Tunturisuden sivut

Carl-Erik Creutz (1911 - 2000)

Jos pitäisi valita sellainen radioääni, joka parhaiten kuvastelisi Suomen Yleisradion menneitä vuosikymmeniä, keulille voisi hyvinkin sijoittua Carl-Erik Creutz. Hän toimi Yleisradion kuuluttajana ja pääkuuluttajana vuosikymmenten ajan. Yleisöäänestyksissä hän sai neljästi Telvis-patsaan Suomen suosituimpana radioäänenä. Hänen rinnalleen voi silti yltää ehkä myös Pentti Fagerholm (1935 - 2015), joka tuli radion pääkuuluttajaksi Carl-Erik Creutzin jälkeen.

"Jos kuuluu musiikkia, on kysymyksessä ulkomainen asema, jos taas pärinää, on jokin asia hullusti, ja jos lähetyksessä on vikaa, on se kotoisin Helsingistä". - Ohjeita suomalaiselle radionkuuntelijalle vuonna 1924.

Helene Cals

Oopperalaulaja Helene Cals radiokaiuttimen äärellä vuonna 1932. - Kuva Copyright © janwillemsen - Creative Commons.

Radion historiaa

Radiolähetykset uutisten ja sivistyksellisten ohjelmien välittämiseksi aloitettiin vuonna 1921 Yhdysvalloissa, Pittsburgissa ja Detroitissa. Euroopassa radiolähetykset aloitettiin Isossa-Britanniassa vuonna 1922 ja Saksassa vuonna 1923.

Suomessa lähetettiin ensimmäinen yleisölle suunnattu radiokonsertt tammikuussa vuonna 1923. Tämä tapahtui Nuoren Voiman Liiton talvijuhlien yhteydessä erään amatöörin laitteilla. Saman vuoden 1923 keväällä aloitti lähetyskokeilunsa radiopioneeri Arvi Hauvonen Tampereella. Nämä kokeilut johtivat säännölliseen yleisradiotoimintaan. Tätä varten perustettiin erityinen yhtiö, Oy Yleisradio Ab vuonna 1926.

Radiotanssit

Radion kuuntelua Georg von Wendtin huvilalla Porvoon Emäsalossa 1920-luvulla. Kuvassa ovat vasemmalta lukien Lilli von Wendt, sohvalla Barbara tai Juliana von Wendt ja Anna Stenfelt, Anita von Wendt, Georg von Wendt, edessä Dorle von Wendt ja tuntematon mieshenkilö. - Kuva Copyright © Museoviraston Kuvakokoelmat - Creative Commons.

Yleisradiotoiminta kehittyi voimakkaasti 1930-luvulla, jolloin se saavutti kaikkialla suuren kansallisen ja kansainvälisen merkityksen sekä vaikutti monin tavoin ajan muotivirtauksiin ja mielipiteisiin. Television yleistyminen 1950-luvulta alkaen rajoitti aluksi jonkin verran ääniradion kehitystä, mutta myöhemmin se on toiminut kilpailijana vain pontimena yhä paremmalle ohjelmatuotannolle.

Suomi

Radio Suomessa 1940 - 1950 - 1960-luvuilla

Radiota kuunneltiin ennen 1960-luvulla alkanutta television aikakautta hyvin paljon. Olihan radio käytännössä ainut sähköinen media. Tavallisen radionkuuntelijan kannalta tärkeimpiä ja kuunnelluimpia ohjelmia olivat uutisten ja muiden ajankohtaisohjelmien ohessa urheilulähetykset, erilaiset musiikkiohjelmat ja musiikilliset iltamat, moninaiset viihdeohjelmat, tietokilpailut ja kuunnelmat, joiden joukossa oli useita suosittuja sarjojakin.

Sodan jälkeen radio eli kulta-aikojaan. Radiolupien määrä ylitti puolen miljoonan rajan. Markkinoita riitti myös kotimaiselle radioteollisuudelle. Kodeissa kuunneltiin Metsäradiota, Työmiehen tuntia, Pienoisparlamenttia, Kankkulan kaivoa, Markus-setää ja Kalle Kustaa Korkin seikkailuja.

Lauantain toivotut levyt 1935 -

Musiikkiohjelmista suosituimpia on ollut Yleisradion vanhin äänilevyohjelma Lauantain toivotut levyt, joka on soinut vuodesta 1935 tärkeänä osana monien kotien viikonlopun viettoa. Ohjelma on ollut tärkeänä osana kymmenien tuhansien kotien viikonlopun viettoa. Siitä on vuosikymmenten myötä muodostunut musiikkityylien ja kuuntelijasukupolvien ainutlaatuinen kohtauspaikka.

