SUSIA SUOMEN RINTAMAILLA 1800-LUVULLA

Tämän sivun katkelmien ja tarinoitten lähdeteoksena on Suomen historiallisen seuran julkaisu "Historiallisia tutkimuksia 101" - Jouko Teperi: Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla.

Koilan hyökkäys!

Ensimmäinen esimerkkitapauksemme on Terijoelta, ilmeisesti tapahtunut joskus 1860-luvulla. Tässä tapauksessamme suden hyökkäyksen kohteena oli lapsi - ja näille tilanteille tyypillistä oli, että susi ei heti hyökätessään pyrkinyt surmaamaan lasta. Susi oli hyökännyt tallin takaa pihalla leikkineen lapsen kimppuun ja juossut lapsi hampaissaan pois. "Aikuiset ko kuuliit lapse huuvon, ni näkkiit vaa, ko susi juoks metsää laps hampaissaa.

Hyö läksiit ajamaa sutta takkaa, ja vähä matka päästä löysiit lapsen puunjuurelt istumast ihka elävän. Sus vissii ol pelästynyt ihmisii tahe ei jaksant kantaa lasta, ni jätti kiireissää siihe puujuurel. Laps istu kaikes rauhas siin ja sano, ko ihmiset tulliit luo:

"Mie ko kattoin koilaa näi nikkää (varjostaen kädellä silmiään), ni koilal ol kolvat näinikkää!" (pannen kädet päälaella ikäänkuin korvat pystyyn).

Cigarrin avulla efehti!

Useimmiten sudet tuon ajan lehtijutuissa ja tarinoissa hyökkäsivät tien päällä liikkuvien matkalaisten kimppuun pakkasella ja pimeällä, mutta jo syyspimeilläkin saattoivat sudet ahdistella matkamiehiä. Eräs yksityinen kirje Teperin kirjasta kuvaa tuollaista tilannetta.

"Mutta ei ainoastaan pakkanen ahdistanut meitä, metsän pedotkaan eivät jättäneet meitä rauhaan. Eräässä metsässä tiistai-iltana noin k:lo 10 paikoilla seisahtui hevonen äkkiä ja rupesi kuorsumaan.

Me hyppäsimme alas reestä ja näimme noin pari tusinaa kiiltäviä silmiä edessämme. Arvaas, jos rupesi käymään kylmiä väreitä pitkin selkärankaa! Rupesimme huutamaan, mutta pedot, jotka seisoivat keskellä maantietä eivät liikahtaneet paikaltaan, ulvoivat vaan ja näyttelivät valkoisia hampaitaan.

Minä raappasin tulitikulla valkeaa, ilman vaikutuksetta. M. ehdoitti nyt että sytytettäisiin cigarri, joita hänellä oli muutamia taskussa, ja heitettäisiin susia vasten naamaa. Ehdotus "gillattiin" ja kohta lensi yksi tämmöinen "mitraljösi" keskelle laumaa ja "pläiskätti" yhtä sutta juuri "vasten pläsiä". Tämä tosin juoksi kappaleen matkaa syrjään ja pari muuta sen seurassa, mutta toiset jäivät seisoa töllöttelemään. Nyt otin minä pari kappalta "Pääskystä" esiin sekä "Jeannetten häät", sytytin ne palamaan ja viskasin hukkain niskaan. Tämäkös teki "efehtin!"

Ja näin selvisivät nämäkin matkamiehet tästä vaikeasta "situationista" improvisoimillaan pelottelukeinoilla ja pääsivät syöksemään vauhdilla pakoon.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Ralf

Pelon siivittämää liioittelua

Susi on laumaeläin - se pyrkii muodostamaan laumoja. Kuinka suuria noista laumoista tulee - se riippuu monista seikoista. 1800-luvulla ei ollut harvinaista, että susilaumojen suuruutta liioiteltiin ajan lehdissä esitetyissä tapahtumissa. Aina ei suinkaan sanomalehdissä itse toimituskunnassakaan tunnuttu varauksitta uskottavan kaikkiin niille esitettyihin susitarinoihin. Esimerkiksi Helsingfors Tidningar julkaisi vuonna 1855 uutisen, jossa se kertoi Degerössä nähdyistä susista - ja tässä yhteydessä se korosti sitä, että näin kerrottiin.

Eipä ihme, että jo toimittajakin epäilevänä laitteli näitä varaumia - sillä erästäkin rekeä, jossa mies vaimoineen ja lapsineen teki taivalta, seuraili yöpimeässä ei enempää eikä vähempää, kuin 27 sutta! Tokihan kriittisempi lukija jo alkaa ihmetellä ei vain tuonkin lauman suuruutta vaan sitä, että miten ylipäänsä noissa yöoloissa kävi noin tarkoin tuon lauman pääluvun laskeminen?

