Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Charlie Marshall

Näätäeläimet (Mustelidae)

Näätäeläimet on heimo petoeläinten lahkossa (Carnivora). Suomessa tavataan kahdeksan näätäeläintä. Maastamme tavattu vesikko on hävinnyt.

Ahma (Gulo gulo)
Hilleri (Mustela putorius)
Kärppä (Mustela erminea)
Lumikko (Mustela nivalis)
Minkki (Mustela vison)
Mäyrä (Meles meles)
Näätä (Martes martes)
Saukko (Lutra lutra)

Näätä Näätä (Martes martes) kairojen kultarinta

Näätä on heimonsa, näätäeläinten, nimikkolaji ja sellaisena mitä tyypillisin heimonsa edustaja. Vanhoina aikoina näätää, eli metsänäätää, kuvattiin rosvoksi ja murhamieheksi - oravien ja jänisten, sekä metsän kanalintujen ja laululintujen kauhuksi.

Näätää pidettiin synkkien ja tiheiden metsien asukkaana, vilkkaana, liukasliikkeisenä, julmana ja verenhimoisena petona, joka tappoi kaikki tielleen osuvat pienet metsän eläjät.

Samaan aikaan, kun näätää pidettiin petomaisena rosvona, sitä ihailtiin. Sitä nimitettiin kultarinnaksi taikka -kurkuksi sen rintakuvioinnin mukaan. Suurta iloa tunnettiin, jos päästiin näkemään tuon kauniin kultarinnan hyppyjä ja siroja kiepsahduksia, sen kiitäessä kuin sukkula notkeasti ja ketterästi puissa oksilta oksille, puusta toiseen.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © bzd1

Suurten salojen kiehtova eläjä

Näätä on ollut jo muinaisina aikoina merkittävä osa suomalaista luontoa ja eräkulttuuria. Se on ollut usein jutustelujen aiheena eränuotioilla ja salotuvilla.

Noissa tarinoissa ja muisteluksissa näätä on ollut koskemattomien korpien itsenäinen kulkija, eräänlainen metsän kuningas pienten eläinten maailmassa. Näädän hangille jättämät jälkijonot ovat kirvoittaneet mieliin jännitystä, tervaksen ja pihkan tuoksua sekä suurten selkosten raikkaitten tuulien huminaa.

Koko ja olemus

Näätä on keskikokoinen yleispeto, jolla on pitkänomainen, hoikka ja notkea olemus.

Uroksen ruumiin pituus, kuonon kärjestä hännän juureen, 53 - 58 cm. Tuuhealla hännällä on pituutta 20 - 30 cm. Painoa näädällä on 1,0 - 2,0 kg. Suurimmat tavatut urokset ovat painaneet 2,2 kg. Naaras on hieman urosta pienempi.

Näädällä on teräväkuonoisessa, pienessä päässä suurehkot mutta lyhyet, kolmiomaiset korvat, jotka ovat kannasta leveät. Laaja-alaiset vaalealaitaiset korvat saavat pään näyttämään leveämmältä, kuin se todellisuudessa onkaan.

Jalat ovat lyhyet.

Näätää voi kooltaan verrata hyvin pienehköön kissaan ja jossakin päin maailmaa sitä nimitetäänkin metsäkissaksi.

Vartalo suippenee virtaviivaisesti kuonon kärkeen. Matalan ja pitkänomaisen vartalon pituusvaikutusta lisää pehmeästi liikkeitä myötäilevä, tuuheakarvainen häntä.

Voimakkaiden takajalkojen ansiosta näätä on normaalissa kulkuasennossa takakorkea. Sen tummat tassut ovat suuret ja pehmeät, sillä käpälä on hyvin leviävä ja irtonainen.

Liikkuminen ja jäljet

Vaikka näätä onkin taitava kiipeilijä - se viettää liikkeellä ja saalistusmatkoillaan ollessaan suuren osan ajastaan maassa. Puihin se kipuaa vain paetessaan, mennessään makuulle taikka tavoitellessaan jotakin saalista.

Näädän tavallisin siirtymistapa on kevyt laukka, joka on hyppäämistä. Siinä etutassut painuvat hieman vinottain rinnakkain ja takatassut asettuvat samoihin jälkiin. Joskus näätä tekee myös ns. jänisjälkeä ja joskus se taas kävelee tehden samantapaista jälkeä kuin kettu.