Vuonna 1963 syntyi Sävelradio, ja Yle aloitti iskelmien soittamisen.

Kankkulan kaivolla 1958 - 1970

Vuosina 1958 - 1970 radiossa esitetty Kankkulan kaivolla syntyi kahden ajanvietetoimittajan Antero Alpolan ja Aune Ala-Tuuhosen kynästä. Suosittu radiohupailu närkästytti raittiuspiirejä "moraalitonta elämää ihannoivalla tyylillä". Kankkulan kaivolla oli aikanaan äärettömän suosittu ohjelma, joka kokosi varmaankin lähes kaikki suomalaiset radion äärelle.

Moraalittomana saattoivat jotkut tiukkapipoisimmat pitää Tippavaaran isäntää. Kankkulan kaivolla keskushenkilö oli 105-vuotias, pontikankeittoa harrastava Tippavaaran isäntä. Speaker yrittää saada isäntää kertomaa vanhan kansan tapoja, mutta tarina siirtyy aina pontikan keittoon.

Helkama

All rights reserved
*Kuva Helkama-radiosta - Copyright © pentlandpirate
Photo used with permission.

Helkama-radio

Vanha Helkama-radio rauhoittaa jo ulkoisella olemuksellaan ja saa ihmisen tuntemaan olonsa kotoisaksi. Helkaman perusti Tampereelle vuonna 1905 pyhtääläinen Heikki Juho Hellman (myöhemmin Helkama). Aluksi polkupyöriä ja ompelukoneita myynyt liike muutti 1915 Viipuriin, ja 1934 pääliike aloitti Helsingissä. Helkama Radio OY perustettiin vuonna 1951, tehdas toimi kaksi vuotta Helsingissä ja sitten valmistus siirtyi Hankoon. Vuonna 1957 valmistui uusi tehdashalli. Samana vuonna valmistui 2 000 televisio- ja 20 000 radiovastaanotinta. Se oli 20% koko Suomen radio- ja TV-tuotannosta.

Suomalaisten Helkama-radioiden valmistus oli vielä 50-luvulla pitkälle käsityötä. Putkiradioita, jotka tuolloin edustivat alan huippua, koottiin osa osalta pitkien pöytien ääressä. Helkama-tuotemerkin alla valmistettiin aikoinaan sekä radioita että televisioita. Nyttemmin yritys tunnetaan mm. autoista, polkupyöristä ja kodinkoneista.

Radionkuuntelija

1960 -luku. Nainen istuu korituolissa asunnon olohuoneessa. Pöydällä on kelanauhuri ja putkiradio. - Kuva Copyright © Ilkka Jukarainen - Creative Commons.

Onnellinen radionkuuntelija

Radion kuuntelun on aina katsottu olevan osa nykyaikaisen, ulkomaailmastakin kiinnostuneen ihmisen elämää. Samalla radio liittyy siihen rauhaan, onneen ja harmoniaan, jota ihmiset kokevat kodeissaan, suojassa maailman myrskyiltä.

Kipparikvartetti - Teijo Joutsela ja Humppa-Veikot

Aikakauden ominaisinta ja hyvin suosittua musiikkia loihti lauluyhtye Kipparikvartetti, joka aloitti vuonna 1950. Kvartettiin kuuluivat Auvo Nuotio (1. tenori), Olavi Virta (2. tenori, vuoteen 1953), Eero Väre (2. tenori, vuodesta 1953), Teijo Joutsela (1. basso) ja Kauko Käyhkö (2. basso). Suomalaiset rakastivat tämän valkoisissa, tyylikkään herraskaisissa puvuissa ja mustissa ruseteissa esiintyneen kvartetin lauluja. Kaunis Veera eli ballaadi Saimaalta aloitti kvartetin menestystarinan ja ensimmäisen levytyksen. Saimaan valssin, joka tehtiin vuonna 1950, jälkeen seurasi vuosikymmenten ajan levyjä, konsertteja, elokuviakin ja määrättömästi suosiota ja menestystä.

