Menu
Susisivut
SUSI YMPÄRISTÖEETIKON SILMIN

Leena Vilkka
FT, ympäristöfilosofian dosentti


Kun suljen silmäni, näen susia. Suden hahmoja, juoksevia susia, suden katseen. Sudenkuva on piirtynyt silmieni verkkokalvolle pysyvästi. Susi on juurtunut sielunmaisemaani hyvin syvälle. Susi on unelma ja utopia, saavuttamaton, toisaalta hyvin konkreettisesti läsnä kesykoiran katseessa. Susi on ollut koko ikäni minulle merkityksellinen ja tärkeä eläin. Ehkä se on geeniperintöä. Isäni on nimittäin kokenut samastuvansa suteen 1940-luvulla Lapissa, jolloin erämaassa vielä saattoi kuulla suden huudon. Olen kasvanut luontorakkauteen ja eläinten kunnioittamiseen. Sudella on ollut erityinen sijansa mielenmaisemassani läpi elämäni, susi on intohimoni, tuskani ja rakkauteni.

Suhtaudun susiin ehdottoman tunteellisesti. Sudet koskettavat tunteitani ja tietoisuuttani hyvin syvästi, tunkeutuen alitajuntaan ja uniin asti. Tunteet eivät tietenkään poissulje tietoa. Susi on yhtä lailla ollut myös älyllisen intohimoni kohde. Tietomateriaalia susista olen taltioinut vuosikymmenet. Ensimmäisen susiesitelmäni pidin koulussa jo kymmenvuotiaana. Laajasta keräämästäni susimateriaalista on kuitenkin uupunut juuri se susikuva ja susikäsitys, mikä on itselleni ollut merkityksellisin: suden tietoisuus ja oikeudet. Nämä minun on ollut luotava ja kehitettävä ja sillä matkalla olen yhä. Susi on filosofisen ja eettisen mielenkiintoni kohde, siksi olen pyrkinyt kehittämään susifilosofiaa ja -etiikkaa sudensuojelun perustaksi.

Susi on tietäjäeläin, jonka viisautta asuu myös koiran katseessa. Ehkä parhaiten on sielunmaisemaani osunut Aale Tynnin runo "Silkkipää", joka kertoo sudenpennun (tai yhtä lailla pienen vauvan) syntymästä emon silmin. Tuo runo taskussani synnytin oman esikoiseni, pienen silkkipään. Ennen synnytystä hain voimaa metsän puilta ja eräältä elämääni syvällisesti vaikuttaneelta tietäjäkoiralta. Raskaana ollessani vierailin Ähtärin eläintarhasusien luona, vietin yön tarhan sisällä, kalliolla susien ympäröimänä. Se oli vahva luontoyhteyden kokemus, voimakas yhteenkuulumisen tunne susien kanssa. Suden ja ihmisen henki on lopultakin sama, uskon.
Susi

Oma susikuvani muodostuu myyttisestä, kognitiivisesta, biosentrisesta ja eläinoikeudellisesta susikäsityksestä. Asenteeni sutta kohtaan on syväekologinen ja ympäristöeettinen. Sudessa minua kiinnostaa ensisijaisesti suden tietoisuus ja oikeudet, miltä tuntuu olla susi, millainen on suden sisäinen elämä ja mitä eettisiä seuraamuksia tästä on sille, kuinka suhtaudumme suteen ja miten kohtelemme sutta tässä ihmisten maailmassa. Minua kiinnostaa ihmisen ja suden kohtaaminen, kahden erilajisen tietoisen olennon välinen kumppanuus ja kommunikaation mahdollisuus.

Käsitykseni sudesta tietoisena, tuntevana ja kärsimiskykyisenä olentona perustuu kumppanuuteeni suden perillisten, kotikoirien kanssa. Ystävieni geneettisille esi-isille, villeille susille, soisin mielelläni samat eläinten perusoikeudet, joita moderni eläinsuojeluliike ylipäätänsä eläimille perää, kuten oikeuden tuskattomaan elämään ja oikeuden hyvinvointiin.

Pelkkä biologinen tieto ei sutta auta. Tarvitaan perustavanlaatuista arvojen ja asenteiden muutosta, jotta suden suojelu voisi toteutua entistä tehokkaammin. Siksi tarvitaan myös susifilosofiaa ja -etiikkaa luonnon- ja eläinsuojelun perustaksi. On kysyttävä: Mikä olento susi oikein on? Mitä tiedämme sudesta ja mitä ylipäänsä on mahdollista tietää sudenelämästä? Kuinka totuudenmukainen ihmisen susikuva voi olla? Voimmeko saavuttaa totuudellista tietoa ei-inhimillisestä maailmasta sortumatta ihmiskeskeisiin tulkintoihin? Voimmeko tietää jotakin suden tietoisuudesta ja sielunelämästä, eli siitä, mitä sudet ajattelevat, tuntevat ja tahtovat? Miltä tuntuu olla susi? Miten susi kokee elämänsä, omasta suden näkökulmastaan? Entä mitä oikeuksia susille pitäisi kuulua ja mikä on suden arvo?
Susi

Mikä susi on?

Susi on moneksi. Se on hirvenmetsästäjän näkökulmasta haittaeläin, joka verottaa ihmisen omaisuutta, metsästyskoiria ja hirviä. Riistabiologi näkee suden metsästettävänä luonnonvarantona, yhtenä riistalajina, jonka elinvoimaisista kannoista ihmisen on huolehdittava. Ekologi korostaa sutta uhanalaisena lajina ja näkee uhanalaisuudessa suden biologisen suojeluarvon. Susi on myös luonnonsuojelun symbolieläin, romanttinen kuvitelma siitä, että jossain on vielä erämaita, joissa susi laulaa villinä ja vapaana. Geneettisesti susi on kuitenkin koira. Perusolemukseltaan susi ja ihminenkin ovat nisäkkäitä, molemmat sosiaalisia ja älykkäitä eläimiä.