Tavallisin näädän jättämä jälki on parihyppyjälki, jossa hypyn pituus on 50 - 100 cm. Kiinteällä alustalla näätä ei astu kuin korkeintaan toisella takajalalla etujalan jälkiin. Hyppyjäljessä voi siten erottua joko 3 taikka 4 jälkeä ja viimeksi mainittu tuo usein mieleen jäniksen jäljet. Yksittäisellä jäljellä pituutta on noin 5 cm. Sen tarkkaa pituutta on kuitenkin vaikeaa mitata, koska reunus on käpälän pohjan vahvan karvapeitteen vuoksi epäterävä ja tämän vuoksi myöskään anturoita ei jäljestä erota.

< Näätä kairojen kultarinta

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright, Photo by © Alice O'Brien
*Photo used with permission.

Turkki

Näätä näyttää hieman erilaiselta riippuen siitä, onko kesä vaiko talvi. Näätä näyttää kesäpuvussaan erityisen laihalta ja pitkältä, myös kuin pitkäraajaisemmalta ja -kyntisemmältä. Sen pääkin näyttää tällöin suuremmalta. Talviturkissaan näätä saa pönäkämmän ja pyöräkämmän olemuksen, talviturkin tuuheuden ja ilmavuuden vuoksi. Talvisin näädän turkki on paksumpi, pidempi ja kiiltävämpi kuin kesäisin. Näädän talviturkin pohjavilla on vaaleanharmaanruskea, mutta peitinkarva on tummanruskea. Talviturkin värisävy vaihtelee tumman- ja vaaleanruskeasta lämpimän punaruskeaan. Turkin yleisväriä kuvaa hyvin suklaanruskea - ja tällainen suklaanruskea näädän turkki on ympäri vuoden, kesät talvet - pienin vivahde-eroin vuodenajan mukaan.

Kurkussa ja rinnassa on epäsäännöllinen, kellanvalkoinen laikku, joka joskus voi olla liki valkoinen, taikka harmaa. Erityisesti nuorella yksilöllä kurkku ja rinta ovat melkein valkeat, mutta vähitellen ne tummuvat punakeltaisiksi eli oranssin värisiksi taikka keltaisiksi. Häntä noudattelee selkäjuovan tummanruskeaa väriä. Jalat ovat väritykseltään tummemmat, joskus liki mustat. Koko kiiltävä turkkikin voi olla yleisväriltään hyvin tumma, mustanpuhuva.

Turkki on näädälle tärkeä suoja pohjoisen hyytävissä oloissa. Tulipalopakkasilla turkkikaan ei aina riitä ja silloin näätä voi kaivautua lumen alle lämpöön ja suojaan.

Näätä on erityisesti menneinä aikoina joutunut kärsimään kauniin turkkinsa vuoksi, sillä sitä on varsin huolettomasti metsästetty, Suomessa joskus sukupuuton partaille. Kokoonsa nähden näätä oli aikoinaan Suomen arvokkain turkiseläin.

Näädän talviturkista on tehty ja tehdään edelleenkin kokoturkkeja, erilaisia asusteita kuten lakkeja, kauluspuuhkia ja pelleriinejä. Metsästyksessä on käytetty erilaisia ansavirityksiä, jotta turkki ei olisi vahingoittunut.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright SolidElectronics

Näädän uhat

Näätää metsästetään, joten ihminen näissä metsästystilanteissa on näädän uhka.

Myös suuret petolinnut, maakotka ja huuhkaja, voivat iskeä kiinni näätään. Nisäkkäissä toinen "rosvo" eli kettu vaanii tätä pienempää virkaveljeään, eikä tunne armoa, jos pääsee upottamaan hampaansa näädän niskaan. Näädän pesällä poikasten uhkana ovat emon saalisretkillä ollessa myös pienemmät petolinnut, haukat ja pöllöt - ja jopa varikset voivat tappaa näädän poikaset.

Metsäpeitteisyys on näädälle tärkeää suojautumisessa. Puiden latvustot auttavat näätää suojautumaan sekä ilmasta että maasta uhkaavilta vaaroilta. Juuri näiden vaarojen vuoksi näädät varovat kulkemista aukkopaikoilla. Ne kiertävät pienet suotkin reunoja pitkin metsän puolelta. Tunturijonon ne ylittävät jonkin metsäisen painanteen kautta. Aniharvoin niiden jälkiä tapaa tunturikoivikosta.

"Sano vanha Väinämöinen:
Ohoh seppo Ilmarinen
Läkkä kuusta katsomaan,
Kun on taivoseen kohonnut,
Kun on näätä kultarinta
Kuusessa kultalatvassa."