Kipparikvartetissa esiintynyt Teijo Joutsela tuli tunnetuksi myös Humppa-Veikkojen laulusolistina. Tämä yhdistelmä oli mukana musiikkeineen myös Kankkulan kaivolla. Näyttelijänkin taidot omannut, pitkä ja komea, voimakkaan tummalla, hieman kuin oopperalaulajan äänellä mestarillisesti laulanut Teijo Joutsela hurmasi suomalaiset miehekkään jäyhällä esiintymisellään, johon aina kuului hymynpilkettäkin, ihan kuten Kipparikvartetillakin. Vuonna 1958 perustettu Humppa-Veikot säesti Teijo Joutselaa tavalla, jota mikään orkesteriyhdistelmä ei tuon jälkeen ole voinut ylittää. Humppa-Veikoilla on ikioma, jäljittelemätön soittotapansa ja soundinsa, joka tuntui uppoavan suoraan suomalaisten sieluun.

Markus-setä

Markus-setä tekemässä radiolähetystä 28.7.1956. Kuva / Foto / Photo: Helge Heinonen. - Kuva Copyright © Museoviraston Kuvakokoelmat - Creative Commons.

Markus-setä

Markus-setä (oikealta nimeltään Markus Rautio, 17. toukokuuta 1891 Helsinki - 14. helmikuuta 1973) oli Yleisradion toimittaja ja kuuluttaja sekä myöhemmin kuunnelma- ja selostusosaston päällikkö ja pääohjaaja. Parhaiten hänet muistetaan radion Lastentunti-lastenohjelmistaan, joita lähetettiin vuosina 1926 - 1956 sekä suomeksi että ruotsiksi.

Aikana, jolloin ei ollut olemassa televisiota, eikä nykymedian valtaisaa lasten ohjelmatarjontaa, kohosi Markus-setä ennennäkemättömään suosioon.

Aikansa kaikkien radiotoimittajien tapaan Markus-setä ei ollut vain radiotoimittaja, vaan hänen työnsä piti sisällään laaja-alaista kansansivistämistä ja valistustyötä. Se tuli ilmi jo hänen jokaisen ohjelmansa lopussa. Siinä, missä Tarva korosti liikunnan tärkeyttä ja kehotti ihmisiä ylös, ulos ja lenkille - Markus-setä päätti jokaisen ohjelmansa, muistuttaen terveellisen ruoan tärkeydestä ja kehotti siksi: Muistakaa, lapset, syödä aamupuuronne!

Metsäradio 1945 -

Metsäradio perustettiin viihdykkeeksi ja myös hyödyksi, kun metsän välittömät työllistämisvaikutukset olivat Suomessa huomattavasti nykyistä suuremmat ja väkeä oli muun muassa tukkikämpillä paljon. Aloitteen Metsäradiosta teki Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki ja ohjelman ensimmäinen juontaja 1945 - 1965 oli Pekka Tiilikainen. Myöhemmät juontajat olivat Adolf Turakainen, Leo Ahonen ja Jukka Koponen.

Ohjelman tunnuslauluna oli pitkään Oskar Merikannon sävellys Vielä niitä honkia humisee, jonka jälkeen juontaja lausui "Hyvää iltaa, metsien miehet." Metsäradioon myös kuuluivat vuosikymmenien ajan kuuntelijoiden lähettämät merkkipäiväonnittelut ja levytoiveet, jolloin tulivat hyvin suosituiksi amerikansuomalaisen Hiski Salomaan levytykset, erityisesti Lännen lokari. (Wikipedia: Metsäradio)

Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen

Ylittämättömiä radioselostajia ja tunnelmien välittäjiä ja luojia Suomen radion historiassa ovat olleet sinivalkoiset äänet, Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen.

Pekka Tiilikainen (29. kesäkuuta 1911 Kouvola - 12. syyskuuta 1976 Helsinki) aloitti uransa lehtiin kirjoittavana toimittajana muun työnsä sivussa jo 1930-luvulla. Hän käytti Helsingin Sanomissa nimimerkkiä Nautilus. Yleisradion freelancetoimittajana Tiilikainen toimi jo vuonna 1935 Oslon pohjoismaisissa uintimestaruuskilpailuissa, mutta vasta 1939 hänet kiinnitettiin vakituiseksi selostajaksi.

Radion kuuntelijoille Pekka Tiilikainen tuli tutuksi sota-aikana, jolloin hän työskenteli toimittajana Itä-Karjalaan perustetussa Aunuksen radiossa sekä sotareportterina rintamalla.