Tampereellakin 30 suden lauma

Helmikuulta 1887 löytyy Uuden Suomettaren Tampereelta saama uutinen, jonka mukaan "aivan kaupungin laidalla Sorrinahteella oli nähty 30 suden muodostama lauma lauantaina." Lehtikin oli mitä ilmeisimmin epäillyt tuon jättilauman olemassa oloa, sillä se oli lisännyt uutisointinsa perään lisämääreen "näin vakuutetaan". Viikkoa myöhemmin Tampereen Sanomat kumosikin tämän uutisankan: "Luulemme toki, että tietojen lähettäjä on nähnyt unta mörköjoukoista ja suurista tapporahoista..."

Tässä sarjassamme "suur-susilaumoja" esiintyi Viipurin kaupungin liepeillä Suomenvedenpohjan jäällä joulukuun 1884 puolimaissa erikoinen näky: peräti 18 suden lauma nähtiin "istuen jäällä virttä vetämässä". Juvan pitäjän historiassa puolestaan kerrotaan susien kesällä 1820 esiintyneen 30-40-päisinä laumoina. Näitä monikymmenpäisiä parvia olisi siis ollut useampiakin!

Kuinka suuria olivat susilaumat kulloinkin, se on oma lukunsa. Jos ihminen oli kohdannut susilauman, oli hän pelkonsa siivittämänä valmis värittelemään ja liioittelemaan. Lehtien kannalta susien uhka oli myös jatkuvasti lukijoita kiinnostavaa materiaalia - ja siksi nämäkin suurlaumauutiset julkaistiin, vaikkakin edellä esitetyin varaumin. Suhtautumisesta suteen kertoi se, että niistä oltiin valmiita uskomaan minkälaisia juttuja tahansa.

SUSISIRPALEITA - LYHYITÄ KATKELMIA AJAN UUTISISTA

Hilma ja Väinö

Suurina susivuosina kansaa yritettiin herätellä monin tavoin susien vastaisiin toimiin. Susien tehdessä tuhojaan rintamailla, piti Topeliuskin "kansan välinpitämättömyyttä ja saamattomuutta suurimpana syynä tapahtumiin." Kansaansa syvästi pettynyt kirjailija ei säästellyt sanojaan eikä ilmaisujaan. "Rahvaalla ei ollut tahtoa, kykyä ja taitoa suojella itseään."

Monin kirjoituksin yritettiin rahvaan mielipiteisiin vaikuttaa. Mielellään havaitun välinpitämättömyyden muurin murtamisessa vedottiin suoraan vanhempiin ja etenkin äitiin. Sanomia Turusta-lehdessä julkaistiin sydämiä liikuttava tarina Hilmasta ja Väinöstä, jotka "menivät iloisina leikkimään Suomen luonnossa raittiissa ilmassa.

Viattomuuden loisto näkyy heidän silmistänsä kun he lähtevät tuvasta ulos, turvallisuus kotonsa piiriin ja vanhempiinsa, etenki äitiinsä, joka aina tahtoo estellä muiden pahain lasten tulemista pienoisten iloa häiritsemään, tekee Hilmaa ja Väinöä niin rohkeiksi että lähtevät pellon taaksekin kuusen käpyjä lampaiksensa keräilemään.

Toinen, vanhempi lapsi ehkä, juoksee hengen hädässä pakoon kodon nurkkaan piillen ja sitten huutaa kirkuen: siskoni meni ison koiran suussa! Tunnottomana juoksee talon väki kadonneen perässä ja äiti - etupäässä rientää hän, varsinkin jos on voimia..." Lapsen hätä ja äidin kyyneleet; voisiko enempää tunteisiin vedota...

18 000 miehen ketju!

Kaikenlaisia esityksiä susista pääsemiseksi esitettiin. Ihan vakavissaan oli hänkin, joka esitti, että Porista Suomenlahteen muodostettaisiin miesketju, joka ajaisi kerralla kaikki sudet mereen ja pyssymiesten ammuttaviksi! Tämän suunnitelman esittäjä oli laskenut, että ketjuun tarvittaisiin 15 000-18 000 miestä. Kullakin olisi kädessään värilyhty - ja näin tämä ketju kulkien läpi maitten, metsien ja mantujen ratkaisisi susiongelman kertaiskulla!

Ivan Pakljan - lukashi, joka ulvoi suurkeuhkoin!

Muinoin sudenmetsästäjät houkuttelivat susia luokseen myös ulvoen - susien ulvontaa matkien. Etenkin susien kiima-aikana keino toimi hyvin. Jotkut sudenmetsästäjät ulvoivat itse - muualla maailmassa saatettiin käyttää erityisiä erikoismiehiä, ulvojia. Kai aivan jättikeuhkot oli maineikkaalla lukashilla Ivan Pakljanilla, sillä silminnäkijä kertoi: "Tällainen sudenulvonnan matkiminen näyttää minusta kyllä ihan helpolta, mutta ihmettelin Pakljanin hyviä keuhkoja, sillä "hän voi pitkittää yhtä ainoaa ulvontaa yli minuutin!" "En katsonut kylläkään kelloa, mutta siltä se minusta tuntui".



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, ja sivun ylin kuva valkoisesta sudesta - Copyright © Flickr/Soren Wolf