Levinneisyys ja elinseudut

Näätä kuuluu Suomen alkuperäiseen eläimistöön. Näätä saapui pohjolaan havumetsien levittäytymisen mukana, jäämassojen vetäytyessä viimeisen jäätiköitymisen jälkeen.

Näädän levinneisyys

Näätää tavataan laajalti maapallon pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Näätä elää Fennoskandiassa, miltei koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, suurta osaa Brittein saarista ja Pyreneiden niemimaasta sekä Kreikkaa ja sen pohjoispuolen alueita. Näätä elää Kaukasuksella ja sen esiintyminen idässä rajautuu Ural-vuoriston itäpuolelle, eli Länsi-Siperiaan.

Näädän historia Suomessa noudattelee monen muun riistaeläinlajin historiaa. 1800-luvulta 1900-luvulle näätään kohdistui tapporahojen siivittämä ryöstömetsästys, jonka seurauksena 1900-luvun alkuvuosikymmeninä näätäkanta koki liki täydellisen kadon, erityisesti Etelä-Suomessa. Tämän aallonpohjavaiheen jälkeen seurasi 1930-luvulla lajin täysrauhoitus, mikä puolestaan johti kannan uuteen nousuun. Vielä 1960-luvulla näätä oli silti hyvin harvinainen. Varsinainen näätäkannan merkittävä runsastuminen alkoi tapahtua 1970-luvulla. Tällöin näädät levittäytyivät sellaisillekin uusille alueille, joilla niitä ei ollut tavattu kymmeniin vuosiin.

Nykyisin näätäkanta on elinvoimainen. Näädällä lisääntymisteho on sellainen, että kannan nousu ja uudelleen levittäytyminen on ollut nopeampaa, kuin esimerkiksi sudella. Samoihin aikoihin näädän kanssa kadonnut naali ei ole palannut entiseen kukoistukseensa enää laisinkaan, vaan on käytännössä kadonnut maamme eläimistöstä. Suomessa näätää tavataan kaikkialta muualta, paitsi Ahvenanmaalta ja Perä-Lapin suurtuntureilta.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Charlie Marshall

Metsien laji

Näätä on pääasiassa metsissä viihtyvä laji. Erityisesti vanhat, erämaiset ja hoitamattomat metsät olisivat näädälle mieluisia, jos niitä vielä jostakin löytyisi. Nykyajan hoidettuja istutusmetsiä näätä karttaa, jos siihen suinkin on mahdollisuutta.

Näätä on tyypillinen havumetsien asukas, mutta sitä voi tavata myös lehtipuuvaltaisissa sekametsissä. Erikoisesti näätä suosii vanhoja ryteikköisiä havumetsiä, kuten luonnon- ja kansallispuistoja, aarnialueita ja säästömetsiä. Aukeita paikkoja näätä selvästi karttaa. Myös hakkuuaukot kelpaavat näädän saalistusalueeksi, runsaiden jänis-, myyrä- ja lintukantojen takia.

Näädän jälkiä ja jätöksiä on totuttu hakemaan erämaista ja vanhoista kuusikkoisista vaaramaisemista. Ihmisen kajottua rajulla kädellä luonnon alkuperäisyyteen, on näätäkin joutunut tarkistamaan kantaansa elinympäristöjensä suhteen. Hakkuualueiden heinikot ja taimikoiden aluskasvillisuus pitävät yllä myyräkantaa, jota näätä on oppinut käyttämään hyväkseen. Pohjois-Suomessa olivat poron kenttäteurastamojen jätemontut näätien ja muiden pienpetojen suosiossa, mutta nyttemmin kenttäteurastamot ovat sielläkin vähissä.

Etelä-Suomen pirstottu monimuotoisuus teineen sekä pelto- ja hakkuuaukkoineen on tehnyt näädästä melkeinpä kulttuurimaiseman hyväksikäyttäjän. Kainuun ja Lapin suuremmat metsämaakuviot saavat näinäkin päivinä näädän karttamaan tiestön pirstomia seutuja.

Pesintä ja lisääntyminen

Näädän pesä on ontossa puussa, lahopuussa, palokärjen kolossa - taikka luolassa, taikka kivikon kolossa. Voi se olla myös vanhassa, isossa linnunpöntössäkin. Näädällä, kuten myös samaan heimoon kuuluvilla mäyrällä ja saukolla, on käymälä pesän läheisyydessä. Tarkkaa tietoa näiden käymälöiden merkityksestä ei ole, mutta on arveltu niiden liittyvän muun muassa reviiriin, eli sen kuka on hallitseva yksilö alueella, merkitsemiseen.