Sudella on ihmisystävänsä, kaikki ne luonnonvalokuvaajat ja muut ihmiset, jotka omistavat elämänsä sudelle. Suteen syvällisesti tutustuneet näkevät myös sen ominaisuudet tarkemmin: rohkea, lempeä, turvallinen, älykäs, varovainen, utelias, tutkiva, sosiaalinen, perherakas ja pariuskollinen, hellä ja huolehtiva emo, viisas ja kaunis alkuperäisolento, "villi ja vapaa" metsän koira, vieraslajinen ystävä.
Susi
Sutta määriteltäessä siihen liitetään siis lähtökohdiltaan hyvin eri tasoisia ominaisuuksia: myyttisiä, biologisia, ekologisia, sosiaalisia, kognitiivisia ja moraalisia.

Susi on sekä hyvän että pahan vertauskuva. Susi on ollut toisaalta hedelmällisyyden, toisaalta vahvuuden symboli. Raamatun susi on verenhimoinen raatelija. Keskiajan teologit eläimellistivät pahuuden. Paha susi hyökkää yön pimeydessä viattomien lasten kimppuun. Se on viekas, epärehellinen ja vaarallinen. Tämä Iso Paha Susi elää vahvana tiedotusvälineiden kielessä ja pitää syrjäseuduilla yllä voimakasta susipelkoa ja vihaa. Sudesta liikkuu sellaisia sanontoja kuin "sudessa ei ole mitään hyvää, sitä ei voi syödä eikä lypsää" tai "susi on erämaiden Saddam Hussein".

Susi on paha! -uskomus elää vielä nykypäivänäkin. Rinnalleen se on saanut Susi on hyvä! -liikkeen. Oklahoman yliopiston geologian professori George Stone kirjoitti legendaarisen suden puolustuspuheen Kalliovuorten susista vuonna 1975. Hän omisti tuon suomeksi käännetyn kirjansa Suden laulu (1977) sudelle ja sen luonnolliselle maailmalle, joka on vapaa, todellinen ja pohjimmiltaan hyvä.

Biologinen susikäsitys korostaa sutta petoeläimenä, jonka suojeluarvo on sen uhanalaisuudessa. Biologit puhuvat minimipopulaatiokannasta, joka takaa lajin säilymisen elinvoimaisena. Susikannat eivät Suomessa yllä tälle minimipopulaatiotasolle, joten susi on voimakkaasti suojeltava laji.

Eläinten tietoisuuden tutkimus lähestyy susia tietoisina ja tuntemiskykyisinä olentoina. Tutkimusmateriaalia löydämme jo Konrad Lorenzilta (1971), joka teki vertailevaa tutkimusta suden ja koiran käyttäytymisestä. Kognitiivinen susikäsitys on kiinnostunut sudesta sosiaalisena ja kommunikatiivisena olentona. Se pyrkii selvittämään suden sielunelämää ja sosiaalisen elämän moraalisääntöjä. Sitä kiinnostaa suden älykkyys ja oppimiskyky. Kognitiivinen susitietous edellyttää osallistuvaa susitutkimusta, jossa susia tutkitaan susien ehdoilla, niiden omasta kulttuurista käsin.

Hyvänä menetelmällisenä perustana tällaiselle susitutkimukselle on esimerkiksi Jane Goodallin (1972) uranuurtavat tutkimukset simpanssien elämästä. Goodall eli simpanssien parissa saavuttaen simpanssien luottamuksen ja saaden sitä myöten sellaista tietoa, mitä "objektiivisin" tutkimusottein laboratorio-olosuhteissa ei olisi milloinkaan simpanssien elämästä saatu.

Oma tieteenalani, ympäristöfilosofia, tarkastelee sutta syväekologisesta ja ympäristöeettisestä näkökulmasta tuoden susikeskusteluun uudenlaisia aineksia. Ympäristöfilosofia ylipäänsä kyseenalaistaa, pohtii ja tutkii kriittisesti aikamme luonto- ja eläinkäsityksiä. Filosofisen eläintutkimuksen julkisena lähtölaukauksena Suomessa oli vuonna 1988 Helsingin yliopiston Filosofian laitoksella järjestämämme eläinten oikeuksia ja ihmisen eläinsuhdetta luotaava seminaari, jonka puheenvuorot julkaistiin myös kokoomateoksena Eläin ihmisten maailmassa (Häyry -Tengvall -Vilkka 1989). Teos on säilyttänyt ajankohtaisuutensa. Eläinten oikeudet ei ole enää yksin filosofeja ja eläinsuojelijoita kiinnostava teema, vaan yhteiskunnallisen eläinsuhteemme avainkysymys, joka jakaa edelleen tutkijoita, poliitikkoja ja kansalaisaktivisteja puolesta ja vastaan.

Raamatun susikuva

Raamatun susikuva on merkittävä susimielikuviemme lähde. Raamatun kolme selkeästi pahaa eläintä ovat kyykäärme, sika ja susi. Niin ikään suden perillinen koira kuuluu halveksittuihin eläimiin. Hyviä ovat muun muassa lammas ja hevonen. Vertauskuvallisempia eläinhahmoja ovat Ilmestyskirjan lohikäärme ja peto (pedon luku 666), molemmat pahan edustajia.