Parhaiten Pekka Tiilikainen muistetaan radion urheiluselostuksistaan. Hänen kanssaan näitä urheilutapahtumia sekä kotimaasta että kaikkialta maailmasta kulki selostamassa toinen sinivalkoinen selostaja, Paavo Noponen (25.3.1930 - 24.10.2016), joka suuruudessa kohosi Pekka Tiilikaisen rinnalle. Noponen piti Tiilikaista oppi-isänään. Yhdessä he loihtivat tunnelman, jossa radion kuuntelijakin tunsi kuin olevansa mukana kisoissa tapahtumapaikalla.

Noposen selostajaura Yleisradiossa alkoi vuonna 1952 Helsingin olympiakisoista. Sen jälkeen Noponen oli selostamassa 18 olympiakisoja. Sivistyneen ja henkevän, kuin klassisen runomuotoisen sanankäytön mestarina Noponen on ollut ylittämätön. Hän yhdisti selostuksissaan kansallishengen, huikean räjähtävyyden ja lennokkaan runollisen maalailun. Tyypillistä hänelle oli maalaileva, paatoksellinen esitystapa, äänen nousu kohokohdissa, joissa hänen äänensä saattoi särkyä innostuksesta ja tunteen palosta. Hänen urheilullinen tietämyksensä oli myös tavattoman laaja. Kirjallisesti sivistyneen Paavo Noposen isänmaallisuus sai 1960-luvulla runebergiläis-topeliaanisia piirteitä, ja se kulminoitui 1970-luvun alussa Kuusamoon ja erityisesti hiihtäjä Kalevi Oikaraiseen.

Suomalaiset saivat vuosikymmenten ajan eläytyä yhdessä tämän mestarillisen parivaljakon kanssa urheilukilpailujen kiihkeän jännittäviin tapahtumiin. Heidän legendaarisia selostuksiaan odotettiin usein varmasti jopa enemmän, kuin varsinaisia kisatapahtumia.

Tervetuloa aamukahville

Niilo "Tarva" Tarvajärvi juonsi sunnuntaiaamuisin aamukahviohjelmaa, josta monien mieleen ovat syöpyneet sekä ohjelman tunnusmusiikki, että Tarvan päätössanat jokaisen ohjelman loppuessa: "Ylös, ulos ja lenkille!" Aamukahviohjelman lisäksi Tarvalla oli radiossa myös omana sarjanaan Lauantaisauna. Tarva oli oman aikansa tunnetuimpia ja suosituimpia juontajia ja tuli myöhemmin tutuksi myös television kautta kaikille suomalaisille.

Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja 1945 - 1961

Mainio ja suosittu parivaljakko Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki tulivat tutuiksi kansalle ensimmäisen kerran tammikuussa 1945, kun radiosta kuultiin kuunnelma Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Kuunnelmaa esitettiin radiossa keskipäivän aikaan viiden minuutin mittainen jakso, joka päättyi Korkkia tulkitsevan Wilho Ilmarin murahdukseen "Jatkuu huomenna". Päivittäiset viiden minuutin pätkät esitettiin sunnuntaisin puolen tunnin mittaisena koosteena. Pekka Lipposta kuunnelmissa esitti vastustamattomalla lumovoimallaan Oke Tuuri.

Korkin ja Lipposen seikkailuista kertovat kuunnelmat perustuivat nimimerkki Outsiderin luomiin kirjallisuushahmoihin. "Kansa toljottaa silmät päästään sarjakuviin. Radionkin pitää saada omat sarjakuvansa. Rupea sinä niitä tekemään." Näin kertoo Outsider toimittaja Ensio "Valentin" Rislakin hänelle sanoneen ja antaneen vielä ohjeeksi, että tarvitaan "jännitystä, pauketta, konnia, ja suomalaiset päähenkilöt".

Heitä tuli sitten kaksi: Kalle Kustaa Korkki on öljybisneksen parissa liikkuva sulava maailmanmies ja Pekka Lipponen lupsakka savolainen, hieman änkyttävä (pi-pi-pirskatti!) ja näkäräisiin mieltynyt "ahväärimies". Lipponen tunnettiin myös mm. arvonimillä Prinssieversti, Kuun varakuningas ja Ylipääjohtaja.

Outsiderin luoma parivaljakko jatkoi seikkailujaan Haapakosken kuolemaan vuoteen 1961 saakka.

Mittaustauot ja aikamerkit

Omalla tavallaan hyvin tärkeitä olivat radiolähetyksissä takavuosina myös mittaustauot ja aikamerkit. Erityisesti aikamerkit olivat kuuntelijoille usein suorastaan elintärkeitä.