Uutta pesintäympäristöä näädälle merkitsevät tilaisuudet pesintään ihmisasutuksen puitteissa. Ei ole harvinaista että näätä tekee pesänsä kesämökin ullakolle taikka johonkin muuhun rakennukseen, johon se pääsee. Mökkinaapurina siitä ei ole havaittu olevan haittaakaan muuta, kuin rapinan verran.

Näädän pääkiima-aika on heinä-elokuussa, mutta sivukiimaa esiintyy helmi-maaliskuussa. Urokset alkavat valmistautumisen lisääntymiskauteen noin kuukautta ennen naaraiden kiimaa: niiden testosteronitasot nousevat ja kivekset alkavat tuottaa siittiöitä. Parittelu on pitkäkestoinen tapahtuma, siihen kuluu aikaa 30 - 50 minuuttia ja se voi tapahtua puussa taikka maassa. Yksi naaras voi paritella useamman uroksen kanssa siksikin, että sen elinpiiri voi olla osittain päällekkäin useamman uroksen elinpiirin kanssa.

Näädällä on tavallisesti pitkään jatkunut, viivästynyt sikiönkehitys. Sikiönkehitys pysähtyy hedelmöittymisen jälkeen kuuden kuukauden ajaksi jatkuakseen vasta helmi-maaliskuulla. Pitkään jatkuneen viivästyneen sikiönkehityksen sekä noin kuukauden kantoajan jälkeen poikaset syntyvät maalis-toukokuussa. Jos naaras ei ole tullut tiineeksi kesällä, kevättalvella on mahdollisuus uuteen yritykseen. Helmi-maaliskuussa alkaa molemmissa tapauksissa hedelmöittyneen munasolun jakautuminen.

Poikasten syntymäpaino on 30 grammaa. Näitä hyvin pieniä, sokeita, kuuroja, hampaattomia ja alastomia näädänpentuja on poikueessa 1 - 5, keskimäärin kolme ja joskus kuusikin. Näätien ensiviikkojen kehitys on varsin hidasta. Poikasten silmät aukeavat vasta viiden viikon iässä. Menee kaksi kuukautta, ja vasta sitten poikaset tulevat ulos pesästä.

Vielä 2 - 3 kuukauden ikäisinä poikaset liikkuvat hyvin varovaisesti ja aivan kuin alustaansa tarrautuen. Tarrautuminen on sopeumaa useinkin korkealla puussa sijaitsevaan pesäpaikkaan, jolloinka pienikin horjahdus ja otteen irtoaminen voisi olla kohtalokasta. Kesän myötä näädänpoikien kehitysvauhti nopeutuu. Joskus emo imettää poikasiaan syyskuulle asti.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Steve Slocomb


Noin kolmessa kuukaudessa poikaset alkavat olla itsenäisempiä. Isänäätä ei osallistu jälkikasvunsa hoitamiseen, sille riittää perhe-elämästä pelkkä parittelu. Emon antama suoja on tärkeä jälkeläisten kehitykselle aina jopa lokakuun loppupuolelle saakka. Yksinhuoltajaäidin hoivaamat poikueet hajoavat joko jo elokuussa, tai lopulta lokakuussa, omille reviireilleen.

Lopullisesti emo vierottaa poikaset seurastaan näiden ollessa puolen vuoden ikäisiä. Lisääntymisen näädät aloittavat reilun vuoden ikäisinä. Näätä voi elää vankeudessa 18 vuoden ikään, mutta luonnossa normaali elinkaaren maksimipituus on 8 - 10 vuotta, keskimääräinen elinikä kuitenkin vain 3 - 4 vuotta.

Reviirillä eläjä

Näätä on reviirieläin. Se viipyilee yleensä rajatulla elinpiirillään, jonka koko on muutamasta neliökilometristä aina 80 neliökilometriin Itä-Lapissa. Uros ei puolusta reviiriään muilta uroksilta, sillä hyvin suuren reviirin puolustaminen yksin elelevällä pikkupedolla ei ole järkevää eikä mahdollista. Hyödyt eivät kattaisi puolustamisesta koituvia kustannuksia. Näädän ei yksinkertaisesti kannata puolustaa reviiriään.

Reviirit voivat osittain mennä päällekkäin, mutta hajupostijärjestelmillään näädät viestivät toisilleen, missä kukin on. Näin kaikki osaavat sijoittua alueille, missä muita näätäsaalistajia ei ole. Uroksen reviiri eli elinpiiri saattaa olla jopa 10 kertaa naaraan reviiriä suurempi. Vaikka uros ei puolustaisikaan reviiriään muilta uroksilta, ei se siedä toista urosta lähelleenkään. Mitään näätäkamuja uroksista ei koskaan voi tulla.