Saastaiset siat saavat toimia ihmisen sijaiskärsijöinä Jeesuksen ajaessa riivaajat sikoihin ja syöksemällä sitten riivaajahenkiset siat alas kalliolta kuolemaan. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, varoittaa ulkokultaisuudesta Vuorisaarna. Evankeliumeissa toistuu ilmaisu "kyykäärmeitten sikiöt" ulkokullatuista, kirjanoppineista ja fariseuksista puhuttaessa. Niin ikään Vuorisaarnasta tunnemme vertauksen "susi lammasten vaatteissa": Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia. Susi rinnastuu myös varkaisiin ja ryöväreihin Jeesuksen vertauksessa itsestään lammastarhan ovena ja hyvänä paimenena.

Toisaalta Jesajan ennustus uudesta taivaasta ja maasta näyttäisi kasvissyöjien paratiisilta. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas. Käärmeenkin ruokana on maan tomu, eikä missään Herran pyhällä vuorella tehdä pahaa eikä vahinkoa.
Miten raamattua sitten pitää tulkita suhteessamme suteen? Aikamme ympäristöfilosofiseen keskusteluun olen pyrkinyt vakiinnuttamaan luontoasenteiden perusluokittelua, joka jakaa asenteemme luontoon joko antroposentrisiksi (ihmiskeskeisiksi) tai biosentrisiksi (luontokeskeisiksi) suhtautumistavoiksi. Lisäksi voimme puhua tuotanto- ja talouskeskeisestä tai materialistisesta luontosuhteesta, joka lienee aikamme vallitsevin asenne luontoa kohtaan ja ilmenee myös suhtautumisessamme suteen.

Kiinnostavaa on, että lähtöjuurina näille kolmelle erilaiselle tavalle mieltää ihmisen suhde ympäristöön löytyy selkeät vastineensa Vanhan Testamentin luomiskertomuksista. Raamatun luontokuva voidaan jakaa hallitsijaetiikkaan (tuotanto- ja talouskeskeinen luontosuhde), tilanhoitajaetiikkaan (ihmiskeskeinen luontosuhde) ja liittoon kaikkien luotujen kesken eli yhteistoiminnan etiikkaan (luontokeskeisyys, luomakuntakeskeisyys) (ks. Ympäristöetiikka 1993, s. 89-111).

Näin raamattua ja länsimaiden uskonnollista perintöämme ei voi tulkita yhdestä näkökulmasta. Raamattu antaa mahdollisuuden yhtälailla luontomyönteiseen susikäsitykseen kuin halutessamme voimme lukea sitä toki kuin "piru raamattua", oikeuttaen ahtaan luontoa hyväksikäyttävän, materialistisen luonto- ja eläinsuhteen.

Viattomat susilapset, kammottavat ihmissudet ja voimakkaat susinaiset

Myyttiseen susikäsitykseemme kuuluvat sekä susilapset että ihmissudet. Susilapset ovat susien adoptoimia ihmislapsia ja ihmissudet sudeksi muuntuneita ihmisiä. Susilapsiin liittyvä susikäsitys kuvastaa sutta hyvänä olentona, äitinä, imettäjänä ja kasvattajana kun taas ihmissudet useimmiten ilmentävät kauhua ja kammottavuutta, verestäväsilmäistä petoa. Kutsunkin mieluummin susi-ihmisiksi kuin ihmissusiksi niitä sudeksi muuntuvia ihmisiä, jotka ilmentävät luontokaipuutaan ja yhteyttään suden ja metsän henkiin. Aalo ja Raakel ovat kirjallisuuden susinaisia, sudeksi muuntuvia naisia.

Tunnetuin susilapsimytologia juontaa juurensa Rooman perustamisen ajoilta. Rooman olisivat perustaneet vuonna 753 eKr. susipojat Romulus ja Remus. He olivat sodanjumala Marsin ja Vestan neitsyen Rhea Silvian kaksosvauvat, jotka tästä aviottomasta liitosta synnyttyään heitettiin Tiber-virtaan. Paikalle osunut susinaaras kuitenkin pelasti pojat ja imetti heitä kunnes paikallinen paimen Faustulus löysi pojat (ks. Facta, s. 46).

Tästä kansanperinteestä johtuen italialaisten susikäsitys lienee astetta positiivisempi kuin omassa maassamme ja ehkä se on levinnyt muillekin Euroopan alueille. Esimerkiksi näkemäni Punahilkka-sadun espanjalainen versio on jopa inhimillisempi ja vähemmän julma kuin suomalaisissa lasten saduissa. Siinä paha hukka vain karkotetaan yhä syvemmälle metsän siimekseen eikä sutta tapeta julmasti (ks. Caperucita Roja). Susimyönteisin näkemäni Punahilkka-versio esiintyy kyllä oman maamme Luonto-Liiton susiryhmän piirroksessa, jossa Punahilkka käsikädessä susihukan kanssa lupaa suojella sutta pahalta metsästäjältä, kuvastaen näin 2000-vuosituhannen uudenlaista luontosuhdetta.

Ihmissusimytologioista tulee ensimmäisenä mieleen aikamme elokuvateollisuus, jossa esiintyy eriasteisia ihmiseläinepäsikiöitä. Muun muassa Thriller-elokuvassa vuodelta 1983 Michael Jackson muuntuu kauhua herättäväksi ihmissudeksi. Vähemmän kauhua herättävä ihmissusimytologia löytyy kirjailijamme Aino Kallaksen tuotannosta. Kirjassaan Sudenmorsian hän kuvaa keskiaikaista näkemystä ihmissusista sijoittaen teoksensa Viroon. Kirjan päähenkilö on nuori vaimo Aalo, joka "Saatanalta sudenhahmoon saatettiin ja näin Ihmissutena miehensä viereltä korpiin karkasi" (s. 1). Aaloa kuvataan noituuden riivaamaksi sutena juostessaan ja sudentekoja tehdessään.