Takavuosina Yleisradion radiolähetykset keskeytyivät legendaaristen, keskellä päivää pidettyjen lähetysketjun mittaustaukojen johdosta: "Seuraa ohjelmansiirtoketjun mittaustauko..." Mittaustauon aikana radiosta kuului yhtäjaksoista, tasaisena jatkuvaa, korkeaa piip-ääntä.

Ajan seuraaminen on toki aina ollut tärkeää, mutta jotakin korostuneen tärkeää ja juhlavan tenhoavaa tuntui olevan entisten aikojen aikamerkeissä. Ylen oman historiikinkin mukaan Aikamerkki on ollut Yleisradion merkittävimpiä ohjelmia, radioklassikko. Aikamerkki on ollut yksi niistä Yleisradion ohjelmanumeroista, jotka ovat eniten vaikuttaneet jokapäiväiseen ihmiselämään. Kellonlyömät ilmoitettiin gongilla, jonka tuloon kuuluttaja ilmoitti olevan "vielä viisi sekuntia". Aikamerkki uudistettiin kesäkuussa 1963. Vanha viiden sekunnin kuulutus korvattiin tuolloin viidellä piippauksella, joita seurasi kuudes piippaus ja gongi.

Markus Similä ja Hugo Ahlberg heinäkuussa 1960

Ylittämättömiä ja unhoittumattomia radioääniä ovat olleet Markus Similä (1937 - 2018) ja Hugo Ahlberg (1930 - 1996). Videolla aluksi on äänessä kuuluttaja Markus Similä. Hänen jälkeensä Hugo Ahlberg lukee STT:n uutisia heinäkuussa 1960.

Molempien persoonalliset äänet ovat syöpyneet syvälle suomalaisten mieliin. Mr. Ääneksi kutsuttu Hugo Ahlberg toimi juontajana myös television puolella. Siellä yksi hänen ikimuistoisista ohjelmistaan oli Nelostie.

Mainostelevision vuonna 1965 esittämä kymmenosainen dokumenttisarja Nelostie oli mittavin yhtiön tuohon saakka valmistuneista ohjelmaprojekteista. Sarjassa matkataan valtatie 4:ä pitkin pohjoisesta etelään ja tutustutaan samalla tien varrella sijaitseviin paikkakuntiin, niiden asukkaisiin ja elämänmenoon. Ohjelmasarjan tekniseksi toteuttajaksi valittiin elokuvayhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Sarjan ohjasi elokuvaajana tunnettu Olavi Tuomi ja ohjelman juontajana toimi suosittu radioääni Hugo Ahlberg.



Saksalainen Loewe Opta Planet vuosilta 1959 - 1960 edusti putkiradioiden aatelia. Koko maailma oli avoinna tällä radiolla. Pitkillä aalloilla (LW) mukana myös Lahti. Pitkäaaltolähetykset Lahden asemalta päättyivät 31. toukokuuta 1993.

ENR

Putkiradio vuosilta 1951 - 1952. Valmistaja Oy Fenno-Radio Ab, Suomi. Radion mitat 28,6x18,3x16,7 cm. Kotelo bakeliittia.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sami Nordlund


Vanha radio

Salora 772V. Putkiradio vuodelta 1952. Valmistaja Salora, Suomi. Radion mitat 56,8x34,2x22,5 cm. Kotelo puuta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sami Nordlund


Lähteet
*Timon Radiosivut
*Radiomuseum
*Häme-Wiki: Paavo Noponen
*Yle: Paavo Noponen - sinivalkoinen selostaja
*Yle: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja
*Yle: Ylen vuosikymmenet
*Yle: Lauantain toivotut levyt
*Yle: Kankkulan kaivolla
*Elävä arkisto: Yleisradion aikamerkki
*Elävä arkisto: "Seuraa ohjelmansiirtoketjun mittaustauko..."
*http://www.asaradiomuseo.fi
*Suomen Radiohistoriallinen Seura ry, Keskustelufoorumi: Radioiden tunnistusta
*Elävä muisti: Hugo Ahlberg ja Nelostie
Veikkzustulokset

Valokuvaaja Otso Pietinen kuuntelemassa radiosta veikkaustuloksia vuonna 1940. Kuva / Foto / Photo: Pietinen. - Kuva Copyright © Museoviraston Kuvakokoelmat - Creative Commons.