Varsinaisia vaelluksia näädällä ei ole tavattu, mutta lyhyempiä siirtymisiä esiintyy joka vuosi. Pyyntimiesten kesken puhutaan elintapojensa mukaisesti kahdesta erilaisesta näätätyypistä. Toinen on ns. asuntonäätä, joka elää tietyllä alueella tehden noin 8-10 kilometrin yölenkkejä, ja toinen ns. hyppynäätä, jonka yöllinen kulkumatka voi olla 30-50 kilometriä.

Erkki Pulliainen on tutkinut näädän elinpiiriä Koillis-Lapissa. Sen tyyppisissä erämaaolosuhteissa uroksen elinpiiri on noin 18 km² ja naaraan n. puolet siitä. Samassa yhteydessä on tutkittu näädän vuorokausimatkan pituutta, joka on keskimäärin 4 - 5 km. Yksi vuorokausimatkan pituuteen vaikuttava tekijä on ravinnon määrä. Näädän on ihan turhaa laukata pitkin metsiä, jos maha on täynnä ja makuupaikka löytyy. Toinen näädän vuorokausimatkaan vaikuttava seikka on lumipeitteen vahvuus ja pehmeys.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Charlie Marshall

Ravinto ja saalistus

Keskimääräinen näädän vuorokautinen ravintomäärä on noin 200 grammaa. Vaikka näätä onkin petoeläin, joka syö ravinnokseen muita eläimiä, on se myös mitä suurimmassa määrin tarvittaessa kaikkiruokainen, sekaravinnon syöjä. Ravinto vaihtelee suuresti ympäristön ja vuodenajan mukaan. Talvella näädän pääravintoa ovat selkärankaiset eläimet - mm. orava, jänis, pikkunisäkkäät, kanalinnut ja muut talvehtivat linnut.

Talven aikana näädällä on todettu olevan useita pyyntialueita, joilla se saalistaa vuorotellen viikon pari. Näistä alueista muodostuu sen elinalue, reviiri, jonka se merkitsee hajujäljillään. Tavallisin näädän pyyntikeino on hiipiminen ja yllätys makuulta tai yöpuulta. Joskus näätä kiertää saaliin eteen ja odottaa sitä polulla. Näätä saattaa myös ajaa jänistä pitkiä matkoja, vaikkakaan nämä takaa-ajot eivät usein onnistu.

Yleensä näätä vain syöksähtää pakenevan jäniksen kannoille ja lopettaa toivottoman takaa-ajon heti parinkymmenen metrin jälkeen. Jäniksenkin näätä saa yleensä kiinni niin, että yllättää sen, vaikkapa makaamasta kuusen alta.

Linnuissa näädän saalistamia ovat riekot, teeret ja muut kanalinnut, mutta myös esimerkiksi käpytikat. Kaikki muutkin linnut, kuten tiaiset ja puukiipijät maistuvat jos päätyvät saaliiksi. Näätä vierailee säännöllisesti kolopesijöiden, kuten helmipöllöjen pöntöillä ja pesissä, joissa se voi vierailla yhä uudelleen vuosien myötä.

Näätä uskaltaa iskeä jopa metson kimppuun, ja kerrotaan sen joskus joutuneen itsekin painolastina pitkälle ilmalennolle kiinni iskemänsä metson myötä, ennenkuin on saanut metson nujerretuksi. Ihan varmoja tällaisten tapausten selvityksiä ei ole olemassa ja osittain nämä Metso Airline-tapaukset voivat mennä erätarinoiden puolelle. Värriössä tällaista tapahtumaa ei ole havaittu 30 vuoden tutkimusjakson aikana. Varmaankin jopa viisi kiloa painava ukkometso on näädälle liian suuri saalis.

Erityisesti näätä saalistaa kanalintuja lumikiepistä - lintujen hautauduttua levolle suojaavaan lumeen. Näistä lumikiepeistäkin, ainakin Värriön tutkimusasemalla, näädän todetaan metsoa saavan saaliikseen tuskin koskaan. Muita kanalintuja kylläkin, mutta niitäkin ilmeisesti paljon vähemmän, kuin yleisesti uskotaan. Värriössä on jäljitetty näätiä kymmenien tuhansien kilometrien matkat, ja vain muutamia kanalintujen tappoja kiepeistä on todettu.