Sudenmorsian on kuitenkin myös kaunis ja herkkä luontokuvaus ja kuvaa ehkä myös vastavihityn vaimon vapaudenkaipuuta lieden ääreltä. Aalo kuulee suden kutsun houkuttelevana, väkevänä. Aaloon meni Metsän ja Suden henki, "jolla suolla ja korvessa kotonsa on, rohkia ja pelvotoin, voiman ja vapauden henki" (Kallas 1979 [1928], 34). Sudenhahmossa Aalon valtasi ylenpalttinen onni ja riemu. Hän oli yhtä Metsän Hengen kanssa ja "hajautui korpikuusien huminaksi, pusertui kultaisena pihkana hongan punaisesta kyljestä, katosi rahkasammaleen viheriäiseksi kosteudeksi" (sama, 60-61). Aalo ei siis ole lainkaan kammottava ihmissusi, vaan pikemminkin uljas ja voimakas susinainen, joka sudenhahmossa voi toteuttaa itseään ja naiseuttaan todellisemmin kuin ahtaassa vaimon roolissaan.
Susi

Myyttisen susinaisen on herätellyt henkiin myös Tuula Rotko kirjassaan Susi ja surupukuinen nainen. Raakel ja hänen miehensä Antti asustelevat saaressa viettäen vähän erikoista taiteilijaelämää. Antilla on toinen nainen, joka pian löydetään suden kuoliaaksi raatelemana. Susi ammutaan, Raakel katoaa. Anttia kalvaa eäilys siitä, mikä Raakelin ja suden yhteys oikein oli. Kirjailija kuvaa Raakelia sudenhahmossa: "Susi itki. Kyynelistä suli hankeen reikä, sammal näkyi, puolukanvarpu, pieni pala jäkälää. Susi muisti kesän, mättään jolla silloin nukkui ajatellen: tähän haluaisin kuolla. Se ei tiennyt, että Raakel niin oli ajatellut eikä susi" (Rotko 1998, 53).

Raakel kokee saman vapauden riemun kuin Aalokin: "Nyt olin sitä mitä olin aina tiennyt olevani, yksinäinen susi. Omat ääriviivat, pelkät suden, samat sielussa ja ruumiissa. Miten helpottavaa olla yksi, ehyt. Olisipa lampi mihin peilata. Kierin lumessa ja nauroin. Tanssin aukealla, ulvoin, pitkään, kaiken minkä olin pidättänyt" (sama, 99). Sutena Raakel voi tehdä kaikkea sitä mitä tahtoo, vailla ihmisyyden pidäkkeitä.

Ehkä onkin niin, että kun nainen muuntautuu sudeksi, hän edustaa useammin suteen liittyviä positiivisia arvoja, vapautta ja tahdonvoimaa, keskiaikaisten pahojen ihmissusien ollessa ehkä useammin miehiä, joilla oli taipumuksia ahneuteen, varasteluun ja rötöstelyyn yön pimeinä hetkinä, "suden hetkenä". Toki molemmat, sekä Aalo että Raakel, saavat surmansa tarinoiden lopuksi kuin opiksi siitä, että naisen ei ole lupa vapauttaan toteuttaa kuin kuoleman uhalla. Vasta kuolema vapauttaa riivatut susinaiset, antaa heille armon ihmisten maailmassa.
Susi
Saako suden tietoisuutta ja oikeuksia tutkia?

Perinteisesti on ajateltu, että eläimet kuuluvat luonnontieteiden alaan ja tietoisuus- ja oikeuskysymykset yhteiskuntatieteiden alaan. Tästä näkökulmasta tarkastellen on ollut ikään kuin väärin liittää toisiinsa kaksi eri kategoriaan kuuluvaa asiaa, eläimet ja oikeudet. Jälkimmäiset on pitkään ymmärretty vain ja ainoastaan ihmistä koskeviksi.

Eläinten oikeuksien näkökulmasta susi on olento, jolla on itseisarvo. Sutta tulisi kunnioittaa yksilönä ja persoonallisuutena, jolla on oikeus elämään, hyvinvointiin ja lisääntymiseen. Susi on kognitiivinen ja moraalinen eläin, joka kunnioittaa alueoikeuksia ja perhearvoja. Sillä on oltava oikeutensa luonnonvaraiseen laumaelämään, tarpeelliseen ravintoon (kuten hirviin ja jäniksiin) sekä rauhaan ihmisen vainolta. Sillä on oltava oikeutensa reviiriin ja pesärauhaan. Suomen eläinsuojelulain (säädetty 4.4.1996) mukaan susia on suojeltava parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta.

Silloin tällöin törmään väitteisiin, ettei eläimillä voi olla oikeuksia, koska oikeudet perustuvat pelkästään ihmistenvälisiin sopimuksiin. Niinpä eläimillä ei voisi olla oikeuksia, koska niillä ei ole velvollisuuksiakaan. Eläinsuojelijat, jotka ovat rohjenneet ottaa teemakseen eläinten oikeudet, ovat saaneet tästä tuta. Heidät on leimattu "kettutytöiksi" ja "ekoterroristeiksi", vaikka he eivät olisi eläessään edes kuvitelleet ryhtyvänsä mihinkään laittomuuksiin eläinten oikeuksia puolustaessaan. Lähes täysin on tuomittu ne eläinaktivistit, jotka ovat lähteneet käytännössä vapauttamaan eläimiä.

