 C-pakkasasteen.

Jo kahden asteen nousu kesälämpötilassa - 13:sta asteesta 15:een - muuttaa naalialueen kettualueeksi. Näin maapallon keskilämpötilan kohoaminen tietää sitä, että naalille riittävän kylmät ja ketulle liian kylmät alueet Suomesta ovat hupenemassa olemattomiin. Lämpötilan kohoaminen viime vuosisadan aikana on aikaansaanut jo sen, että jos naalialue esimerkiksi sata vuotta sitten alkoi tunturissa 600 metrin korkeudelta - niin nykyisin, lämpenemisen jälkeen se alkaa vasta yli 900 metrissä.

Ketut ovat Suomessa aiemminkin jolkotelleet myös tunturissa, mutta lisääntymispuuhissaan ne ovat pysytelleet puurajan alapuolella. 1980-luvulla punaturkit alkoivat levittäytyä myös paljakalle pesimään ikivanhoissa naalien kaivamissa luolissa. Nyt ketut ovat naalimaan valtiaita. (Petri Nummi).

Lähteet
*Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
*Metsähallitus
*Suomen WWF
*Suomen Ympäristökeskus
*Aikamatka Turkuun
*Animal Diversity Web: Vulpes lagopus - Arctic fox
*IUCN
Naali
Napakettu eli naali erivärisin silmin

Heterokromia eli silmien erivärisyys. Silmät voivat olla keskenään eriväriset eläimillä ja myös ihmisillä. Mitenkään normaalia tämä ei ole, vaan on kyse kehityshäiriöstä, heterokromiasta. Tämä voi johtua perinnöllisistä syistä, silmään tulleesta vammasta tai sairaudesta. Silmistä tulee siksi eriväriset, että melaniinin (musta tai ruskea väriaine) tuotanto silmissä on erilainen ja siksi lopputuloskin, kummankin silmän väri, on erilainen.
Naali
Tyttö ja naali
Tyttö ja kesäpukuinen naali

Kaksikko on kuvattu Norjassa 10.8.2014. Vuonna 1997 Norjassa oli 50 naalia, Ruotsissa 60 ja Suomessa muutama.
All Rights Reserved
Kuva Copyright © Flickr/Frode....
Photo used with permission.
Kettu Koiraeläimet

Afrikan kultasusi Tunturisuden sivut Amazoniankoira Tunturisuden sivut Andienkettu Tunturisuden sivut Atamarankettu Tunturisuden sivut Bengalinkettu Tunturisuden sivut Brasiliankettu Tunturisuden sivut Darwininkettu Tunturisuden sivut Dingo Tunturisuden sivut Eteläafrikankettu Tunturisuden sivut Etiopiansusi Tunturisuden sivut Falklandinkoira Tunturisuden sivut Fennekki (aavikkokettu) Tunturisuden sivut Harjasusi Tunturisuden sivut Harmaakettu Tunturisuden sivut Hiekkakettu Tunturisuden sivut Isoandienkettu Tunturisuden sivut Juovasakaali Tunturisuden sivut Kaliforniankettu Tunturisuden sivut Kettu Tunturisuden sivut Kit fox Tunturisuden sivut Kojootti Tunturisuden sivut Korsakki Tunturisuden sivut Korvakoira Tunturisuden sivut Kultasakaali Tunturisuden sivut Laulava uudenguineankoira Tunturisuden sivut Mustatäpläkettu Tunturisuden sivut Naali Tunturisuden sivut Pampakettu Tunturisuden sivut Preeriakettu Tunturisuden sivut Punasusi Tunturisuden sivut Ravustajakoira Tunturisuden sivut Sahelinkettu Tunturisuden sivut Savannikoira (hyeenakoira) Tunturisuden sivut Suokoira (pensaskoira) Tunturisuden sivut Supikoira Tunturisuden sivut Susi Tunturisuden sivut Tiibetinkettu Tunturisuden sivut Vaippasakaali Tunturisuden sivut Viidakkosusi (vuorisusi) Tunturisuden sivut
*** tunturisusi.com linkit ***