Itä-Lapissa näätä tappaa kanalinnun keskimäärin joka 600:s kulkemansa kilometri. Metsäkanalintutapot ajoittunevatkin pääosin kesäaikaan, jolloin myös näiden lintujen munapesät tulevat ryöstetyiksi.

Näätä - kairojen kultarinta

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ellis Lawrence

Myyrät mieluisinta saalista

Näätää pidetään erityisesti oraviin mieltyneenä. Oravien osuus sen saaliissa voi hyvinä oravavuosina olla jopa puolet, tavallisimmin kuitenkin vain noin 10 prosenttia.

Myyrät ovat näädälle mieluisimpia ja tärkeitä saaliseläimiä. Näädälläkin on siten tärkeä sijansa taimikoita riivaavien myyräkantojen joskus muuten hillittömänkin kasvun säätelijänä.

Myös sopulit maistuvat mainiosti. Huonoina myyräsyksyinä näätä popsii sieniäkin, myös pihlajan- ja katajanmarjoja sekä mustikoita. Näätä etsii myös hirven- ja poronraatoja, joita se löytää seurailemalla isompien petojen jälkiä. Talvisin näiden raatojen osuus voi olla jopa yli kolmannes näädän ravinnosta. Ravintolistalle kuuluvat kesällä myös lintujen munat, sammakot, hyönteiset, hedelmät ja hunaja.

Jos muuta ravintoa ei löydy, voi näätäkin tunkeutua myös ihmisen alueille, huviloiden ja taajamien nurkille tutkimaan tunkioita ja muita mahdollisuuksia. Saattavatpa tällöin öiseen aikaan hävitä läskitkin lintulaudalta ja aamulla vain näädän jäljet lumessa kertovat tapahtumien kulun närkästyneelle talon emännälle.

Pahojen päivien varalle näätä voi varastoida ruokaa piiloihinsa hieman sinne ja tänne - ja nämä kätkönsä se sitten löytää tarkalla hajuaistillaan. Tällaisia kätköjä voi olla runsaasti.

Näätä voi tappaa myös kärpän, tällainen tapaus on todettu Värriön tutkimusasemalla. Tällöin näätä oli piilottanut nappaamansa kärpän puuhun, lumitykyn sisään. Nämä tapaukset, joissa näädän on todettu tappaneen kärpän, ovat meillä aniharvinaisia.

Yksin kuljeskeleva erakko

Näätä on yksinäinen yöeläin. Kiima-aikaa lukuun ottamatta näätä viettää yksinäistä ja salamyhkäistä erakon elämää. Sen pääsee luonnossa siten näkemään varsin harvoin. Vain lumijäljet yleensä paljastavat ja kavaltavat sen, että näätä on liikkunut. Jollei se sitten juuri sillä kohtaa olekin liikkunut kuusten latvoissa, puittamalla - ja koskemattomalla hangellakaan ei näy mitään.

Lumioloissa kevyt näätä liikkuu monien muiden pikkupetojen tapaan kevyesti. Päiväajan näätä viettää nautiskellen jossakin suojaisassa puun kolossa taikka oravan pesässä nukkumalla. Näätä voi mennä ihan oravan pesän sisälle, mutta se voi jäädä myös pesän päälle makaamaan.

Lepopaikkana voi olla myös vanha harakanpesä, mikä tahansa suojainen loukko käy. Paras puu on tiheä kuusi, joka piilottaa näädän liian uteliailta ja josta pääsee tarvittaessa huomaamattomammin pakosalle.

Lumen alla tarkenee paukkupakkasilla

Tärkeä valintaperuste talviaikana näädällä sen asettuessa päivälepopaikkaansa, on piilosuojan ohessa lepopaikan lämpimyys. Lepopaikan pitää antaa suojaa sekä petoja että kylmyyttä vastaan. Näädän edun mukaista on se, että se levätessään kuluttaa energiaa vain perusaineenvaihdunnan verran.

Talvella lumenpinnan yläpuolella sopivia lepopaikkoja ovat lahopuiden onkalot ja oravanpesät, jotka näätä pystyy omalla ruumiillaan lämmittämään pari-kolmekymmentä astetta ympäröivää ilmaa lämpimämmäksi. Lumenpinnan alapuolella parhaimpia leposijoja ovat kaatuneiden puiden runkojen ja kantojen aluset sekä kivilouhikot.