Yleisellä tasolla on soveliasta puhua eläinten tietoisuudesta ja oikeuksista, mutta teema muuttuu ei-hyväksytyksi siinä vaiheessa, kun teorioita ryhdytään soveltamaan tiettyihin eläinlajeihin ja eläinyksilöihin. Susikurssini, jossa sutta tarkasteltiin ympäristöeettisestä ja eläinoikeudellisesta perspektiivistä, aiheutti jo pelkkänä aiheena tuohtumusta -- ikään kuin ei olisi soveliasta tai olisi jotenkin tolkutonta puhua yliopistosaleissa sudesta tietoisena ja oikeuksin varustettuna olentona (ks. Tieteessä tapahtuu 7/2000, 8/2000 ja 1/2001).

Suden oikeuksista yksilötasolla ikään kuin ei saisi puhua. Eläinfilosofisten teorioiden soveltaminen yksittäisiin eläinlajeihin ja eläinyksilöihin koetaan vielä ilmiselvästi oudoksi, vaikka se on itselleni varsin luonnollinen lähestymistapa.
Susi

Typistetty susikäsitys

Kaikkein skeptisimpien mukaan ihminen ei voisi tietää mitään eläimen sieluntiloista. Niinpä eläimiä tutkittaessa onkin tyydytty joko niiden fysiologisten prosessien mittaamiseen (eläinfysiologia) tai ulkoisen käyttäytymisen havainnointiin (etologia) pyrkimättä sanomaan juuri mitään niiden sisäisestä, psyykkisestä elämästä. Tämä behaviorismiksi kutsuttu tutkimusideologia on tämänkin päivän luonnontieteissä vielä hyvin vallitseva suhtautumistapa eläimiin.

Eläinten tietoisuuden tutkimisen ja mittaamisen ongelmilla on ollut huomattavan vakavat seuraukset aikamme vallitsevalle eläinkäsitykselle. Siitä, että eläinten tietoisuus on ollut niin vaikea tutkimuskohde, on tehty radikaali päätelmä, ettei sellaista ilmiötä kuin eläinten tietoisuus ole olemassakaan. On ajateltu, että ihminen eroaa eläimistä ratkaisevalla tavalla juuri tietoisuutensa vuoksi. Tietoisuus, kaikissa muodoissaan, puuttuisi siitä todellisuudesta, mikä on ihmisen ulkopuolella. Tämä näkemys sulkee eläimet kokonaan pois psyykkisen todellisuuden piiristä.

Kutsun tällaista näkemystä typistetyksi eläinkäsitykseksi. Siksi, että se typistää eläinten todellisuuden murto-osaan siitä, millaista eläinten elämä on, kun otamme huomioon sen sosiaalisen, psyykkisen ja henkisen rikkauden.

"Eläinten inhimillistämistä!" onkin ollut se taikasanapari, jolla aikamme tiedemaailma on vaientanut yhteiskunnassamme piilevän huolen eläinten kohtaloista ihmisten maailmassa. Eläintensuojelijat on ollut helppo leimata lemmikkiensä paapojiksi sillä perusteella, että he muka "inhimillistävät eläimiä".

Tosiasiassa monet ainoastaan inhimillisinä pitämämme ominaisuudet ovat osoittautuneet myös monien eläinten ominaisuuksiksi. Sellaisia ihmislajin ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka kaikilta muilta lajeilta puuttuisivat, ei juurikaan ole löytynyt.
Oikea kysymys ei olekaan se, miten muka virheellisesti inhimillistämme eläimiä vaan kysymys: Kuinka inhimillisiä eläimet lopulta ovatkaan? (vrt. Dröscher 1985) Ihmisen ja eläinten eroavaisuuksien ylikorostamisen sijasta pitäisi kiinnittää huomiota samuuksiin, siihen, miten samanlaisia kaikki nisäkkäät, ihminen mukaan lukien, ovat. Eläimet ovat inhimillisiä ja ihmiset ovat eläimellisiä. Jaamme eläinten kanssa samat fysiologiset prosessit. Ihmisillä käytettävät särkylääkkeet on kehitetty eläinkokein juuri syystä, että eläimet kokevat kipua ja tuskaa yhtälailla kuin ihmisetkin. Mutta miksi eläimen kipu ja kärsimys olisi silloin vähempiarvoista kuin ihmisen? Jos olemme eläinten kanssa fysiologisesti samoin rakentuneita, miten psyykemme voisi olla täysin erilainen kuin kaikilla muilla eläimillä?

Susi

Tiede ei ole arvovapaata. Koe-eläintutkimus arvottaa eläimet ihmistä vähäisemmiksi. Eläimiä varten on eri etiikka ja moraalikäytännöt, huomattavasti löysemmät kuin ihmiskokeilta vaadittavat. Ahtaasti biologistisesta näkökulmasta luontoon ei kuulu sellaisia ominaisuuksia kuin hyvyys tai pahuus, arvot ja etiikka. Nämä olisivat vain ja ainoastaan ihmistä kuvaavia ominaisuuksia. Uskomuksena on, että eläimet toimivat vaistojensa eikä tietoisen oppimisen ja sosiaalisen käyttäytymisen ohjaamina.

Lajien säilymistä korostava näkemys silloin kun siitä puuttuu kyky ottaa vakavasti eläinyksilöiden kärsimys edustaa typistettyä eläin- ja luontokäsitystä. Kuitenkin vain yksilöt kärsivät ja tuntevat, laji ei koe eikä tunne yhtään mitään. Eetillisestä näkökulmasta yksilöt ovat itseisarvoisia eikä niinkään tiettyyn lajiin tai rotuun kuuluminen.

Typistetty luontokäsitys voi esiintyä myös spesisminä eli koko lajiin kohdistuvana sortona. Silloin myös yksilöä sorretaan sillä perusteella, että yksilö luokitellaan sellaiseen lajiin kuuluvaksi, jolle ei anneta ehkä lainkaan elämänoikeutta. Suomessakin on kampanjoitu "biologisin perustein" pienpetoja vastaan tuomiten minkki vierasperäiseksi lajiksi, joka ei muka kuulu Suomen luontoon.
Susi
Susi on ollut maassamme laajan lajisorron kohteena historiallisesti ja yhä nykyäänkin, haittaeläimeksi kategorisoituna. Biologinen susitietouskaan ei sutta ole onnistunut pelastamaan vaan sitä voidaan käyttää myös aseena sutta vastaan, sen tuottaessa yhä täsmällisempää tietoa suden elinalueista ja kulkureiteistä. Vaaraksi sudelle ja susien suojelulle on typistetty susikuva, joka kiistää suden tajunnallisuuden, tietoisuuden ja itsetietoisuuden moraalisen arvon ja merkityksen sille, miten sutta kohtelemme.

Susiasenteet

Tuotantokeskeisessä ajattelussa luonto on yhtä kuin luonnonvara. Luonto nähdään hyväksikäytettävänä materiaalina. Luonto on esineellistetty ja välineellistetty, valjastettu taloudellisiin päämääriin. Luonto on resurssi, raaka-aine, biomateriaalia, jonka ihminen hyödyntää. Tästä näkökulmasta susi on haittaeläin, koska sillä ei ole sutena taloudellista eikä tuotannollista arvoa. Sudella on pikemminkin haitta-arvoa muiden luonnon resurssien hyödyntämiselle, kuten metsästykselle sekä karja- ja porotaloudelle. Haittaeläinnäkemys jättääkin tunnustamatta suden tajunnallisuuden, itsetietoisuuden ja oikeuden lajityypilliseen ja yksilölliseen sudenelämään.

Antroposentrinen luontoasenne korostaa luonnon hyötyjä ihmiselle, ei kuitenkaan ainoastaan taloudellisia, rahalla mitattavia hyötyjä. Tässäkin luontoasenteessa luonto on ikään kuin olemassa ihmistä varten. Luonnon ja eläinten hyväksikäyttämistä sinänsä ei kyseenalaisteta, mutta hyväksikäytön tapojen ja muotojen pitää olla inhimillisesti katsoen arvokkaita. Ihminen tarvitsee luontoa virkistyäkseen ja sivistyäkseen eli luonnolla on retkeily- ja virkistysarvonsa kuin myös kulttuuris-historiallisia sekä uskonnollisia ja esteettisiä arvoja. Suhtautumisessa suteen ihmiskeskeistä näkemystä edustaa halu kokea luontoelämyksiä, joissa villi luonto on pääosassa. Luontoturismi hyödyntääkin suurpetoja ja tarjoaa ihmisille metsästyksen sijasta mahdollisuuden susien tai karhujen jälkien seuraamiseen tai jopa niiden valokuvaamiseen.

Susi

Ihmiskeskeisessä näkemyksessä susi on villin ja vapaan luonnon symbolieläin. Sudet mielletään ikään kuin erämaihin kuuluviksi riippumatta siitä, elääkö niitä tosiasiallisesti erämaa-alueilla vaiko ei. Metsähallituskin markkinoi Lapin luontoa ulvovan suden kuvalla, vaikka susilla ei juuri ole ollut sataan vuoteen elämänmahdollisuutta Lapin erämaissa siellä laajamittaisesti harjoitettavan porotalouden ja tästä seuranneen susivainon vuoksi.

Ihmiskeskeinen suhtautumistapa suteen ei välttämättä erityisesti kiistä suden tietoisuutta, mutta ei anna sille myöskään juuri mitään erityisarvoa. Vaikka eläimillä olisi psyykkinen ja sosiaalinen elämänsä, se mielletään joka tapauksessa vähempiarvoiseksi kuin ihmisen vastaava elämä.

Biosentrismi eroaa edellisistä luontokäsityksistä voimakkaimmin siinä, että se ei tee jyrkkää kahtiajakoa ihmisen ja luonnon tai ihmisten ja eläinten välille. Ihminen on eläin ja osa luontoa. Ihmisen hyvinvointi on väistämättä sidoksissa kaiken elollisen hyvinvointiin. Biosentriset luontokäsitykset korostavat luonnon itseisarvoisuutta ja eettistä suhdetta luontoon. Sudella on oikeus erämaihin yhtä lailla kuin ihmiselläkin. Biosentrisesta näkökulmasta ihminen käyttää väärin luonnon herruuttaan, joka sekin oikeastaan on vain näennäistä. Alistamalla ja tuhoamalla luontoa ihminen heikentää kaiken elämän mahdollisuuksia maapallolla ja sitä myöten köyhdyttää päivä päivältä omaakin elämäänsä. Luonnon monimuotoisuuden kadotessa katoavat myös inhimillisen elämän monet rikkaudet. Luontokeskeiset filosofit eivät usein kuitenkaan ole ensisijaisesti huolissaan ihmisen vaan luonnon hyvinvoinnista. Biosentrismi on myös oma luontoasenteeni ja suhtautumistapani suteen. Se ottaa vakavasti suden tietoisuuden ja tästä seuraavan eettisen vastuumme kohdella sutta hyvin ja oikeudenmukaisesti.

Miten susikäsityksemme on painottunut, määrää pitkälti juuri eettistä suhdettamme suteen eli sitä, miten sutta kohtelemme. Kunnioitammeko sutta vieraslajisena olentona, jolla on oma itseisarvonsa vai näemmekö sen pelkkänä hävitettävänä haitta-eläimenä?
Susi

Susi itseisarvoisena olentona

Mitään estettä ei ole sille, etteikö myös esimerkiksi humanistiseen maailmankatsomukseen voisi kuulua näkemys suden itseisarvoisuudesta. Tällöin kyse on ihmisen sudelle antamasta arvosta, vastaavasti kuin luonnonsuojelija voi arvottaa metsäluonnon sellaisenaan arvokkaaksi ilman että haluaa sitä muutettavan metsäteollisuuden raakamateriaaliksi.