Itä-Lapin näädät valitsevat viidessä tapauksessa kuudesta lumenpinnan alapuolella olevat päivälepopaikat. Toisinaan näätä viettää saman kaatuneen puun rungon alla perä jälkeen viikon kaikki päivät, toisinaan se palaa vasta viikkojen taikka kuukausien poissaolon jälkeen samaan paikkaan.

Saalistusretkellä

"Pensaan juuressa olevassa punarinnan pesässä odottavat kurkkimalla pienet poikaset emoaan ja sen tuliaisiksi tuomaa ruokapalaa. Silloinpa yhtäkkiä rasahtavat kuivat oksat! Pitkä, tummanruskea juova lähestyy pesää, viiksekäs nenä väreilee ahnaana saalista vainuten - pian punarinnan poikasia ei enää ole.

Eivät näin pikkuruiset suupalat suinkaan tätä ahmattia paljon ravitse, sillä rosvon on nälkä, oikea ryövärin nälkä! Se nousee seuraavaan puuhun, löytää sielä hiirihaukan pesän - ja sen avuttomina värisevät, untuvapeitteiset, isonokkaiset asukkaat häviävät samaa tietä, kuin punarinnankin poikaset. Orava hyppelee huis-hais iloisena ja huolta vailla läheisessä puussa, huomaa pedon ja loikkii pakosalle sen, minkä käpälistä lähtee. Turhaan! Näätä huomaa sen ja pyyhältää aikailematta perään. Takaa-ajettava väsyy pian, mutta näädälle väsymys on tuntematon asia ja kohta painuu uupuneen oravan kurkkuun terävä hammasrivi.

Tästäkö näädän nälkä olisi tullut tyydytetyksi - ja kittiä kanssa! Kun orava on syöty, löytyy lihavan variksenkin pesä ja kun sen asukeista on tehty selvää, nappaa näädän silmäkulmaan maassa piipertävä pieni metsähiiri. Vasta syötyään tämänkin hätäisen vikisijän, tuntee näätä toviksi mahansa täydeksi. Mutta jos tällä riivatulla ahmattirosvollamme on kotipesällään odottamassa liuta pikkunäätiä, ei sen saalistus suinkaan ole vielä kunnolla edes alkanutkaan. Nyt sen täytyy kiidättää yhä uutta pienempää ja isompaa naposteltavaa pesälle pienokaisilleen."
(Mukaillen: Eläinten maailma 1954).


Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Cuppojoe

Hämärän vaeltaja ja yön sukkuloija

Hämärän saapuessa näätä lähtee retkilleen. Se on hämärän ja yön kulkija ja vaeltaa yhteen menoon pitkiäkin taipaleita, välillä puihin kiipeillen ja niissä kuin voimistellen ja verrytellen. Sen liikkeet ovat aina notkeita, sulavia ja nopeita.

Iso ahma on kömpelö ja köntys verrattuna näätään, joka rimpuilee ja leikittelee puissa kuin sirkustaiteilija. Yhdellä hypyllään oksalta toiselle näätä voi leiskauttaa 3 - 4 metriä. Kesäaikaan, kun pimeitä öitä ei ole, näätä voi liikkua retkillään päivälläkin. Myös kiima-aikana näädät ovat liikekannalla päivisinkin.

Kaupunkeihin harhautuneet, kaupunkinäädät käyttäytyvät ihan toisin, kuin arkoina kulkevat ja piilottelevat metsäserkkunsa. Kaupunkinäädät liikkuvat päivisinkin, eivätkä pelkää paljon edes ihmistä.

Tuiskulla odotetaan parempia säitä

Pahojen säiden, kuten talvisen lumimyrskyn jatkuessa pidempään, näätä voi viipyillä aloillaan, suojaisassa paikassaan päiväkausienkin ajan. Siellä se olla jurottaa miettiväisenä piilossaan ja käväisee ulkosalla vain tarpeillaan, puikkien nopeasti takaisin suojaansa. Myrskyn mentyä näätä jatkaa taivaltaan.

Vaistotoiminnat ja aistit

Näätä on olemukseltaan erittäin valpas ja varovainen. Jos se toteaa, että sitä seurataan tai yritetään pyydystää, se kätkeytyy taitavasti sotkien jälkensä. Se voi juroa kivirakassa jopa viikon. Naaraat ovat huomattavasti arempia kuin urokset. Näädän aistit ovat erittäin tarkat.

Näätä kuulee ihmisen lähestymisen polulla jo 300 - 400 metrin etäisyydeltä. Myös näädän hajuaisti on tarkka. Se löytää monien muiden metsäneläinten tekemät varastot erinomaisen hajuaistinsa avulla, jopa paksun lumikerroksen alta. Kuulo- ja hajuaistin avulla näätä etsii suurimman osan saaliistaan.