Humanistiseen maailmankatsomukseen kuuluu kuitenkin ajatus, että ihminen on luontoa ja sutta arvokkaampi. Vahvempaa luonnon ja sudenkin itseisarvoisuuden näkemystä puolustavat aikamme syväekologit ja biosentriset eetikot.

Luonnon itseisarvoisuus on toki kaiken luonnonsuojelun syvin filosofinen perusta. Luontoa suojellaan monista syistä eikä vähiten ihmiskeskeisistä ja taloudellisista syistä. Luonnonsuojelun motiivi ja syvin olemus ei kuitenkaan liity luonnon hyöty- ja käyttöarvoihin vaan juuri luonnon olemassaoloarvoon. Luontoa pitää suojella sen itsensä vuoksi, ilman taloudellisia hyötytavoitteita.

Ihmistä syviten tyydyttävät ihmissuhteet toteutuvat silloin kun emme tavoittele omaa etuamme tai hyötyämme. Näemme toisen ihmisen ainutkertaisuuden ja pyrimme ylipäätään ihmissuhteissamme siihen, ettemme kohtele ihmisiä pelkkinä välineinä omiin tavoitteisiimme.

Sama pätee suhteessamme suteen. Sutta yksipuolisesti välineellistävä ajattelutapa köyhdyttää luontosuhteemme. Materialisoimalla luonnon, sen monet elämän muodot, tulemme samalla materialisoineeksi myös itsemme. Suden vapaus mittaa ihmisenkin vapauden määrän. Suhteemme susiin mittaa ihmisyyttämme. Mitä teemme luonnolle ja sen villeille eläimille, teemme lopultakin itsellemme.

Luonto ei ole "jossain muualla" vaan osa ihmistä itseään. Olemme elollisia kuten metsän puut ja meillä on samat perustarpeet kuin metsän puilla. Tarvitsemme puhdasta vettä, ravinteita, happea, elintilaa. Olemme tietoisuudella ja kärsimiskyvyllä varustettuja olentoja kuten metsän sudetkin. Sidoksemme susiin ei ole yksin biologinen vaan väistämättä myös eettinen.

Sudella on itseisarvonsa siinä missä ihmiselläkin. Jokainen susi on ainutkertainen yksilö. Susi on oman elämänsä päämäärä. Sen elämällä on oma sisäinen arvonsa, jolle teemme vääryyttä jos mittaamme sutta vain ulkoisin kriteerein. Susi on kokija, jonka elämyksillä on oma kokemusarvonsa. Sudella on minuus, persoonuus, joka näkyy sen itsetietoisuudessa.

Siksi susi on arvokas ja arvostettava juuri sellaisena kuin se on. Voimme toki arvioida suden tekoja kuten arvioimme toisten ihmistenkin tekemisiä. Teot on kuitenkin pidettävä erillään persoonasta. Itseisarvoisena olentona sudelle kuuluisi oikeus nauttia ruumiillisesta loukkaamattomuudesta.

Suden oikeudet

Suden perusoikeudet ovat: 1) oikeus elämään, 2) oikeus tuskattomaan elämään, 3) oikeus hyvinvointiin ja 4) oikeus lisääntymiseen (ks. Vilkka 1996, 127).

Eettinen ohjenuora "älä tapa" on rajattu koskemaan vain toisia ihmisiä. Jos et kuulu ihmislajiin, sinut saa tappaa. Tapamme syödäksemme (tuotantoeläimet) tai hyväksikäyttääksemme eläimen turkin (turkiseläimet). Metsästys ja liikenne tappavat eläimiä. Omistaja saa tappaa lemmikin mistä syystä tahansa. Lainsäädännössämme eläin on ihmisen omaisuutta ilman omia oikeuksiaan. Tuotanto- ja harraste-eläinten tappamista sinänsä ei ole mitenkään lailla rajoitettu. On eläimen omistajan oma asia, tappaako lehmän tai koiran vuoden tai viiden vuoden ikäisenä. Luonnonvaraisten eläinten tilanne on hieman toinen. Niiden tappamista säädellään metsästyslailla ja luonnonsuojelulailla. Uhanalaisia eläinlajeja ei periaatteessa saa metsästää lainkaan.
Eläinten oikeus tuskattomaan elämään

Eläinten oikeus tuskattomaan elämään on huomioitu lähes kaikkien länsimaiden lainsäädännössä, myös Suomessa. Kiinnostava yksityiskohta on, että lainsäätäjä ei ole rajannut tätä koskemaan tiettyjä eläimiä, vaan laki koskee kaikkia eläimiä. Kuitenkin aivan vasta viime aikoina tätä lainsäädännön kohtaa on alettu käyttää luonnonvaraisia eläimiä puolustettaessa. Esimerkiksi metsätalouden harjoittamia kesähakkuita vastaan voidaan argumentoida perusteella, että se tuottaa tarpeetonta kärsimystä lukuisille linnunpoikasille niiden pesien tuhoutuessa hakkuu-alueilla.

Metsästyksessäkin on toki perinteisesti noudatettu eläimen mahdollisimman nopean ja tuskattoman kuoleman periaatetta. Käytännön metsästystilanteissa näin ei aina kuitenkaan ole, vaan eläin saattaa jäädä haavoittuneena kitumaan pitkäksikin aikaa.

Ihmisellä ei liene erityistä lakiin kirjattua velvoitetta edistää luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia. Monin vapaaehtoisvoimin sitä kuitenkin edistetään. Suden suojelu onnistuu kuitenkin parhaiten suden rauhaan jättämisellä. Susi kyllä selviää, ellei sitä ihminen vainoa. Muita vihollisia sudella ei ole. Ihminen edistää suden hyvinvointia parhaiten antamalla sen olla rauhassa, puuttumatta suden elämään. Susi on älykäs ja sopeutuva eläin, se tietää itse parhaiten mikä on sille hyvä elämä ja osaa sen järjestää, kunhan saa siihen mahdollisuuden.

Mikä on suden oikeus lisääntymiseen? Susi on olennaisesti sosiaalinen eläin. Yksinäinen susi on onneton susi. Keskeinen suden lajityypillinen oikeus onkin saada elää lauman jäsenenä. Susi muodostaa kiinteät, elinikäiset perhesuhteet. Se on pariuskollinen. Sanonta "kunnes kuolema heidät erottaa" sopiikin paremmin suteen kuin ihmiseen. Uskon, että suden hyvään elämään kuuluu olennaisesti myös pienet sudenpennut. Lauma on olemassa lisääntyäkseen, tehdäkseen uusia susia maailmaan. Tätä suden oikeutta ihminen on rajoittanut kaikkein voimakkaimmin.

Susi

Suden kohtalo ihmisen vastuulla

Susikysymyksessä peilautuu luonnonsuojelufilosofian ydin, alkuperäisluonnon suojelu. Kaupungistunut elämämme kaipaa vastakkaista elämänmuotoa. Susi edustaa unelmaa ja utopiaa siitä villiydestä ja vapaudesta, joka itsellemme ei enää ole mahdollista.

Lisäksi susi edustaa yhtä niistä harvoista eläinlajeista, joihin ihmisellä on lajirajat ylittävä kommunikointisuhde, kiintymys- ja ystävyyssuhde. Suden tekee erityiseksi sen kesyyntyminen koiraksi. Jaamme arki-elämämme näiden suden geneettisten jälkeläisten, kesysusien kanssa.

Erityisen sudesta tekee myös siihen kohdistunut vaino. Näin se nousee myös eläinsuojelun kannalta tärkeäksi eläimeksi. Susi on monissa maissa, Suomessakin, uhanalainen laji. Se ansaitsee tulla suojelluksi siinä missä valkoselkätikka, liito-orava ja saimaannorppakin.

Susifilosofia painottaa suden tietoisuutta ja oikeuksia. Määrittelen sen opiksi sutta koskevista ajattelumalleista ja luontokäsityksistä. Vastaavasti susietiikka on oppi eettisestä suhteesta susiin. Susi pitää kohdata vierassieluisena olentona, itseisarvoisena oman elämänsä subjektina. Sudella on oltava oikeutensa hyvinvointiin ja tätä oikeutta myös tutkijoiden pitää uskaltaa puolustaa.

Susi on taitava ja kunnioitettava metsästäjä. Mielestäni petojen pitäisi kunnioittaa toisiaan. Nykyisin etsimme älyllistä elämää ulkoavaruudesta, mutta tuhoamme sitä omista erämaistamme ja metsistämme.

Voisimmeko kohdata suden vierassieluisena olentona ja pyrkiä ystävystymään sen kanssa, pyrkiä ymmärtämään sutta laumoineen suden omista lähtökohdista käsin? Nykyinen susien kohtelu ei olisi mahdollista maailmassa, jossa susia pidettäisiin tuntevina ja tietoisina, kärsimiskykyisinä olentoina. Suden kohtalo on ihmisen vastuulla. Siinä mittautuu laajempikin eettisyytemme luonnon edessä.

Leena Vilkka
FT, ympäristöfilosofian dosentti
Susi
Kettu Koiraeläimet

Afrikan kultasusi Tunturisuden sivut Amazoniankoira Tunturisuden sivut Andienkettu Tunturisuden sivut Atamarankettu Tunturisuden sivut Bengalinkettu Tunturisuden sivut Brasiliankettu Tunturisuden sivut Darwininkettu Tunturisuden sivut Dingo Tunturisuden sivut Eteläafrikankettu Tunturisuden sivut Etiopiansusi Tunturisuden sivut Falklandinkoira Tunturisuden sivut Fennekki (aavikkokettu) Tunturisuden sivut Harjasusi Tunturisuden sivut Harmaakettu Tunturisuden sivut Hiekkakettu Tunturisuden sivut Isoandienkettu Tunturisuden sivut Juovasakaali Tunturisuden sivut Kaliforniankettu Tunturisuden sivut Kettu Tunturisuden sivut Kit fox Tunturisuden sivut Kojootti Tunturisuden sivut Korsakki Tunturisuden sivut Korvakoira Tunturisuden sivut Kultasakaali Tunturisuden sivut Laulava uudenguineankoira Tunturisuden sivut Mustatäpläkettu Tunturisuden sivut Naali Tunturisuden sivut Pampakettu Tunturisuden sivut Preeriakettu Tunturisuden sivut Punasusi Tunturisuden sivut Ravustajakoira Tunturisuden sivut Sahelinkettu Tunturisuden sivut Savannikoira (hyeenakoira) Tunturisuden sivut Suokoira (pensaskoira) Tunturisuden sivut Supikoira Tunturisuden sivut Susi Tunturisuden sivut Tiibetinkettu Tunturisuden sivut Vaippasakaali Tunturisuden sivut Viidakkosusi (vuorisusi) Tunturisuden sivut
*** tunturisusi.com linkit ***