Yöpaikannus

Näätä liikkuu öisin, jolloin voi olla hyvin pimeää. Olipa yö paksun pilvivaipan alla kuinka pimeä hyvänsä, näädät näyttävät tietävän kaiken aikaa tarkasti sijaintinsa. Ne suunnistavat näiltä yöretkiltään aina suoraviivaisesti johonkin tuttuun lepopaikkaansa. Tämä suunnistustaito perustuu näädällä sekä hyvään muistiin, että siihen, että se kulkiessaan hajumerkitsee tuhkatiheään omaa aluettaan.

Näätä hankaa hajurauhastensa eritteitä koholla oleviin paikkoihin, virtsaa kantojen päälle ja ulostaa lumikohoumiin. Näin tekemänsä merkkiverkoston tuulen mukana kuljettamista hajusteista näätä kaiken aikaa tietää, missä ollaan ja mihin mennään. Näitä hajumerkkejä ei siis jätetä luontoon vain muita varten ja oman reviirin merkeiksi, vaan myös itselle liikkumista mahdollistamaan.

Näätä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Mike Davison


Näätä

Kun vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä!

Otsikon sanoin pakenevat oravat lasten oravalaulussa. Näätä on toki usein oravan paha vihollinen. Orava voi muodostaa näädän saaliista noin puolet sellaisina vuosina, jolloin muita pikkujyrsijöitä on vähän. Oravan näätä yleensä pyydystää suoraan pesältä yllättämällä. Joskus se tapaa oravan liikekannalla ja siitä voi alkaa takaa-ajo.

On kuitenkin syytä huomioida, että osittain on legendaa se, että näätä jahtaisi vain oravia ja olisi kaiken aikaa riivattuna oravien kimpussa. Tätä käsitystä näädästä oravan säälimättömänä vihollisena vahvistaa se, että näätä asuttaa oravan pesiä. Tutkimuksissa on havaittu, että oravat useinkin ovat erityisesti nuorten näätien harjoitussaalista. Vanha eläinkirja kuvailee sitä, miten näätä saalistaa oravaa.

"Kun ruokaa haeskeleva näätä tapaa oravan, se hyökkää sen kimppuun suorinta tietä. Luottaen nopeuteensa se ei vaaniskele taikka pyri yllättämään. Usein orava huomaa lähestyvän vaaran ja ehtii pakoon, mutta useimmissa tapauksissa se ei kykene väistämään näädän salamannopeita liikkeitä, vaan joutuu piankin juovana kiitävän kultarinnan saaliiksi. Suuret eteen sattuvat puut, varsinkin kelohongat, ovat oravalle joskus pelastus.

Näätä ei kykene samanlaisiin hyppyihin, kuin orava - ja sileän kelon pinnalla orava pyörähtelee raskaampaa näätää ketterämmin. Näissä nopeissa pirueteissa ja käännöksissä voivat näädän kynnetkin lipsahdella. Tällöin varmaksi luultu saalis karkaa ja pianpa näätä näkee enää kaukana huiskivan oravan hännän".

Näätäturkis

Suomessa metsästettyjä turkiseläimiä ovat olleet kettu, kärppä, orava, saukko, majava - ja näätä. Näädällä on ollut kautta historiamme tärkeä sijansa turkiskaupassa. Saamelaiset kävivät näätäturkiksilla kauppaa Eurooppaan jo roomalaisella rautakaudella, 500 eaa. Saamelaisille näätä oli ja on neahti.

Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
RKTL: Näätä
RKTL: Riistasaalis
Eläinten maailma - Otava
Uusi suuri eläinkirja - WSOY
luontoon.fi
Suomen raportti EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kaudelta 2001-2006: Näätä
Helsingin kaupungin Ympäristökeskus: Kuukauden lajina: Näätä
ADW: Martes martes - European pine marten
Turun Sanomat
Jouni Impiö: Näädän pyydystäminen - Jahti-lehti 4/2002
Erik S. Nyholm: Suomen Eläimet
Värriön luontopäiväkirja
Suomen luonto: Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa: Nisäkkäät - Weilin+Göös
Erityistietoa
Esihistoriaa
Eläimiä aakkosittain
Näätäeläimet
Koiraeläimet
Kissaeläimet
Afrikan eläimiä
Oravat
Linnut
Ihmisen seurassa
Rotuesittelyt
Ihminen